Joku repi sateen­kaari­värit alas kirkon seinästä Vantaalla – ”Voidaanko Suomessa viettää turvallisesti Pridea?”

Myyrmäen kirkon seinällä roikkunut Pride-banderolli tärveltiin. Vantaankosken seurakunta on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Varsin hyväntahtoinen viesti ei kelvannut ilkivallan tekijälle.

28.6. 13:08

Myyrmäen kirkon seinällä roikkunut Pride-banderolli on tärvelty. Julistekankaassa oli sateenkaaren värit sekä teksti ”Jokaisella on oikeus olla Rakastettu”.

Banderolli ehti olla esillä vain alle viikon, kunnes perjantaiaamuna ohikulkija havaitsi, että kangas oli revitty alas. Lisäksi siitä oli leikattu alin raita sekä seurakunnan logo pois.

Vantaankosken seurakunta on tehnyt asiasta rikosilmoituksen. Facebook-päivityksessään seurakunta kertoo rukoilevansa rauhaa ja rakkaudellisuutta Pride-viikolle.

Banderolli koki kovia.

Seurakunnan hankekoordinaattori Iisa Iso-Markku kertoo, että tuhotyö on saanut kirkon väen surulliseksi. Hän vastaa Vantaankosken seurakunnan Pride-asioista.

Iso-Markun mukaan tämäntyyppiset teot alleviivaavat sitä, miksi Pridea on tärkeä viettää.

”Kun katsoo viime aikojen tapahtumia, herää tietysti huoli, voidaanko Suomessa tai Vantaalla viettää turvallisesti Pridea”, Iso-Markku sanoo ja viittaa muun muassa Norjassa homobaariin tehtyyn aseelliseen hyökkäykseen.

Lue lisää: Kaksi kuoli ja 21 loukkaantui joukko­ammuskelussa homo­­baarin ulko­puolella Oslossa – Poliisi uskoo kyseessä olleen terrori­teko

Iso-Markku kertoo, että kriittiseen palautteeseen seurakunnalla osattiin varautua, mutta konkreettinen kajoaminen tuli yllätyksenä. Hänen mukaansa kirkkojen Pride-yhteistyöt herättävät aina laajasti tunteita – puolesta ja vastaan.

”Aivan erityisesti kirkkojen ja seurakuntien on tärkeää näyttää, että jokaisella on oikeus olla rakastettu.”

Vähemmistöjen oikeuksia puolustava Pride-viikko järjestetään 27. kesäkuuta.– 3. heinäkuuta. Helsingissä Pride-viikko huipentuu kulkueeseen ja puistopiknikiin lauantaina 2. heinäkuuta.

Helsinki Pride on kertonut olevansa huolissaan tapahtuman turvallisuuden puolesta. Kulkueeseen odotetaan yli sataatuhatta osallistujaa.

Lue lisää: Helsinki Pride huolissaan tapahtuman turvallisuuden puolesta

Myös Vantaalla on tänä vuonna runsaasti Pride-tapahtumia.

Banderolli löytyi maasta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat