Helsinkiläiset koronahoitajat tanssivat somessa leviävillä videoilla zulunkielisen kappaleen tahtiin: ”Halusimme näyttää, että vielä meillä riittää energiaa” - Helsinki | HS.fi

Helsinkiläiset koronahoitajat tanssivat somessa leviävillä videoilla zulunkielisen kappaleen tahtiin: ”Halusimme näyttää, että vielä meillä riittää energiaa”

Laakson ja Malmin koronaterveysasemat julkaisivat omat versionsa verkossa leviävästä Jerusalema-tanssista.

10.4. 14:33

Suojavarusteisiin sonnustautuneet hoitajat ja lääkärit tanssivat videolla zulunkielisen kappaleen tahtiin. Videota ei kuitenkaan ole kuvattu Etelä-Afrikassa vaan Laakson koronaterveysasemalla.

Mistä on kyse?

Niin sanottu Jerusalema-tanssihaaste on levinnyt korona-aikana maailmalla. Rytmikkään kappaleen tahdissa on tanssittu eri maissa niin sairaaloissa kuin palolaitoksilla ja poliisiasemillakin.

Tanssivideon ideoinut ylilääkäri Nora Grotenfelt Laakson koronaterveysasemalta kertoo, että videon tarkoitus oli tuoda positiivista energiaa synkimpään korona-aikaan.

”Halusimme näyttää, että vielä meillä riittää energiaa, ja valaa uskoa siihen, että kriisi kyllä loppuu.”

Hän kertoo, että videon suunnittelu ja toteutus tapahtuivat työpäivän jälkeen. Aikaa kului noin tunti.

”Musiikki ja leikkaus tehtiin samana iltana tyttäreni toimesta.”

Video ilmestyi verkkoon 16. maaliskuuta, jolloin Laakson koronaterveysasema vietti vuosipäiväänsä. Videon voit katsoa tämän jutun alusta.

Näin tanssittiin Laakson koronaterveysasemalla.­

Myös Malmin koronaterveysaseman henkilökunta julkaisi samoihin aikoihin oman versionsa Jerusalema-tanssista.

Tuolloin koronaviruksen tapausmäärät olivat kasvussa, ja ulkonaliikkumiskiellosta puhuttiin päivittäin. Nyt tartuntojen määrä on kääntynyt laskuun.

”Tunnelma on varovaisen toiveikas, lähitulevaisuus näyttää nyt ihan erilaiselta kun vielä neljä viikkoa sitten. Olemme kansalaisille tästä kehityksestä kiitollisia.”

Malmin koronaterveysaseman työntekijät tanssivat 26. maaliskuuta julkaistussa videossa.­

Vuoden aikana Laakson koronaterveysasemalla on hoidettu noin 30 henkilön miehityksellä yli 25 000 potilasta. Kaikki heistä eivät ole olleet koronapotilaita, vaan terveysasemalle on ohjattu myös muita hengitystieinfektioista kärsiviä.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat