Lasten rakastaman puisen leikkikarhun kuono silvottiin Mellunmäessä: ”Taas kävi näin”

Mellunmäessä on kaksi lasten rakastamaa puukarhua. Toisen karhun korvat sahattiin irti seitsemän vuotta sitten, nyt toinen karhu menetti kuononsa.

Mellunmäen leikkipuiston rakastettu karhu menetti vappuna kuononsa.

3.5. 9:34

Mellunmäen leikkipuistossa on kaksi lasten rakastamaa puista karhua, jotka ovat kokeneet kovia.

Kesällä 2015 leikkipuiston lapset järkyttyivät, kun joku sahasi toiselta karhulta korvat irti. Asiasta vinkkasi HS:lle tuolloin helsinkiläinen Patrick Wikblad, joka kävelee usein puiston läpi.

Lue juttu vuodelta 2015: Mellunmäen leikkipuiston karhulta vietiin korvat

Vappupäivänä Wikblad havaitsi, että toinenkin karhu on joutunut järjettömän ilkivallan kohteeksi. Sen kuono on silvottu irti.

Korvansa aikoineen menettäneen karhun kirsu näyttää vaurioituneen, mutta on sentään paikoillaan.

”Harmittaa tämmöinen ilkivalta. Muutama viikko sitten myös leikkipuiston leluvaraston seinää töhrittiin”, Wikblad kertoo.

Alueen johtava leikkipuisto-ohjaaja Jyrki Rönkkö kertoo, että seitsemän vuotta sitten karhulle veistettiin uudet korvat.

”Valitettavaa, että taas kävi näin. Toivottavasti tämäkin karhu saadaan kuntoon. Lapset rakastavat nousta karhujen selkään, ne eivät ole pelkkiä koristeita, vaan leikkivälineitä.”

Helsingin leikkipuistoihin hankittiin viitisentoista vuotta sitten useita puisia eläimiä.

”Nyt kun niitä on rikottu, ei aina ole löytynyt helposti kaupungin sisältä ihmistä, joka niitä korjaisi. Seitsemän vuotta sitten tämmöinen osaaja oli vielä töissä.”

Leikkipuistot joutuvat Rönkön mukaan ilkivallan kohteeksi ”yllättävän usein”.

”Seiniä töhritään, liukumäkiä sotketaan, lasia rikotaan ja huumeneuloja ja tupakantumppeja heitetään maahan. Henkilökunta joutuu aamuisin ensitöikseen tarkistamaan, että piha on turvallinen.”

Lue lisää: Betonilähiön uumenista paljastuu Itä-Helsingin salainen helmi: Näin hehkuu ainutlaatuinen puisto, jossa vielä vähän aikaa sitten valtaa pitivät kaljoittelevat juopporemmit

Lue lisää: Maailman pohjoisimmasta metroasemasta kertova kyltti katosi Mellunmäestä

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat