Tutkijat löysivät uutta tietoa suomen kielen synnystä

Uralilaisen kielikunnan hajaantuminen liittyy tutkimusryhmän mukaan kolmeen episodiin.

Uralilaisten kielten levittäytymien länteen tapahtui noin 4200–3900 vuotta sitten, ensin Keski-Volgalle ja lopulta Itämerelle ja Pohjois-Atlantille asti.

Tuoreen tutkimuksen mukaan ilmastonmuutokset ja kuivuminen saattoivat laukaista alun perin Länsi-Siperiassa eläneen yhteisön levittäytymisen ensin idästä lähteen, myöhemmin etelästä pohjoiseen.

Helsingin yliopiston monitieteinen tutkijaryhmä kertoo tiedotteessa tarkentaneensa kuvaa suomen kielen esivaiheista.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat