Promootion korkein arvohenkilö, promoottori Anssi Peräkylä asetti tohtorinhatun Emmi Koskisen päähän Helsingin yliopiston juhlasalissa perjantaina 20. toukokuuta. Promootio järjestetään tavallisesti viiden vuoden välein.

Riemun päivä

HS seurasi, miten Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan kolmituntinen promootioakti eteni. Valokuvaaja Juhani Niirasen kuvat näyttävät, kuinka maaginen tunnelma rakentui.


21.5. 10:01 | Päivitetty 21.5. 14:06

Kun Helsingin yliopiston päärakennuksen portaita astelee, tuntee, että nyt ollaan suurten hetkien äärellä.

”Hyvin se menee”, kuiskaa yksi toiselle juhlasalin aulassa. Hymyt ovat hermostuneita mutta toiveikkaita. Ennen h-hetkeä kaikkia jännittää.

Edessä on Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan promootioakti. Kyseessä on yliopistomaailman suurin juhla ja vieläpä sen mahtipontisin osuus. Tohtorit saavat hattunsa ja maisterit seppeleensä.

Kasvatuspsykologian professori Kirsti Lonka polvistui tyttärensä maisteri Milla Lonkan eteen ja auttoi kengän tämän jalkaan.

Mikko Pellinen toimi airuena ja valvoi seremoniallisuuksien asianmukaista etenemistä.

Martti Marttinen kertoi ottaneensa jopa 17 000 askelta etsiessään valkoisia hansikkaita. Siksi jalkoja piti heilutella jo juhlan alussa. Lopulta hansikkaat löytyivät apteekin hyllyltä.

Promootiossa on erittäin tarkat pukukoodit.

Tohtorinmiekat ja -hatut odottivat promovoitavia.

Mistä siis kolmituntisessa promootioaktissa oikeastaan onkaan lopulta kyse?

Jos joku siihen osaa vastata, niin Helsingin yliopiston protokolla-asiantuntija Juha Hurme. Hänen työnsä on huolehtia, että tietyt tärkeät osiot sujuvat tarkasti ikiaikaisten akateemisten perinteiden mukaisesti.

”Historiassa promootion tarkoitus oli se, että kandidaatit ylenivät maistereiksi ja lisensiaatit tohtoreiksi. Nykyisin valmistuneilla on oppiarvonsa jo ennen promootiota, mutta juhla on säilynyt”, Hurme tiivistää.

Hurmeen mukaan valtiotieteellisen tiedekunnan promootio sujui ”oikein mukavasti ja kellon tarkasti”. Huolellisesti harjoiteltu kokonaisuus meni loppupeleissä niin jouhevasti, että pitkät kaavat latinankielisine puheineen saatiin suoritettua jopa hieman etuajassa.

Kaikkinensa tämänkertaisessa promootioaktissa promovoitiin 130 maisteria, 14 riemumaisteria, 50 tohtoria, 4 riemutohtoria ja 5 kunniatohtoria.

Riemumaistereiden ja -tohtoreiden omista promootioista on kulunut 50 vuotta (tällä kertaa 51 vuotta koronaviruspandemian aiheuttaman ylivoimaisen esteen vuoksi). Kunniatohtorit saivat tiedekunnan tunnustuksen urastaan.

Protokolla-asiantuntija Juha Hurme paljastaa, että aktiin kuuluu näkyvimpien perinteiden lisäksi myös lukuisia hieman salatumpia rituaaleja.

”Voi esimerkiksi olla, että promoottorille tarjoillaan kateederin suojiin pieni rohkaisu promoottorin maun mukaisesti. Yleensä se on punssia tai viskiä.”

Promoottori istui kateederissa salin edessä. Helsingin yliopiston juhlatuoli on peräisin jo Turun akatemian ajoilta.

Valkeaan pukeutuneet maisterit saapuivat ennalta määrätyn koreografian mukaisesti juhlasaliin.

Martti Martinen sai riemumaisterin seppeleen päähänsä. Se tarkoittaa sitä, että hän on ollut maisterina jo puoli vuosisataa.

Maistereiden oppiarvon merkiksi heidän päähänsä painetaan laakeriseppeleet.

Erkki Liikanen promovoitiin kunniatohtoriksi.

Louhi-orkesteri Vantaalta soitti juhlamusiikkia. Etualalla pasuunansoittaja Jorma Karppila.

Promootiossa testataan ihmisten istumalihaksia. Vanhat perinteet eivät ole nykyajan mittapuulla kovin nopeatempoisia.

Erna Bodström kumarsi saliin päin saatuaan tohtorin hatun promoottori Anssi Peräkylältä. Miekkoja ojentaa vanhan perinteen mukaisesti tiimipäällikkö Sauli Vilèn.

Tohtorinhattu.

Promootion korkea osallistumishinta on herättänyt kysymyksiä.

Pelkkä osallistuminen valtsikan promootioon maksaa perushinnaltaan 338 euroa. Lisäkulujakin on roimasti, jos niihin on varaa ryhtyä: juhla-asut, majoitukset sekä esimerkiksi tohtorinmiekka ja -hattu maksavat maltaita.

HS uutisoi perjantaina valtiotieteiden maisteri Maria Loimasta, joka kertoi tilaisuuden ainutkertaisuuden olevan syy, joka saa monet maksamaan kokemuksesta pitkän pennin.

Lue lisää: Maria Loima ilmoittautui huimiin yliopisto­bileisiin, joihin pelkkä osallistuminen maksaa 338 euroa – ”Totta kai hinta on herättänyt kysymyksiä”

Promootio on viimeinen sinetti suuritöiselle opintourakalle.

Promootioaktin jälkeen suoritettiin juhlakulkue Tuomiokirkkoon ja Kansalliskirjastoon. Määränpää valikoitui sen mukaan, halusiko jumalanpalvelukseen vaiko eikö.

Ulkosalla näkyi jo vapautuneita hymyjä.

Myös vieraat pääsivät seuraamaan juhlajumalanpalvelusta.

Kirkkoonkin kuljettiin akateemisen arvokkaasti.

Promootioakti on toki promootion juhlava huipennus, mutta toisaalta myös hyvin pieni osuus nelipäiväisestä promootiokokonaisuudesta.

Promootioon kuuluu esimerkiksi yleisen seppeleensitojan valintakokous ja kosioretki sekä seppeleensitojais- ja miekanhiojaispäivät kuten myös juhlaillalliset ja juhlapurjehdus. Myös yökulkue ja epävirallinen murtautuminen rehtorin kansliaan ovat perinnelistalla.

Oikaisu 21.5. kello 14.06: Perjantain päivämäärä oli 20.5., ei 21.5.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat