Kun HS vieraili näköalapaikalla, oli siellä vain yksi henkilö – itähelsinkiläinen Pasi.

Näky tulevaisuuteen

Usein Helsingin siluettia ihaillaan Suomenlinnan lautalta Helsingin eteläpuolelta. Mutta kenties vieläkin kiinnostavampi perspektiivi löytyy, kun jaksaa taivaltaa pienen matkan kohti itää.


28.6. 11:23 | Päivitetty 28.6. 11:56

Polun alkupää on yllättävässä paikassa.

Autolla tai bussilla numero 88 pääsee lähistölle. Sitten urbaanin matkaajan on jatkettava metsään jalan.

Maasto on tiheää, umpikasvanutta ja hoitamatonta lehtimetsää kallioisella maaperällä, jyrkillä nousuilla ja rotkoilla. Toisinaan polku on parempi, ja toisinaan on hieman harpottava tukevampaa maaperää etsien.

Jossain tämän polun toisessa päässä sijaitsevat kalliot, joita kehutaan paikaksi, jonne vain harvat löytävät, mutta johon kaikki ihastuvat.

Etevimmät osaavat kävellä suorinta reittiä Kruunuvuoren huipun kallioille Kruunuvuorenrannan uudelta asuinalueelta, mutta ensikertalainen harhailee metsikössä helposti.

Toisaalta maasto on erinomaista harhailtavaksi, sillä alueella sijaitsee muun muassa upeita Kaitalahden koteja, rauhoittavaa metsämaisemaa sekä taianomainen pikkulampi.

Samoilla kulmilla sijaitsee myös idyllinen Tullisaaren uimapaikka, joka sekin on yleensä vain pienen piirin käytössä. Kesäisenä maanantai-iltapäivänä pikkuranta oli houkutellut vain harvalukuisen joukon auringonpalvojia nauttimaan helteestä.

Uimaranta sijaitsee idyllisessä välikössä.

Pikkuhiljaa löytyy reitti kallioisen kukkulan laelle.

Mereltä aukeaa maamerkkien kavalkadi: Suomenlinna, Tuomiokirkko, Korkeasaari, Mustikkamaa, Kallion kirkko ja Kalasataman tornit. Kukkulan päällä seisoo vanha öljysäiliö.

Heti rannassa näkyy myös Helsingin tulevaisuus. Jos ei ole seurannut tarkasti Kruunusiltojen rakennusprojektia, yllättyy näkymästä takuulla. Merestä hahmottuu nimittäin jo pitkän sillan pääpiirteet.

Lue lisää: Merestä nousee valtava rakennelma Helsingin edustalla – Ilmakuvat näyttävät jätti­hankkeen

Takana rakentuu Kruunuvuorenrannan kerrostaloalue.

Sää on loistava, mutta ketään ei näy missään. Metsän reunassa on yksi yksinäinen teltta, mutta sielläkään ei ole ketään. Tämän täytyy olla Helsingin kätketyin näköalahelmi.

Joku telttaili aivan kaikessa rauhassa Kruunuvuoren kallioilla.

Kukkulalla seisoo vanha öljysäiliö.

Eipäs kun kyllähän tänne on yksi ihminen löytänyt!

Kallionkolosta erottuu yksinäinen herra, joka viettää lokoisaa kesäpäivää.

Kun miehelle esittäytyy, hän mutisee jotain paparazzeista, mutta sitten häntä jo naurattaa lehdistön utelut.

”Jos tästä paikasta kertoo, niin kohta kaikki tulee tänne.”

Hetken päästä mieli muuttuu. Mies suostuu esittäytymään Pasiksi, ja alkaa esitellä paikallisia tiluksia.

Pasi on muuttanut tovi sitten Kruunuvuorenrannan uusiin kerrostaloihin Herttoniemestä ja kehuu uudet kotikulmansa maasta taivaisiin.

Kruunuvuoren kallioilla Pasi on nyt toista kertaa. Hän ylistää sekä maisemaa että rauhallisuutta. Hän alleviivaa sitä, että Kruunuvuorenrannassa luonto on oikeasti lähellä – eri tavalla kuin vaikkapa Kalasatamassa. Ja luonnon keskeltä näkee vieläpä koko Stadin!

Pasi on ammatiltaan merimies. Hän näki vanhan työpaikkansa lipuvan kaukana merellä.

Pasi veikkaa, ettei juuri kukaan löydä hienolle paikalle siitä syystä, että Kruunuvuorenrannan työmaat ovat katkaisseet helpoimmat reitit. Nyt maisemannälkäisten on kierrettävä pitkähkö lenkki.

Pasista on myös mukavaa seurata Kruunusiltojen rakennustyömaan edistymistä. Kruunuvuoren kallioilta työmaan näkee nyt paremmin kuin mistään. Pasi sanoo, että kun silta valmistuu, Kruununvuorenrannasta tulee Helsingin himoituimpia alueita.

”Tämä on tule­vaisuuden­ Lautta­saari”, hän päättää.

Lue lisää: Tätä upeaa helsinkiläistä maisemaa ei ole koskaan arvostettu tarpeeksi – Tältä näyttää ”Helsingin Koli”

Lue lisää: Luvattomat reivaajat muuttivat helsinkiläisen luonnonsuojelualueen ”yleiseksi vessaksi”, väittävät tuohtuneet naapurit

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat