Autokauppias Otto Nyström tekee kahdet kaupat jo ennen lounasaikaa – Näin toimii some-ajan myyntitykki, jonka metodit saavat vanhan liiton kavahtamaan

Herttoniemeläinen autokauppias Otto Nyström seurasi kiinteistövälittäjien esimerkkiä ja teki itsestään henkilöbrändin sosiaalisessa mediassa.

Nyström on huomannut, että sosiaalisessa mediassa on entistä vaikeampi saada näkyvyyttä, vaikka hänen seuraajamääränsä ovat kasvaneet vuosien varrella.

10.8.2021 2:00 | Päivitetty 10.8.2021 6:28

Kun Sirkuspelle Hermanni -sarjan tunnusmusiikki alkaa soida, kollegat tietävät, että Otto Nyströmiä tavoitellaan. Luuri saattaa soida päivän aikana jopa yli 70 kertaa, kun asiakkaat, yhteistyökumppanit ja perheenjäsenet soittelevat vuoron perään.

Vielä ei ole edes lounasaika, mutta Herttoniemessä autokauppiaana työskentelevä mies on ehtinyt tehdä jo kaksi kauppaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat