Mitenkäs nämä sauvat nyt menivätkään käteen?
Remmi kulkee jotenkin hassusti, tarra tulee väärälle puolelle kättä. Hetkinen, pientä säätöä vielä.
Olemme lähdössä hiihtämään. Aurinko häikäisee, kylmä viima nipistää poskia. Pakkastakin on 15 astetta.
Sukset monoihin, klik ja klik.
Kannelmäkeläinen Mikko Myllys on saanut sauvat käteensä.
Ja sitten ladulle.
Mikko Myllys hiihtää useimmiten Kannelmäen peltoladuilla. Iltaisin hiihto sujuu otsalampun valossa.
Pääkaupunkiseudulla on saatu tänä talvena nauttia poikkeuksellisen lumisesta talvesta. Hiihtolatuja on auki satoja kilometrejä, ja hiihdosta ovat hullaantuneet myös monet, jotka eivät ole lajista aikaisemmin kovin piitanneet.
Kuten Myllys. Edellisistä hiihtokerroista oli kulunut jo yli 30 vuotta, ennen kuin hän kokeili lajia uudestaan.
Miten aloittaa hiihto pitkän tauon jälkeen? Kun ei ole aivan varma, kuinka jaloilla pitäisi potkia. Mitä kädet tekevät sauvojen kanssa? Entä kun suuret mäet saavat jalat tutisemaan?
Myllys kertoo omat vinkkinsä.
Myllys työskentelee it-alalla, ja hän muistelee hiihtäneensä viimeksi ala-asteella Ruokolahdella. Kokemukset olivat huonot, kuten ne monella 1970- ja 1980-luvun lapsella usein olivat.
”Hiihdettiin koululta yhtä lenkkiä, ja siinä lenkillä piti aina tampata jumalaton ylämäki heti aluksi”, Myllys muistelee.
Välineetkin olivat tuolloin vähän sinne päin.
Varpaat palelivat joka kerta lattakärkisissä monoissa, sauvat olivat ehkä väärän pituiset, eikä suksissa ollut pitoa juuri lainkaan.
”Silloin hiihdettiin, koska oli pakko. Kivaa se ei ollut.”
Tämän vuoden tammikuun loppupuolella Myllys oli ruokaostoksilla läheisessä marketissa. Urheiluosastolla näkyi rivi upouusia suksia. Vieressä seisoi myyjä vapaana.
Ehkä nyt olisi sopiva aika kokeilla lajia uudestaan, Myllys tuumi.
”Aika ex tempore ostin sitten itselleni sukset ja muut välineet.”
Suksiksi valikoituivat perinteisen tyylin pitopohjasukset. Monot olivat kaupassa viimeiset oikean kokoiset, sauvat liikkeestä olivat jo loppuneet. Kannelmäkeläisestä marketista mukaan lähtivät myös hiihtoon soveltuvat ulkoiluvaatteet.
”Jo samana iltana piti mennä lähipellolle hiihtämään kolmen kilometrin lenkki vaimon sauvoilla. Aika kuollut olo oli sen jälkeen”, Myllys kertoo hymyillen.
Sittemmin Myllys hankki itselleen oikean mittaiset sauvat.
Nyt Myllys on harjoitellut hiihtämistä viiden viikon ajan.
Alkuun vauhti ei paljoa päätä huimannut, ja paikalliset mummotkin hiihtivät mennen tullen Myllyksen ohi.
Eipä silti, sivakoivat he ohi vieläkin. Mutta hiihto ei enää tunnu Myllyksestä yhtä vieraalta lajilta kuin aluksi.
”Ensimmäiset sadat metrit näyttivät varmasti koomisilta”, hän sanoo.
Kun tammikuussa pulssi nousi nopeasti korkealle ja eteenpäin mentiin silkasta tahdonvoimasta, nykyisin hiihto tuntuu jopa, no, hyvältä.
”Nautin siitä, kun saa liikkua ja ulkoilla.”
Samalla Myllyksen mukaan on ollut hienoa huomata, kuinka iloisesti kaikenikäiset ja -näköiset hiihtäjät hymyilevät ladulla.
Mikko Myllys on todennut, että hiihtämisessä kannattaa suosia kerrospukeutumista.
Myllys asuu muutaman sadan metrin päässä Kaarelanpuiston ladusta.
Useimmiten Myllys hiihtää lähistön tasaista puistolatua, mutta viime aikoina hän on uskaltautunut Paloheinän suuntaan meneville, hieman mäkisemmillekin reiteille.
Pitkäkosken ulkoilumajalle on Myllyksen kotoa matkaa noin viisi kilometriä. Siellä on hyvä pysähtyä munkille. Sitten voi palata takaisin samoja latuja.
Suomen Ladun viestintä- ja markkinointipäällikkö Panu Könönen vinkkasi Helsingin Sanomille tammikuussa aloittelijoille sopivia latuja pääkaupunkiseudulta:
”Aloittelijoille esimerkiksi Paloheinässä peltoreitti tai Malmin entisen lentokentän ympäri menevä latu ovat oivia tasaisia reittejä.”
Isoimmista hiihtokeskuksista Vantaan Hakunilasta, Espoon Oittaalta ja Helsingin Paloheinästä löytyy erilaisia reittejä kaikentasoisille hiihtäjille.
Niin innostunut Myllys ei vielä ole ollut, että olisi etsinyt Youtubesta tekniikkavideoita hiihtoon. Hiihdonopettajan ottamista hän on miettinyt, jotta tekniikan saisi kerralla kuntoon.
”Kun näen ladulla kokeneempia hiihtäjiä, koetan katsoa, miten heidän tyylinsä menee.”
Myllyksen perhekin on innostunut hiihtämisestä.
”Yksi päivä kahdeksanvuotias nuorimmaisemme hiihti viiden kilometrin lenkin kanssamme. Me kaikki taisimme vähän innostua ja yllättyä siitä, kuinka kivaa hiihtäminen oli”, Myllys sanoo.
Hiihto onkin saattanut tulla Myllyksen perheeseen jäädäkseen. Viikonloppuisin Myllys vilkuilee jo aamupalapöydässä ikkunasta ulos ja pohtii, että lähtisikö hiihtämään heti vai vasta vähän myöhemmin.
Puhelin on mitannut hiihtokilometrejä talteen. Kuukaudessa matkaa on tullut kasaan jo noin 60 kilometriä.
Se on todennäköisesti enemmän kuin Myllys on koskaan lapsuudessaan hiihtänyt.
Hiihtolomalle koko perhe lähtee Saariselälle. Siellä ohjelmassa on – yllätys, yllätys – hiihtoa.
Oikaisu 25. helmikuuta 2021 klo 12.00: Jutun faktalaatikossa väitettiin aiemmin, että Suomen Latu vuokraa suksia Oittaalta. Kyseessä on yksityisyritys.
