Gradu on karmea hirviö, josta kerrotaan kahta tarinaa - Helsinki | HS.fi

Gradu on karmea hirviö, josta kerrotaan kahta tarinaa

”Moni pulma ratkeaisi, jos gradun myyttinen legenda murrettaisiin”, kirjoittaa HS:n yliopistokirjeenvaihtaja Valtteri Parikka.

15.9. 2:00 | Päivitetty 15.9. 6:32

Jokaiselle yliopisto-opiskelijalle aletaan jossain vaiheessa kertoa myyttistä tarinaa Minotauroksesta.

Kreikkalaisen mytologian mukaan Minotauros oli karmea hirviö, jolla on miehen keskivartalo sekä härän jalat ja pää. Tarun mukaan olento oli teljettynä suuressa labyrintissä, johon sille uhrattiin yhdeksän vuoden välein nuoria kaupunkilaisia syötäväksi, jotta se pysyi tyytyväisenä.

Jos labyrinttiin joutui, sinne eksyi, ja lopulta Minotauros pisteli harhailijat poskeensa.

Yliopistomaailmassa myyttinen Minotauros ei kuitenkaan ole oikea hirviö. Se on maisteriopintojen perukoilla vaaniva gradu.

Graduahdistuksesta ja vuosikausiksi roikkumaan jääneistä graduista on tullut niin yleisiä ilmiöitä, että ne ovat jo kliseitä.

Aivan tuoretta tietoa tilanteesta ei löydy, mutta vuonna 2010 Jyväskylän yliopistossa selvitettiin, että gradua vaille maistereita oli Suomessa tuolloin jopa yli 15 000. Tilanne ei ole senkään jälkeen olennaisesti muuttunut: edelleen monella opinnot etenevät sutjakkaasti siihen asti, kun gradun pitäisi valmistua. Silloin tulee täysstoppi.

Syitä gradun teon vaikeudelle on lukuisia. Ne, jotka siirtyvät työelämään, priorisoivat palkkatyöt opintojen edelle. Perheenperustajat eivät jaksa lastenhoidon päälle päntätä lähdekirjallisuutta. Joillakuilla kiinnostus tutkimustyöhön ehtii vain lopahtaa ennen gradua.

Arkisten syiden lisäksi vaikeuksiin on vielä yksi suuri syy. Monen kohdalla gradu on laajin ja työläin tekstikokonaisuus, jonka tulee eläessään kokoamaan. Gradu paisuu helposti mahdottomaksi hallita, jos rajaus vuotaa.

Opiskelijoiden ahdinkoa on helppo ymmärtää. Myyttisestä graduhirviöstä kerrotaan päällekkäin kahta ristiriitaista tarinaa. Tarinoita kertovat niin kanssaopiskelijat, opettajat, lehdistö kuin valmistuneet maisteritkin.

Ensinnäkin gradusta sanotaan, että se on opintopolun tärkein etappi. Se on Suuri Tutkimus, jossa jokainen lause pitää hioa huolellisesti, jottei kärähdä plagioinnista. Se on pitkän opiskelujakson päättävä lopputyö, jossa rakennetaan itsenäisesti omaa asiantuntemusta. Gradulle asetetaan valtavat sisäiset ja ulkoiset vaatimukset; kaikki opiskelijat haluavat onnistua siinä.

Mutta samaan aikaan graduoppaat ja kaverit jarruttelevat ylisanoja: gradu ei ole oikea tutkimus, kukaan ei koskaan kysy sen arvosanaa ja ”paras gradu on tehty gradu”. Graduun ei kannatakaan suhtautua liian kunnianhimoisesti.

Ei ihme, että monen on vaikea löytää oikeaa otetta hahmottomaan urakkaan.

Nihkeästi etenevät gradut eivät ole ainoastaan opiskelijoiden ongelma vaan myös yliopistojen ja koko järjestelmän. Yliopistojen rahoitus on nimittäin kytketty yhä vahvemmin valmistuneiden määrään.

Ongelmaa on ratkottu vuosien varrella monella tapaa. Graduohjauksen laatuun on kiinnitetty alati enemmän huomiota, ja tutkimuskursseja on kehitetty hyödyllisemmiksi. Graduun jumahtaneille opiskelijoille on alettu soitella kuulumisia. Lisäksi opiskelijoiden valmistumisvaatimuksia on kiristetty: opinto-oikeus ei ole enää voimassa ikuisesti. Sekä kepin että porkkanan on uskottu auttavan pattitilanteessa.

Viime aikojen kenties merkittävin toimenpide tehtiin vuonna 2018. Silloin Helsingin yliopisto supisti ensimmäisenä yliopistona gradun opintopistemäärää. Lopputyöstä siis tehtiin vähemmän työläs. Vielä ei osata sanoa, miten kevennys on vaikuttanut valmistumisten määrään.

Helpotuksia on sekä kiitelty että moitittu. Joidenkin mukaan graduista voisi luopua kokonaan, sillä ne valmistavat lähinnä tutkijan uralle, eivät niinkään ”tavalliseen työelämään”.

Toisten mielestä yliopisto sahaa omaa oksaansa, kun se ohentaa gradujen tieteellisiä vaatimuksia. Yliopistoille on edullista päästää heikompiakin graduja läpi. Lyhyemmät graduprosessit vapauttavat myös ohjaajien aikaa omille tutkimuksille. Mutta missä opiskelijoita valmennetaan korkeisiin tieteellisiin ihanteisiin, jollei yliopistoissa?

Koko gradukysymys nivoutuu yliopisto-opiskelun identiteettiongelman ympärille. Onko ensisijaisena tarkoituksena tehotuottaa elinkeinoelämälle dynaamisia veronmaksajia vai korkeatasoista tutkimusta itsessään?

MinotauroSKIN kohtasi lopulta voittajansa.

Theseus-niminen nokkela nuorukainen kiinnitti labyrintin ovensuuhun lankakerän toisen pään, jotta osaisi tarvittaessa löytää labyrintista ulos. Theseus päihittikin Minotauroksen pitkässä miekkataistelussa ja suunnisti sitten lankaa pitkin ulos labyrintistä.

Urotyönsä ansiosta Theseus nousi Ateenan myyttiseksi perustajakuninkaaksi.

Samanlainen sankaritarina motivoi tuhansia graduntekijöitä joka vuosi. Gradu on ponnistuksia vaativa siirtymäriitti maisteriksi. Hirviön selätyksen jälkeen on makoisaa jatkaa hirviömäisten kertomusten kertomista. Se nostaa omaa arvoa.

Siltikin koko järjestelmän eduksi voisi olla se, että gradusta ei puhuttaisi enää raakana sankaritarinana. Moni pulma ratkeaisi, jos gradun myyttinen legenda murrettaisiin.

Gradu on vaativa koulutyö mutta ei elämää suurempi taistelu.

Kirjoittaja on vastavalmistunut filosofian maisteri ja HS:n yliopistokirjeenvaihtaja.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat