Kontulan keskellä on ”juoma­vetoinen paikka”, josta kiertää uskomattomia legendoja – Nyt kanta-asiakkaat istuvat pöytään ja paljastavat kaiken

Kontulan ravintola Wenlassa on kolmenkymmenen vuoden aikana sattunut ja tapahtunut. Kanta-asiakkaat kertovat käsittämättömistä sattumuksista.

Kontulan ostoskeskuksen tornimaisesta osasta on muodostunut alueen maamerkki. Sen toisessa kerroksessa sijaitsee ravintola Wenla ja yläkerrassa yökerho Fontana Afro Night Club.

30.4. 7:00

Kontulan ostoskeskuksen aukion laidalla on puolipyöreä torni.

Se näyttää hieman kulahtaneelta, mutta myös eksoottiselta ja uteliaisuutta herättävältä, jopa jännittävältä. Kuten koko ostarikin.

Kontulan ostoskeskus rakennettiin vuonna 1967 ja sen laajennusosa, johon tornikin kuuluu, valmistui vuonna 1988.

Moni paikallinen toivoo, että torni säilytettäisiin osana uutta Kontulan keskustaa, sillä siitä on muodostunut seudun maamerkki.

Kontulan keskustan uudistamiseksi järjestettiin vuonna 2020 ideakilpailu, mutta kilpailun tuloksiin perustuva asemakaavoitus ei ole vielä vireillä. Eikä vielä ole päätetty sitäkään, mitkä rakennukset puretaan ja mitkä säilytetään.

Kävi tornille mitä tahansa, on syytä selvittää, millaista menoa sen sisällä on nähty.

Kontulan ostoskeskus

  • Ostoskeskuksen uusi osa valmistui vuonna 1988. Sen suunnitteli arkkitehtitoimisto Hyvämäki‐Karhunen‐Parkkinen eli HKP. Suunnittelijoina toimistossa olivat arkkitehdit Jukka Karhunen, Markku Lehtinen ja Jukka Ollikainen.

  • Vuonna 2020 ostoskeskuksen kiinteistöyhtiöt järjestivät yhdessä kaupungin kanssa Kontulan keskustan ideakilpailun, jolla haettiin erilaisia ideoita ja ratkaisuvaihtoehtoja keskustan tulevaisuudelle. Kilpailun voitti Arkkitehtitoimisto Opus Oy:n ehdotus Vaellus. Ehdotus toimii jatkosuunnittelun lähtökohtana.

  • Ostoskeskuksessa on noin 20 000 kerrosneliötä liiketilaa ja 7 000 kerrosneliötä kaupungin palvelutiloja, joihin lukeutuvat kirjasto, nuorisotila, uimahalli ja terveysasema.

Paras tieto asiasta on tornia alusta asti hallinneen ravintola Wenlan vanhoilla kanta-asiakkailla, jotka nykyinen ravintoloitsija Vu Tran on hälyttänyt paikalle.

Siellä he jo odottavatkin punaisilla sohvilla ja kertovat kohta tarinoita lärvilaudasta ja Vuoden Pökäleestä.

Mutta jututetaan ensin Jenni Keskistä, Ravintolakolmio-konsernin toimitusjohtajaa. Hän aloitti työuransa 11-vuotiaana Wenlan kesätiskaajana ja luotsaa nyt viittätoista Helsingissä sijaitsevaa ravintolaa, muun muassa Lasipalatsia, Juttutupaa, Weeruskaa ja Meripaviljonkia.

Jenni Keskisen isä, Ravintolakolmio-konsernin perustaja Heimo ”Hemppa" Keskinen perusti tornin kahteen ylimpään kerrokseen ravintolat Wenlan ja Wiljon, jotka yhdistyivät Wenlaksi. Tornin yläosan avoin terassi lasitettiin ja siitä tuli yökerho Comeetta, seudun kovin menomesta.

”Luovuimme Wenlasta ja Comeetasta vuonna 2008. Ne olivat konsernimme ainoat juomavetoiset paikat ja päätimme keskittyä ruokaravintoloihin. Isä menehtyi pari vuotta sitten.”

Wenlasta ja koko Kontulasta jäi Jenni Keskiselle hyvät muistot.

”Emme koskaan lähteneet mukaan ostarin hintakilpailuun, ja meillä kävi ihania asiakkaita. Meininki oli toki välillä värikästäkin, mutta yhteisöllistä. Ravintolapäälliköt pistivät itsensä likoon ja keksivät asiakkaiden viihdyttämiseksi ties mitä.”

Mitä ties mitä?

Annetaan kantisten kertoa.

Ravintola Wenla oli nykyisen Kolmioravintola-konsernin toimitusjohtajan Jenni Keskisen ensimmäinen työpaikka. ”Tarvitsin 11-vuotiaana rahaa hoitohevosen varusteisiin ja sain isältä luvan tiskata ravintolassa lounasaikaan kesällä 1991. Tiskaan edelleen ravintoloissamme tarpeen vaatiessa.” Hänen isänsä Heimo Keskinen perusti ravintolan yhteyteen minigolf-terassin. Terassi toimii kesällä Kontula Electronic -festivaalin keskuspaikkana.

Wenlassa on kokoontunut kolmenkymmenen vuoden aikana tiivis, noin viidentoista hengen kaveriporukka. Sen jäsenistä ovat nyt paikalla Asko Kuitunen, Seppo Roivas ja Anne Hänninen.

Hänninen nimettiin aikoinaan Koira-Anneksi, koska porukassa oli peräti viisi Annea. Hämäläisellä on yhä kaksi koiraa.

"Kerran pukuun pukeutunut Wenlan omistaja Hemppa Keskinen tervehti minua, kun olin äidin kanssa kaupoilla. Äiti sanoi, että onhan sulla sentään fiksunkin näköisiä kavereita. Oli pakko myöntää, että hän omistaa baarin, jossa olen kanta-asiakkaana”, Anne Hänninen kertoo.

Asko Kuitunen teki uransa autonkuljettajana ja joi arkisin Wenlassa usein pelkkää jaffaa. Hauskassa porukassa viihtyi selvinkin päin.

”Jokainen otti mitä otti eikä sitäkään paheksuttu, jos ei ottanut mitään.”

Pelkkää iloa ei ravintolan elämä ole ollut. Kuitunen on ollut seitsemän kanta-asiakkaan hautajaisissa. Ja yhden häissä.

Seppo Roivas kutsui koko baarin väen hääjuhliinsa Wenlan yläkertaan, yökerho Fontanaan.

”Oli niin kuuma, että pyysin häävieraita tuomaan mukanaan pöytätuulettimia. Hauskaa oli, muutama normitappelu tuli”, Roivas kertoo ja naurahtaa.

Nyt on hyvä hetki kertoa lärvilaudasta.

Se oli lauta, johon oli kaiverrettu viisi tuopin mentävää koloa. Lauta ojennettiin bingon voittajalle, viidellä tuopilla täytettynä. Bingopäivinä bingoa pelattiin kerran tunnissa.

Asko Kuitunen tuli Wenlan kanta-asiakkaaksi vuonna 1991.”Muutimme Töölöstä Vesalaan, koska emännän työsuhdeasunto myytiin. Ravintolassa oli fiksua ja hauskaa porukkaa ja hyvä yhteishenki", Kuitunen kertoo. Nykyisin hän asuu kivenheiton päässä ostoskeskuksesta ja toimii minigolfkerhon makkaramestarina.

Biljardikerho kokoontui lauantaisin, ja pelin voittaja sai kossupullon.

”Palkintokossu piti korkata itkumuurilla, huokausten sillalla tai mäyräbaarissa”, Hänninen kertoo.

Itkumuuriksi kutsutaan Wenlan edustalla olevaa seinämää, jonka edessä ravintolan asiakkaat ruotivat elämäänsä. Huokausten silta johtaa terveyskeskukseen.

Sillalla järjestettiin köydenvetokilpailuja viereisen Aapelin Baarin kanta-asiakkaiden kanssa. Köydenvetäjät eivät nähneet toisiaan, sillä vastustajat vetivät köyttä nurkan takana.

”Kerran ihmeteltiin, miten Aapelin porukat vetävät niin voimalla, että meidän piti juosta täysiä köyden perässä. Kulman takana selvisi, että köysi oli kiinni liikkuvan auton vetokoukussa”, Roivas kertoo.

Mäyräbaari sijaitsi läheisessä pusikossa. Se oli omien juomien anniskelualue, jossa oli betonista tehdyt penkit.

”Ostarin kauppiaat perustivat sen sinne, kun halusivat, ettei ostarin penkeillä ryypätä. Siellä oli myös katos ja jonkin aikaa myös bajamaja”, Roivas sanoo.

Seppo Roivaksella on kotonaan ravintola Wenlan myöntämä Vuoden golfhemmo -patsas.

Janoisimmat aloittivat aamunsa mäyräbaarissa ja siirtyivät sisätiloihin, kun ravintola avattiin. Jos baarimikko oli vähänkään myöhässä, jonottajille tarjottiin ilmaiset oluet. Henkilökunta keitti aamuisin asiakkaille ison kattilallisen keittoa, joka jäi monelle päivän ainoaksi ateriaksi.

”Keittoa sai santsata niin paljon kuin halusi. Usein kävi niin, että yksi maksoi ja viisi söi”, Anne Hänninen sanoo.

Heimo Keskinen jakoi asiakkaille lippuja jääkiekko-otteluihin ja kustansi vierailuja konsernin toisiin ravintoloihin ja saunomaan merenrantamökkiin.

Retkillä kilpailtiin leikkimielisesti. Santahaminassa järjestettiin henkilökunta vastaan asiakkaat -esterata.

Kerran vuodessa kanta-asiakkaille jaettiin kunniakirjoja ja ostoskeskuksen lahjatavaraliikkeistä ostettuja patsaita, joihin oli kiinnitetty kaiverrettuja laattoja.

Nyt päästäänkin Vuoden Pökäleeseen. Sen tittelin sai mies, jolle tuli turhan kova kiire vessaan.

”Väljistä shortseista tippui pökäle lattialle, eikä miestä sitten pariin päivään näkynytkään”, Roivas muistaa.

Aina käsi ojossa oleva portsari sai Vuoden koura -palkinnon ja naispuolinen kantis Vuoden meteli ja väsy -patsaan. Nainen piti aina kovaa ääntä ennen väsähtämistään.

Vaikka ravintolan omistajat ovat vaihtuneet vuosien varrella, kantisten yhteisöllisyys on säilynyt. Mukaan on tullut uusia asiakkaita ja edelleen kantikset kisailevat, joka lauantai ravintolan terassilla sijaitsevalla minigolfradalla kello 12–15.

Asko Kuitunen (vas.), Jenni Keskinen ja ravintola Wenlan nykyinen omistaja Vu Tran testasivat Wenlan minigolf-terassin juuri ennen avajaisia. Vu Tran on pitänyt ravintolaa pari vuotta, sitä ennen se oli hänen veljellään. ”Isäni piti aikoinaan Nurmijärvellä Venla-nimistä ravintolaa”, Vu Tran kertoo.

Minigolfterassi oli Heimo Keskisen idea ja kolmenkymmenen vuoden ajan terassilla on voinut pelata minigolfia ja grillata ja syödä omia eväitä, jos ostaa juomat ravintolasta. Nykyinen omistaja Vu Tran jatkaa perinnettä.

Terassi toimii myös Kontula Electronic -festivaalin keskuspaikkana, ja siellä järjestetään ensi kesänä tapahtumia vähintään joka perjantai.

Kevin Zibilamene toimii Wenlan yläpuolella sijaitsevan Fontana Afro Night Clubin ravintolapäällikkönä keskiviikosta lauantaisin. ”Nyt ihmiset alkavat löytää tiensä yökerhoon pandemian jälkeen. Meillä pidetään nykyisin pelkästään hauskaa, koska olemme oppineet tunnistamaan häiriköt. Heitä ei päästetä sisään. Täällä tilataan usein kokonaisia viskipulloja pöytään ja seurue jakaa juoman. Myös afrikkalaiset oluet ovat suosittuja.”

Lue lisää: Helsinki suunnittelee Kontulaan niin isoa muutosta, ettei aluetta enää tuntisi entiseksi

Lue lisää: Khaled Waakista piti tulla metallimies, mutta elämä heitti hänet lähiöbaariin myymään Suomen lipulta näyttäviä shotteja

Lue lisää: Espoossa on baari, joka on toiminut samalla nimellä ja sijainnilla liki 50 vuotta – Lisäksi siellä ”asiakas on aina väärässä”

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat