Hotellin seinään asennettiin niin kirkkaat levyt, että ne uhkaavat sokaista Itäväylän kuskit

Herttoniemeen valmistuvan rakennuksen julkisivu on kesän aikana saanut pintaansa etenkin autoilijoita häikäisevät alumiinilevyt.

Rakenteilla oleva Noli Studios -hotelli valmistuu Työnjohtajankadulle. Alimmista kerroksista näkyy, miten aurinko heijastuu alumiinilevyistä.

5.9. 15:32 | Päivitetty 5.9. 15:46

Herttoniemen metroaseman ympäristö uudistuu vauhdilla.

Esimerkiksi JM-konserniin kuuluva JM Suomi Oy rakentaa Herttoniemen entisen tehdasalueen tilalle Sohlberg-korttelia

Konserni mainostaa sitä ”aitona kaupunkina, jossa korttelin kivijalassa on elämää ja aukiolla tuulahdus perinteitä” ja jatkaa:

”Tämä on uutta Stadia, jossa moderni, ympäristöystävällinen rakennustapa muodostaa korttelikaupunginosan sellaisena kuin kaupungin pitääkin olla.”

Mutta.

Sohlberg-korttelin rakentamisessa kaikki ei kuitenkaan ole sujunut täysin ongelmitta, ainakaan jos autoilijoilta kysytään.

Aivan Itäväylän viereen, Työnjohtajankadulle, rakennetaan pidempiaikaiseen asumiseen tarkoitettua yhdeksänkerroksista Noli Studios -hotellia. Sen julkisivua on kesän aikana viimeistelty, ja siihen on vastikään asennettu alumiinipintaiset levyt.

Materiaalivalinta ei ole osunut täysin nappiin. Julkisivun alumiinipintaiset levyt häikäisevät autoilijoita ja muita kulkijoita, mistä voi seurata vaaratilanteita.

JM Suomi Oy:n tulosyksikön johtaja Teppo Isokangas kertoo saaneensa joitakin palautteita julkisivun heijastavista levyistä.

”Keskustelin pääsuunnittelijan kanssa asiasta, ja suunnitteluvaiheessa on käyty läpi sitä, miten materiaali käyttäytyy. Kun levyissä on alumiinipinta, se hapettuu vuodessa sen verran, että heijastuspinta sitä mukaa himmenee”, Isokangas sanoo.

”Pinta on asennettu kesän aikana, eli se on niin sanotusti revitty pakasta.”

Isokankaan mukaan se, että alumiinilevyjä päädyttiin käyttämään hotellin julkisivussa, johtuu asemakaavassa olevista velvoitteista.

”Niiden mukaan (tällaisissa hankkeissa) on käytettävä pinnoittamatonta teräslevyä ylimpien kerrosten julkisivussa.”

Sohlberg-korttelissa on yhdeksänkerroksisen Noli Studios -hotellin lisäksi 16-kerroksisia rakennuksia.

Onko autoilijoiden nyt siedettävä noin vuoden ajan rakennuksen lähestulkoon sokaisevaa häikäisyä?

”En ole itse asiassa vielä itse ajanut kyseisestä kohdasta, joten en tiedä, millainen heijastus pinnoista lähtee. Pitää varmaan itsekin käydä testaamassa.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat