Tämä suku hoksasi hyvissä ajoin, missä maan arvo kasvaa – 1935 he soutivat Helsingissä paikkaan, jonne nousi jotain ennenkuulumatonta

Tammelundin ”pilvenpiirtäjän” piirsi ja rakensi 1930-luvulla Edvard Alestalo, joka koki elämässään monta tragediaa. Suunnittelijan pojanpoika kertoo talon tarinan vieraillessaan siellä ensimmäistä kertaa sitten 60-luvun.

Tammelundin talo poikkeaa ulkoasultaan muista 1930-luvun helsinkiläisistä asuinrakennuksista ja erottuu maamerkkinä pientalovaltaisessa Tammisalossa.

4.9. 2:00 | Päivitetty 4.9. 7:47

Ensimmäiseksi 39 neliömetrin asunnossa kiinnittää huomionsa valoon. Kaksio kylpee valossa, ja siihen on hyvä syy: huoneiston kolmella ulkoseinällä on yhteensä 15 korkeaa ja kapeaa ikkunaa.

”Ikkunoiden pesemiseen meni kolme päivää. Onneksi äiti oli apuna”, sanoo asunnon kesäkuussa ostanut Daniel Palatz, 30, ja hymyilee.

Palatz sanoo, että ajatteli aluksi muuttaa Kallioon, jossa moni hänen ikäisensä asuu. Tammisalon Kummeltie 3:ssa sijaitsevan asunnon näkeminen oli kuitenkin rakkautta ensisilmäyksellä.

”Työskentelen muotoilualalla, ja huoneiston ja koko talon persoonallinen arkkitehtuuri miellytti. Tiesin heti, että tämä on juuri sellainen asunto, jonka haluan.”

Palatz asuu nimittäin merkillisessä talossa, Tammisalon ainoassa kerrostalossa, joka muistuttaa ulkomuodoltaan Yhdysvaltojen suurkaupunkien pilvenpiirtäjiä – ja pilvenpiirtäjäksi tai Amerikan-taloksi sitä myös usein kutsutaan.

Daniel Palatz osti ensiasuntonsa kesäkuussa Tammelundin talosta. Häntä kiinnostivat huoneiston erikoinen arkkitehtuuri ja valo, jota tulee kaikkiaan 15 ikkunasta.

Pilvenpiirtäjäksi Tammelundin talo on tosin kutistettua mallia: asuinkerroksia talossa on viisi. Lisäksi katolla on yksi tornihuone.

Mutta miksi ihmeessä keskellä Tammisalon omakoti- ja rivitaloaluetta seisoo niin erikoinen talo?

Vastauksen tietää Daniel Palatzin kodin yksityiskohtia tarkasteleva vieras: Kalevi Alestalo, 75. Hänen isoisänsä suunnitteli ja rakensi talon.

Kalevi Alestalo on viimeksi käynyt sisällä Kummeltie 3:ssa 1960-luvun alkupuolella, minkä jälkeen hänen sukunsa luopui talon omistuksesta.

Siksi rakennuksessa käyminen on Alestalollekin jännittävä tapahtuma.

Palatz esittelee vieraalle talon saunan, joka on viidennessä kerroksessa. Sieltä on hienot näkymät yli pientaloalueen.

”Minulle tulee saunasta mieleen aina ruotsinlaivan sauna, kun tämä on niin korkealla”, Palatz sanoo.

Alestalolle viides kerros merkitsee jotain muuta.

”Tässä asui isoisäni Eetu. Hän rakensi viidennen kerroksen omaksi asunnokseen, mutta siitä on sen jälkeen lohkaistu tila saunalle.”

Daniel Palatz (oik.) esittelee Kalevi Alestalolle saunaa, joka oli alun perin osa Edvard Alestalon asuntoa.

Eetu oli oikealta nimeltään Edvard Alestalo (1886–1957) ja syntyisin Hollolasta. Alestalo syntyi seitsenlapsisen perheen toiseksi vanhimmaksi lapseksi, kävi teollisuuskoulun ja valmistui rakennusmestariksi vuonna 1909.

Nuori mies oli taiteellisesti lahjakas: hän piirsi, maalasi ja opetteli myös soittamaan viulua.

Alestalo työskenteli rakennusmestarina aluksi Lahdessa. Siellä hän piirsi ja rakensi Rautatiekatu 13:een rakennuksen, jossa toimi yksi kaupungin ensimmäisistä elokuvateattereista, Kuvapalatsi.

Edvard Alestalo avioitui ja sai kolme lasta: Liljan, Kalevin ja Erkin. Perhe muutti 1920-luvun alussa Helsinkiin.

Elämä ei ollut helppoa: Alestalon ensimmäinen vaimo Elina kuoli vuonna 1927 vain 29-vuotiaana.

”Eetu jäi kolmen lapsen yksinhuoltajaksi. Voi vain kuvitella, miten vaikeaa se silloin oli, kun piti käydä töissä ja hoitaa koti ilman yhteiskunnan turvaverkkoja”, Kalevi Alestalo pohtii.

Aika pian rakennusmestari löysi uuden vaimon, Martan, mutta sitten tapahtui uusi tragedia: hänen esikoisensa Lilja kuoli 14-vuotiaana verenmyrkytykseen marraskuussa 1932.

”Se oli hirveä isku isälleni Kaleville ja hänen veljelleen, sillä ensin meni äiti ja sitten varaäidin roolin perheessä ottanut isosisko”, Alestalo kertoo.

Vuonna 1951 otetussa Alestalojen perhekuvassa ovat Kalevi (vas.), hänen poikansa Kalevi nuorempi, Edvard ja Erkki.

Veljekset Kalevi ja Erkki lähetettiin monena kesänä ruotsinkieliselle maaseudulle Siuntioon ja Mustioon.

Näennäisesti kyse oli kaupunkilaislapsille ja -nuorille suunnatusta mahdollisuudesta virkistäytyä maalla, mutta todellisuus oli toinen.

”He joutuivat maataloustöihin. Kerran kävi niin, että pojat tulivat maatalolle, jonka pihalla oli paljon eläimiä. Pojat olivat ihastuksissaan ja rapsuttivat niitä”, Kalevi Alestalo kertoo.

Aamuseitsemältä tuli herätys töihin, ja karu totuus selvisi.

”Paikka oli kylän teurastamo. Noin kymmenvuotias isäni ja hänen pikkuveljensä joutuivat osallistumaan pihalla olleiden eläinten teurastamiseen ja kantamaan veriämpäreitä.”

Kalevi Alestalo on eläkkeellä oleva finanssineuvos, joka hoitaa nyt poikiensa Aleksi ja Antti Alestalon kanssa sukutilaa Hollolassa, Sarvan kylässä. Samalta maatilalta hänen isoisänsä Edvard lähti maailmalle, kun tila jäi isoveljelle.

Töihin pojat joutuivat myös isänsä työmaalla Helsingissä.

Edvard Alestalo oli saanut jostakin ajatuksen ostaa Tammisalosta tontin. Saari ei tuolloin kuulunut vielä Helsinkiin, mutta päällikkötehtävissä Helsingin kaupungilla työskennellyt Alestalo ilmeisesti arveli pääkaupungin levittäytyvän itään.

Koska maa Tammisalossa oli halpaa, tonttikaupassa piili mahdollisuus kannattavaan sijoitukseen.

Kesällä 1935 Lauttasaaressa asunut perhe pakkasi tavaransa soutuveneeseen, jolla soudettiin kovassa merenkäynnissä Tammisaloon. Ostettu tontti oli keskellä metsää.

Tammisalon-työmaalla Martta-vaimon veli Niilo Tuomola teki perustukset, ja Edvard sekä muurari Matsson muurasivat seiniä. Kalevi ja Erkki kantoivat laastiin tarvittavaa vettä tontille kaivetuista kaivoista.

”Kaivot kuitenkin ehtyivät nopeasti, eikä merivettä voinut panna laastiin. Veljekset joutuivat hakemaan veden kärryillä Herttoniemen kartanon myllyltä saakka.”

Muuraaminen keskeytyi talveksi, mutta silloin kun taloa rakennettiin, perhe asui työmaalla: Edvard ja Martta teltassa, Kalevi ja Erkki pahvilaatikossa.

Juha Vuorinen sijoitti Painajainen piparkakkutalossa -kirjansa tapahtumat Kummeltie 3:een eli Tammelundin taloon. Taustalla näkyy Roihuvuoren vesitorni.

Rakennus valmistui vuonna 1938, ja siitä tuli poikkeuksellinen niin ulkonäkönsä kuin korkeutensakin puolesta. Ikkunat olivat kapeita ja korkeita, ja ylhäältä päin katsottuna talo on neliön muotoinen.

Asuinkerroksia oli viisi. Neljässä kerroksessa asuntoja oli kussakin kaksi ja viidennessä yksi suurempi. Sen Edvard varasi perheelleen ja otti muihin vuokralaisia.

”Eetu oli saanut vihiä, että kahta kerrosta korkeammat talot tultaisiin pian kieltämään Tammisalossa. Mutta jos talo oli ehditty tehdä vesikattoon saakka, niin sitä ei enää purettaisi”, Kalevi Alestalo kertoo.

”Niinpä Eetu rakensi ensin vesikaton ja pani sen ylös tolppien päälle.”

On kerrottu, että Edvard Alestalo sai innoituksen taloonsa pilvenpiirtäjistä, joita hän näki Amerikan-matkallaan. Tämän tiedon pojanpoika kuitenkin kumoaa.

”En tiedä, mistä talon malli tuli, mutta ei Eetu Tallinnaa kauempana käynyt koskaan. Huhuissa hänet ilmeisesti sekoitetaan setääni Erkkiin, joka muutti Yhdysvaltoihin 1950-luvulla.”

Ehkäpä syy talon poikkeukselliseen ulkonäköön piili Edvard Alestalon luonteessa. Rakennusmestari oli pojanpojan mukaan ”äärimmäisyyksien ihminen”.

”Kun hän jostain innostui, niin sitten mentiin tappiin asti”, Alestalo sanoo ja kertoo esimerkin.

”Isälläni ja sedälläni ei ollut lapsena kunnon vaatteita, ja he kulkivat paljain jaloin marraskuuhun saakka. Mutta kun pojat pääsivät ripille, niin Eetu osti heille parhaat mahdolliset puvut. Amerikan-puvuiksi niitä kutsuttiin.”

Daniel Palatz kurkistaa asuntonsa yhdestä ikkunasta.

Amerikan-malliin Alestalo suunnitteli myös talonsa ja piirsi sinne kylpyhuoneet, jotka tuolloin olivat vielä suomalaiskodeissa harvinaisia.

Kylpyhuoneet jäivät kuitenkin vuosikymmeniksi käyttämättä. Taloa ei saatu yhdistettyä Helsingin vesi- ja viemäriverkostoon ennen 1960-lukua, vaikka Herttoniemeen kuulunut Tammisalo liitettiin pääkaupunkiin jo vuonna 1946.

”Isoisä alkoi sairastella 1950-luvun alussa, joten ilmeisesti hänellä ei ollut voimia tehdä asialle mitään. Eetu sairasti syöpää ja kuoli lopulta aortan repeämiseen vuonna 1957.”

Mitä sen jälkeen tapahtui, on osin huhujen varassa.

”Jotkut vetivät rahat välistä, eivätkä kouluttamattomat sukulaiseni osanneet panna vastaan”, Alestalo kertoo.

Perintörahoilla Martta sai ostetuksi kaksion, mutta lapsille ei herunut juuri mitään. Leski joutui lopulta myymään Tammelundin talon, joka päätyi jonkun hämärämiehen omistukseen.

”Silloin puhuttiin, että talon ostanut henkilö teki petoksen: ensin hän panttasi asunnot ja sai rahat pankilta. Sen jälkeen hän vielä myi huoneistot ja katosi Sveitsiin.”

Jutussa on käytetty lähteenä myös Jan Strangin kirjaa Tammisalo – paratiisi meren äärellä.

Tammelundin talo muutettiin 1960-luvun alussa asunto-osakeyhtiöksi ja asunnot myytiin. Kuvassa myynti-ilmoitus Helsingin Sanomissa 16. marraskuuta 1962.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat