Toukkien kutoma ”pöytäliina” ällöttää somessa – Miksi koiryppäitä on nyt kaikissa puistoissa?

Suuret toukkaryppäät ja niiden luomat erikoiset harsot hämmästyttävät eri puolilla pääkaupunkiseutua.

Vasemmalla näkyy toukkien punomaa ”pöytäliinaa” Kauniaisten Thurmaninpuistossa, oikealla toukkakasa Espoon Hyljelahdessa

16.6. 11:05 | Päivitetty 16.6. 11:32

Puistoissa ympäri pääkaupunkiseutua esiintyy ällötystä herättäviä toukkia. Toukat hätkähdyttävät ulkoilijoita, sillä niitä esiintyy niin suurina ryppäinä.

Hyönteiset ovat tuomenkehrääjäkoin toukkia. Tuomenkehrääjäkoi on perhonen, jonka toukat elävät tuomissa. Toukat kehräävät tuomeen harsomaista kudosta, joka voi peittää koko puun.

Metsätieteiden professori Kari Heliövaara Helsingin yliopistosta kertoo, että toukkaparvia esiintyy vielä viikon tai parin ajan.

”Sen jälkeen ne koteloituvat. Sitä ennen ne syövät tuomet ihan paljaiksi, siitähän niissä onkin kysymys”, Heliövaara valaisee.

Toukkia on ihmetelty sosiaalisessa mediassa muun muassa Kauniaisten Thurmaninpuistossa.

Parin päivän aikana niitä on havaittu useassa paikassa Helsingissä, Vantaalla ja Espoossa. Toukkakanta on nyt niin suuri, että toukat ovat kutoneet pitsimäistä harsoa jopa puistojen kalusteisiin.

”Toukkia näkyy puistojen pöydissäkin yksinkertaisesti siksi, että niitä on ihan hirveä määrä. Hyönteismaailmassa on yleistä, että toukilta loppuu ruoka. Sitten ne pyrkivät etsimään muitakin paikkoja syötäväksi.”

Miksi toukkia on bongattu niin paljon juuri tänä vuonna?

”Ilmiö on hirveän näkyvä. Aika monella hyönteisellä on tämmöistä kausivaihtelua. Välillä niitä ei näy melkein ollenkaan, mutta joskus niitä huomataan todella paljon.”

Heliövaaran mukaan esimerkiksi mäntypistiäisten määrä vaihtelee kymmenen vuoden sykleissä aika paljon.

”Ja lopultahan tuomenkehrääjäkoille käy niin, että ne pistiäiset ja muut taudinaiheuttajat saavat kannan hallintaansa.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat