”En ole koskaan tuntenut yhtä vahvasti tulleeni kotiin” – Pridella on Bettiina Heinolle erityinen merkitys, sillä hän ällistyi näystä saavuttuaan Helsinkiin

Pride-kulkueeseen osallistuvalle Bettiina Heinolle tapahtuma on poliittisesti ja henkilökohtaisesti tärkeä.

Bettiina Heino on juuri ostanut itselleen lipun lauantain Pride-kulkuetta varten. Heino kuvattiin perjantaina Helsingin päärautatieasemalla.

1.7. 17:02 | Päivitetty 1.7. 17:46

Oli vuosi 2016, kun Bettiina Heino saapui Siilinjärveltä Helsinkiin. Sattui olemaan Pride-viikko, ja sateenkaariliput liehuivat juhlavasti heti päärautatieasemalla.

Sen hetken Heino uskoo muistavansa ikuisesti.

”En ole koskaan tuntenut yhtä vahvasti tulleeni kotiin.”

Suuri Helsinki Pride -kulkue värittää kaupungin keskustaa lauantaina ensimmäistä kertaa koronapandemian jälkeen.

Tänä vuonna juhlitaan poikkeuksellisen isosti. Erilaisia sateenkaarikansaa juhlistavia tapahtumia on järjestetty pitkin kesäkuuta.

Bettiina Heinon kumppani on aktiivinen politiikassa, ja siksi Pride on ollut heille aina myös poliittinen tapahtuma.

Omasta ensimmäisestä Pride-kulkueestaan Heino muistaa ihmispaljouden. Siitä huolimatta ilmapiiri oli kotoisa ja ennen kaikkea turvallinen.

”Isoihin sateenkaariväen ja liittolaisten tapahtumiin ei ollut tottunut Siilinjärvellä, mistä olen kotoisin. Omassa nuoruudessani meikäläiset elivät hiljaiseloa.”

Se on kokemus, johon Heino uskoo monen pieneltä paikkakunnalta tulevan samastuvan.

Kun Pridea ei olla kahteen vuoteen järjestetty, moni on kärsinyt yksinäisyydestä.

Helsinki Pride -kulkue vuonna 2018.

Lauantain kulkue lähtee liikkeelle Senaatintorilta kello 12. Kulkue kaartaa Mannerheimintietä ja Eteläesplanadia pitkin kohti eteläistä Helsinkiä. Se huipentuu Kaivopuistoon, missä järjestetään suuri puistopiknik.

Puistopiknikillä ihmiset voivat kohdata toisiaan ja nauttia laajasta tapahtumatarjonnasta. Virallinen ohjelma päättyy kello 19, minkä jälkeen eri yökerhoissa järjestetään jatkoja. Helsinki Priden virallisia päätösbileitä vietetään tänä vuonna Allas Sea Poolilla.

Marssiminen voimaannuttaa.

Helsingin keskustan läpäisevä suuri kulkue laajoine massoineen viestii Heinolle kaikkea riemua, jota tapahtumaan liittyy.

Pride-perinnettä edeltänyt vapautuspäivien kulkue järjestettiin Helsingissä ensimmäistä kertaa vuonna 1975. Kulkueesta on vuosikymmenten saatossa muodostunut tärkeä perinne, jonka osallistujamäärä kasvaa vuosi vuodelta. Vuonna 2019 kulkueeseen osallistui 100 000 ihmistä.

Kaikissa maissa ei vieläkään ole mahdollista marssia tai juhlia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen puolesta.

”Koen Priden vuosittaisena muistutuksena meille kaikille siitä, että mitään edistystä ei olisi tapahtunut ilman kovaa työtä. Ja sitä työtä tulee väsymättä jatkaa”, Heino toteaa.

Bettina Heino on iloinen siitä, miten Pride ja sateenkaariliput näkyvät Helsingin katukuvassa.

Heino osallistuu tämänvuotiseen kulkueeseen tyttöystävänsä ja kavereidensa kanssa. Tauon jälkeen viralliseen Pride-juhlaan osallistuminen tuntuu jopa epätodelliselta. Parina viime kesänä Heino on viettänyt ihmisoikeusjuhlaa pienellä porukalla.

Vaikka Pridea on odotettu, ei Heino ole ehtinyt valmistautumaan juhlapäivään sen kummemmin.

”Niinkin ison jutun olen tehnyt, että kävin ostamassa sateenkaarilipun juuri tätä varten”, hän nauraa.

Heino iloitsee siitä, miten laajasti Pride on tänä vuonna levittäytynyt Helsingin katukuvaan.

”Pride on ehkä jopa se ainoa kohta kalenterivuodessa, kun voi kulkea kadulla ilman tunnetta, että joutuu jatkuvasti selittelemään itseään vastaantulijoille.”

Lue lisää: Poliisi varoittaa: Pride-kulkue haittaa liikennettä lauantaina

Lue lisää: Nadi teetti Pridemarssille muslimilipun – Sosiaalisessa mediassa innostuttiin

Lue lisää: Viikin kampuksella nähtiin älytön tihutyö: ”Keneltä sateen­kaari­liput ovat pois?”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat