Vaikeuksiin ajautunut lippakioski varjostaa Käpylän kesäidylliä – ”Olen ollut totaalisen uupunut”, sanoo käräjille joutuva yrittäjä

Klassinen lippakioski on joutunut ongelmiin Käpylässä. Helsingin kaupunki hakee vuokrasaataviaan yrittäjältä käräjäoikeudessa.

Pohjolankadun ja Kullervonkadun kulmassa oleva lippakioski on ollut avoinna viimeksi vuonna 2019.

6.5. 14:21

Helsingin Käpylän Pohjolankadun ja Kullervonkadun kulmassa sijaitseva lippakioski on surullinen näky.

Meurmanin puiston laidassa olevassa kioskissa ei ole ollut toimintaa kesän 2019 jälkeen. Töhrijät ovat huomanneet hiljaisuuden ja jättäneet puumerkkinsä kioskin seiniin. On mahdollista, ettei kioski avaudu tänäkään vuonna.

Helsingin kaupunki myi lippakioskin vuonna 2016 Tuna & Partners avoin yhtiölle 8 000 eurolla. Jaakko Ruotsalainen oli tuolloin yksi yhtiön omistajista.

Ruotsalainen oli ollut pyörittämässä kioskia vuokralaisena aikaisemmin, ja kaupunki tarjosi vuokralaisille mahdollisuuden ostaa kioski.

Rahat kauppaan kerättiin joukkorahoituskampanjalla. Kioskin maa-alue jäi edelleen Helsingin kaupungin omistukseen, ja yhtiö maksoi alueesta vuokraa Helsingille.

Kioski joutui kuitenkin taloudellisiin vaikeuksiin, eikä kioskia avattu lainkaan vuonna 2020.

Samaan aikaan osakkaiden määrä väheni Tuna & Partners -yhtiössä. Ruotsalainen kertoi HS:n haastattelussa vuonna 2021 pyörittävänsä yksin kioskiyhtiön toimintaa, kun muut osakkaat olivat irtaantuneet yhtiöstä vuoden 2020 aikana.

Tuolloin Ruotsalainen lupaili, että kioski aukeaisi kesäkuun 2021 aikana. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan kioski oli toisena vuonna peräkkäin kiinni.

Yhtiö ei myöskään pystynyt ennen koronaviruksen aiheuttamia poikkeusoloja maksamaan maanvuokriaan Helsingin kaupungille.

Marraskuussa vuonna 2019 Helsingin kaupunki irtisanoi vuokrasopimuksen maksamattomien vuokrien vuoksi. Maksamattomia vuokria oli tuolloin 1 671 euroa. Samalla vuokralaiselle annettiin kuukausi aikaa maksaa ne.

Kun Tuna & Partners ei sopimuksen irtisanomisen jälkeenkään maksanut vuokria, Helsingin kaupunki hakee nyt saataviaan käräjäoikeudessa.

”Rakennuksen omistaa edelleen Tuna & Partners. Käräjäoikeuden tuomio, jolla maksamattomia saatavia haetaan, johtanee omaisuuden realisoimiseen eli rakennuksen myyntiin”, kertoo viestintäasiantuntija Aki Antinkaapo sähköpostitse Helsingin kaupunkiympäristön toimialalta.

Antinkaapo sanoo, ettei Helsingin kaupungilla ole tietoa, minkälaisella aikataululla asia on tulossa käräjäoikeuteen.

Töhrijät ovat iskeneet kioskiin.

Jaakko Ruotsalainen sanoo vuokrien jääneen hoitamatta, koska hänellä on omien sanojensa mukaan ollut erilaisia vaikeuksia viime aikoina.

Ruotsalainen kertoo olevansa viime vuodet Tuna Partners -yhtiön ainoa omistaja.

”Olen ollut totaalisen uupunut viime aikoina. Jos pääsisin keskusteluun kaupungin kanssa, olisin valmis hoitamaan maksurästit ensi tilassa. En tiedä, kehen olisin yhteydessä. En ole ollut proaktiivinen asiassa. Yritän hoitaa velvoitteeni, jotta kioskin voisi avata tänä kesänä”, Ruotsalainen sanoo.

Kioski oli avoinna kesäisin vuoteen 2019 saakka. Sen jälkeen kioski ei ole ollut avoinna lainkaan.

Ruotsalainen ei ota suoraan kantaa, onko kioskin toiminta ollut taloudellisesti kannattavaa.

”Kannattavuus on suhteellinen käsite. Tarkoituksena ei ole ollut saavuttaa voittoa, vaan maksimoida laatu”, Ruotsalainen toteaa.

Lue lisää: Käpylän lippakioskia yritetään nyt ostaa kaupunkilaisten rahoilla – ”Olo on hämmentynyt ja kiitollinen”

Lue lisää: Käpylässä heräsivät epäluulot, kun joukkorahoitettu lippakioski pysyi kiinni – Nyt kioskin kiireinen omistaja kertoo, mistä on kyse

On mahdollista, että kioskirakennus myydään uudelle yrittäjälle.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat