Poikkeuksellinen tutkimus: kaikkien tuntemalla keskustelu­palstalla vallitsi pitkään tietyt käsitykset Venäjän uhasta, mutta sitten kaikki muuttui

Onko Suomi24-keskustelupalsta näkymä kansan syviin riveihin?Ainutlaatuinen suomalaistutkimus selvitti, mitä suomalaiset ajattelivat Natoon liittymisestä ennen kuin Venäjä tunkeutui väkivaltaisesti Ukrainaan.

Emma Nortio ja Jussi Pakkasvirta ovat tutkineet Suomi24-keskustelua.

9.9. 7:00 | Päivitetty 9.9. 9:26

Se on kuin kiihkeää baaripöytäkeskustelua kirjallisessa muodossa.

Näin luonnehtii Helsingin yliopiston alue- ja kulttuurintutkimuksen professori Jussi Pakkasvirta Suomi24-keskustelupalstan ”pahamaineisia” ajankohtaiskeskusteluja.

Pahamaineisia siksi, että näitä Suomen suurimman verkkoyhteisön nimimerkillisiä keskusteluja pidetään päällisin puolin hyvin heikkotasoisena riidanhaastona. Se ei kuitenkaan ole koko totuus.

”Ihmisillä on vahva ennakko-oletus siitä, että Suomi24:n keskustelu on ikävää ja pahasti polarisoitunutta. Sitä se osin onkin, mutta siellä on myös todella paljon vertaistukea, yhteisöllisyyttä, tiedon etsimistä ja syvällistä perehtyneisyyttäkin”, puolustaa sosiaalipsykologian tutkija Emma Nortio.

Pakkasvirta, Nortio, Inga Jasinskaja-Lahti ja Mikko Hämäläinen ovat julkaisseet tänä vuonna Nations and Nationalism -journaalissa tutkimusartikkelin , jossa sukelletaan Suomi24-keskustelujen ytimeen.

Tutkijat ovat hakeneet 12 vuoden ajalta liki puoli miljoonaa viestiä, joista löytyy mainintana venäl-alkuinen hakusana.

Näiden osumien pohjalta tutkimusryhmä on etsinyt vastauksia siihen, mitä Suomen kansa on ajatellut naapurimaa Venäjästä ja sen uhasta. Suomi24-keskustelut avaavat varsin hyvin sitä, mitä tavalliset suomalaiset ovat kulloinkin ajatelleet kustakin asiasta.

Mielipidekyselyt ja gallupit ovat Suomi24-ketjuihin verrattuna vain pintaraapaisuja. Pakkasvirta kuvaa, että keskustelupalsta-aineistot kertovat ainakin jotain syvällisempää ”kansakunnan mielentilasta”.

Suomi24:n venäläiskeskusteluja oli käyty hyvin laajasti aina parisuhteista suurvaltapolitiikkaan asti, mutta tutkijat rajasivat etsintänsä tiukasti.

Lopulta esiin seuloutui kaksi ajanjaksoa (maaliskuu 2004 ja maaliskuu 2014) ja niistä tietty teema: suomalaisten kokemus Venäjän uhasta tai uhattomuudesta.

Pakkasvirran ja Nortion tutkimuspaperi valmistui tavallaan juuri huonolla hetkellä. Teksti oli likipitäen valmiina tammikuussa 2022 ja tutkimus saatiin julkaistua heinäkuussa. Helmikuussa 2022 Ukrainan ja Venäjän rajalla tapahtui kuitenkin hyökkäys, joka teki tutkimusaiheesta hetkessä sata kertaa relevantimman.

”Meinattiin jossain vaiheessa jo vähän puutua tähän aiheeseen ja aineistoon. . . Mutta onneksi tehtiin, tästä tuli paljon odotettua ajankohtaisempi”, Pakkasvirta naureskelee.

Tutkimusartikkeliin laitetusta kaaviosta näkyy, että Suomi24-keskustelu Venäjän uhasta Suomessa on kiihtynyt järjestään silloin, kun Venäjä on aktivoitunut sotatoimissaan. Esimerkiksi Krimin valtaus vuonna 2014 näkyy selvänä keskustelupiikkinä.

”Se on ilmeinen jatkotutkimusaihe, että olisi kiinnostavaa katsoa keskustelua nyt Ukrainan sodan osalta. Keskustelu on varmaankin erittäin aktiivisista. Aineistoa ei kuitenkaan saa teknisistä syistä vielä käsiteltäväksi”, Nortio harmittelee.

Toisaalta artikkelin julkaisuajankohta on erityisen mielenkiintoinen. Tutkimus näyttää hyvällä tarkkuudella sitä asenneilmapiiriä, joka Suomessa vallitsi ennen kuin eurooppalainen historiankirjoitus teki täyskäännöksen.

Pakkasvirta ja Nortio kuvattiin Helsingin keskustassa aamukahvien lomassa Tiedekulman edustalla.

Professori Pakkasvirta kertoo erottaneensa Suomi24 keskusteluista kaksi päälinjaa suhteessa Venäjään. Ne edustavat hänen mukaansa laajemminkin sitä, mitä Suomessa on totuttu Venäjän suhteista ajattelemaan.

Ensimmäinen linja on perinteinen, niin sanottu Paasikiven–Kekkosen linja. Sillä tarkoitetaan sitä, että hyvät ja ystävälliset suhteet itänaapuriin ovat Suomelle kaikkein turvallisin ja järkevin vaihtoehto. Tähän linjaan on perinteisesti kuulunut Nato-kriittisyys, jotta Venäjä ei ärsyyntyisi Suomelle. Ylipäänsä tämän linjan edustajat ajattelevat ylpeästi, että miksi kannattaisi liittyä Natoon, kun tähänkin asti on selvitty omalla vahvalla puolustuksella.

Eräs aineistoon päätynyt Suomi24-keskustelija (2004) tiivistää viestissään kansalaisten tunnot ytimekkäästi:

Mielestäni Natoon liittyminen olisi täysin turhaa, koska se vain saisi Venäjän vihamieliseksi Suomea kohtaan - - Miettikää omalla järjellä ihmiset...mitä siitä seuraa kun järjestö kasvaa liian suureksi ---> tehotonta päätöksen tekoa, kehittyy vahvojen maiden rinki ja esimerkiksi Suomella ei olisi mitään sanomista mihinkään. Eli seurauksena olisi vaan Suomen Puolustusvoimien lahjoittaminen Yhdysvalloille näin kärjistetysti...

Toinen linja on huomattavasti kriittisempi, sekin korostuu Suomi24-aineistossa. Venäjästä puhutaan laajasti myös arvaamattomana ja aggressiivisena maana, joka on ja pysyy rajamme takana. Ajatuksen taustalla on usein viittaukset talvi- ja jatkosotaan ja siihen, ettei pieni Suomi pärjää yksin.

Tämäkin ajatus kiteytyy erään Suomi24-keskustelijan (2004) viestissä:

Venäjä on edelleen suhteellisen epävakaa valtio. - - En nyt halua loukata ketään venäläistä mutta katsoessa välillä Venäjän poliittisia tapahtumia niin kyllä nousee ihan kylmä hiki pinnalle.

”Tavallaan kummankin pääargumentin taustalla puhutaan Venäjän uhasta. Joko uhan vuoksi kannattaa pysyä ystävänä tai sitten uhan vuoksi kannattaa ottaa etäisyyttä”, Pakkasvirta sanoo.

Tutkijoiden mukaan nämä molemmat Nato-linjat esiintyivät Suomi24-aineistossa ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Olennaista oli se, että Venäjän uhka on puhuttanut suomalaisia laajasti läpi vuosien: näkökulma vain vaihteli.

Emma Nortio toimi aiemmin Helsingin yliopiston tutkijana ja tällä hetkellä Itä-Suomen yliopistossa yliopistonlehtorina.

Jos tutkimusaineiston mukaan suomalaisten Nato-myönteisyys ja -kriittisyys kävivät keskusteluketjuissa pitkään tietynlaista poteroitunutta asemasotamaista tasapainottelua, kaikki muuttui varhaisena torstaiaamuna 24. helmikuuta 2022.

Yllättyivätkö Suomi24-keskusteluihin syventyneet tutkijat siitä, miten nopeasti Suomen kansa siirtyi kannattamaan Natoon liittymistä?

”Tuntuu, että tosi pitkään virallinen linja Suomessa oli se, ettei Nato-optiosta käydä todellista julkista keskustelua. Mutta tavallaan virallisen linjan alla nettikeskusteluissa on ollut paljonkin tätä Nato-jäsenyyttä tavoittelevaa argumentointia. Siltikin henkilökohtaisesti sanon yllättyneeni”, Nortio vastaa.

Nortio kuitenkin analysoi, että anonyymissä nettikeskustelussa kenties luontaisesti korostuu enemmän nimenomaan yleistä mielipidettä vastustavat näkemykset. Nimimerkin takaa on ehkä turvallisempaa haastaa hegemoniaa.

Voikin olla, että nyt Suomen Nato-päätöksen jälkeen Nato-kriittiset näkemykset ovatkin taas nousseet uudella voimalla esiin netin keskusteluissa – tosin tähän hetkeen tutkijoiden aineisto ei vielä yllä.

Pakkasvirta sanoo, että mielipiteenmuutoksen yllätystä hälvensi se, että Nato-päätöstä oli Suomessa pitkään pohjustettu esimerkiksi Puolustusvoimien Nato-yhteensopivilla kalustohankinnoilla.

Professorista yllättävämpää oli se, että Venäjä ryhtyi niin radikaaleihin – ”ja älyttömiin” – sotatoimiin Ukrainassa. Hyökkäys oli suomalaisille konkreettinen merkki siitä, ettei sopuisaan yhteiseloon Venäjän kanssa kannata liiaksi luottaa.

”Siitä kyllä yllätyin, miten nopeasti suomalaisten mieli muuttui. En nähnyt, että jopa 80 prosenttia suomalaisista kannattaisi niin nopeasti Natoon liittymistä”, Pakkasvirta sanoo.

Verkkokeskustelut ovat siinä mielessä olennaisia, että Nato-asiassa paine tuli nimenomaan alhaalta ylös päin. Voimallisesti kääntynyt kansalaismielipide käänsi myös päättäjien päät – se on tietyllä tavalla demokratiaa puhtaimmillaan.

”Suurhyökkäyksestä tuli kansalaisille selkeä signaali, että enää ei voida löytää yhteistä säveltä Venäjän kanssa. Se romutti perinteistä Paasikiven–Kekkosen-linjaa”, Nortio täydentää.

Jussi Pakkasvirran tutkimuskohteita ovat muun muassa nationalismi, populismi, Latinalainen Amerikka ja Espanja.

Lopuksi Pakkasvirta kertoo omakohtaisen esimerkin. Hän uskoo, että samalla tavalla on käynyt lukuisille muillekin kansalais­keskustelijoille ympäri Suomen – niin baareissa, välitunneilla, saunoissa, tennishalleilla kuin nettipalstoillakin.

Kun Pakkasvirta on vieraillut hyvän ystävänsä mökillä Kustavissa, keskustelu luonnon helmassa on melkein aina kääntynyt jossain vaiheessa Natoon.

”Se oli sellainen meidän Suuri Nato-keskustelu, jota Suomessa on vuosikymmenet käyty. Väittelimme monta kertaa aamuun asti.”

Nyt intohimoista keskustelua ei enää käydä. Kevään aikana osapuolet asettuivat viimein samalle puolelle.

”Onneksi vielä on sote”, Pakkasvirta sanoo ja nauraa päälle.

Tutkimus: Nortio, E., Jasinskaja-Lahti, I., Hämäläinen, M. M., & Pakkasvirta, J. (2022). Fear of the Russian bear? Negotiating Finnish national identity online. Nations and Nationalism, 28(3), 861-876. https://doi.org/10.1111/nana.12832

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat