Anne Karine nappasi maagisen kuvan joutsenista auringon­laskun aikaan Vuosaaressa, mutta otoksen takaa paljastuu äkäinen tilanne

Torstaina ilta oli poikkeuksellisen kaunis. Uutelan Särkkäniemi on vesilintujen suosiossa, ja lintuja oli paikalla sankoin joukoin. Siellä Anne Karine sai otettua upean kuvan.

Kyhmyjoutsenet viettivät iltaa Vuosaaren Uutelassa torstaina.

22.3. 14:24

Vuosaarelainen Anne Karine tallensi torstaina kyhmyjoutsenten illanvieton maagisessa auringonlaskussa Uutelassa, Särkkäniemen luonnonsuojelualueella.

Kuvan tunnelma on seesteisen romanttinen. Todellisuudessa tilanne ei kuitenkaan ollut aivan sellainen kuin kuva antaa olettaa.

”Paikalla oli kolme joutsenta, ja niillä oli selkeästi reviiri- tai parinvalintataistelut meneillään”, Karine kertoo.

Joutsenet hätistelivät toisiaan.

Toisessa Karineen nappaamassa kuvassa tunnelma on vauhdikkaampi.

Kyseisenä iltana taivas oli Karinen mukaan mielettömän upea. Paikalla oli paljon muitakin lintuja, jotka ovat päässeet uimaan vapaasti jäiden sulettua.

Auringonlaskukuvaan pääsivät mukaan myös kaksi kiven päällä lepäilevää sorsaa.

Suojellun Särkkäniemen ruovikot ja suojaisat lahdelmat ovat vesilinnuille mieluisia pesimäpaikkoja.

Kyhmyjoutsenten muninta alkaa Luontoportin mukaan huhtikuun loppupuolella. Lintu munii Suomen suurimmat munat, joiden pituus on noin 15 senttimetriä.

Lue lisää: Mikael Rantalainen tajusi hetkensä koittaneen: Hän ryntäsi yöllä Suomenlinnaan ja sai otettua upean valokuvan taivaasta

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat