Lauttasaaren rannat puuroutuvat sinilevästä, vaikka syksy on jo pitkällä – Mitä luonnossa oikein tapahtuu?

Helsingin rannat ovat vihreinä, vaikka syksy on pitkällä. Miksi?

Sinilevä kukki Lauttasaaren pohjoisrannassa viime viikon lauantaina.

22.9. 13:16

Helsingin Lauttasaaressa asuva Marja Nyyssönen ui meressä ympärivuotisesti. Paitsi keskiviikkona 21. syyskuuta, vaikka poliisien kesäkodin saunan kiuas Lauttasaaren Länsiulapanniemessä oli kuumana.

Rantavesi oli myrkyllisen vihreänä.

”Ihmettelin, kun sinilevää on näin myöhään syksyllä. Yleensä sitä ei ole enää kylmävesikauden alkaessa. Porukka kävi uimassa, itse en uskaltanut, kun levästä saa oireita”, Nyyssönen kertoo puhelimitse.

Leväesiintymät eivät hänen havaintojensa mukaan rajoitu vain Lauttasaaren eteläpuolelle. Tilanne oli sama viime viikonloppuna saaren pohjoisosassa ja työmatkan varrella kohti Töölöä.

”Hietaniemen hautausmaan ranta oli vihreänä. Tavallaan koko lahti on levässä.”

Etenkin Lauttasaaren eteläiset rannat ovat tuulisia paikkoja, mikä Nyyssösen havaintojen mukaan on hajottanut leväkukintoja mukavasti. Vaan ei nyt.

”Sekin on tosi outoa.”

Vaikka valoisat ja lämminvetiset kesät ovat levien juhla-aikaa, syksyn sinileväkukinnat eivät ole mitenkään poikkeuksellisia, kun vain ravinteita ja jonkin verran valoa riittää, selittää erikoistutkija Sirpa Lehtinen Suomen ympäristökeskuksesta.

Eivät myöskään talviset havainnot. Sinilevää voi esiintyä jopa jään railoissa tai sen alla. Esimerkiksi vuodenvaihteessa 2018–2019 esiintymiä tavattiin Lehtisen mukaan runsaasti.

”Eivät syksyn esiintymät mitenkään poikkeuksellisia ole. Yksittäisen ja paikallisen havainnon perusteella ei voi tehdä yleisiä päätelmiä sinilevän runsaudesta”, Lehtinen sanoo.

”Varsinkin rannikolla sinilevätilanteet ovat varsin paikallisia. Esiintymät vaihtelevat sen mukaan, mihin päin sattuu tuulemaan, mihin suuntaan on virtauksia, ja mikä on veden lämpötila”, hän jatkaa.

”Helsingissä tilanne on ilmeisesti nyt paha.”

Lue lisää: Itämeri on paikoin niin huonossa tilassa, että sen näkeminen omin silmin nostaisi ihmisissä haloon, sanoo tutkija

Koko 2000-luvun ajan Suomenlahden ravinnetilanne on ollut sellainen, että se on luonut hyvät edellytykset sinileväkukinnoille, Sirpa Lehtinen sanoo.

Sinilevän nimeä ihmetellään usein kukinnon vihreyden takia. Sinilevä on bakteeri, tarkemmin sanoen syanobakteeri eli sinibakteeri.

Siitä siis sinilevän nimi. Entä sen myrkyllisyys?

”Sinilevä voi olla myrkyllistä”, Lehtinen sanoo.

”On tärkeää, ettei päästä koiraansa levään temmeltämään, tai lapsia. Lapset ajattelevat, että onpa hienon näköistä ja jännän väristä.”

Lue lisää: Sinilevän määrä merellä ajankohtaan nähden suuri

Lue lisää: Vesiurheilukeskus Laguuni suosittelee pahan sinileväongelman vuoksi, etteivät asiakkaat menisi uimaan – Espoon Keilaniemen ranta on ”yhtä mössöä”

Lue lisää: Vastakkaisilla rannoilla on aina eri sini­levä­tilanne Itä-Helsingissä – Asian­tuntija selittää, mistä ilmiö johtuu

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat