Isot hämähäkit valtasivat helsinkiläisen sillan

Hämähäkit ovat vallanneet Mustikkamaan ja Kalasataman yhdistävän Isoisänsillan.

Mustikkamaa on suosittu ulkoilukohde. Isoisänsilta yhdistää Mustikkamaan Kalasatamaan.

28.9. 10:22 | Päivitetty 30.9. 10:57

Kalasatamasta Mustikkamaalle matkaava voi törmätä luontoyllätykseen jo ennen Mustikkamaan metsäpolkuja.

HS:n saamien lukijavinkkien mukaan Mustikkamaan Kalasatamaan yhdistävä Isoisänsilta nimittäin kuhisee hämähäkkejä. Parhaiten niitä näkee ilta-aikaan, ja niistä on tehty useita havaintoja.

Osa hämähäkeistä on aika isoja, jopa varsinaisia möllyköitä, noin sormenpään kokoisia. Kahdeksanjalkaisia ja niiden kyhäämiä verkkoja voi nähdä esimerkiksi sillan kaiteen alla.

Isoisänsillalla hämähäkit erottuvat parhaiten illalla, jolloin sillan kaiteen valot ovat päällä. Silloin seitit ja niissä killuvat hämähäkit saaliineen hohtavat keinovalossa.

Luonnontieteellisen keskusmuseon museomestari Timo Pajunen kertoo, että rannoilla eläville hämähäkeille silta on hyvä seitinrakennuspaikka.

”Silta on sopiva ratasmaisen pystysuoran verkon rakentamiseen”, hän sanoo.

Lycosidae-heimoon kuuluva hämähäkki.

Pajunen epäilee, että rannan tuntumassa elävät hämähäkit kuuluvat ristihämähäkkeihin.

Yleensä hämähäkit viihtyvät rannikon kasvillisuudessa, mutta niille kelpaavat myös ihmisen rakennelmat.

HS uutisoi vuonna 2020 Kalasataman uusien talojen seinillä pesivistä hämähäkeistä.

Nuori ja kevyt hämähäkkiyksilö voi lentää pitkänkin matkan seittinsä varassa rannikolta esimerkiksi sillalle, tai talon seinälle.

Araneidae-heimoon kuuluva ristihämähäkki kuvattiin Kalasatamassa vuonna 2020.

Vaikka hämähäkkejä saattaa olla sillalla paljon, ne eivät silti ole sosiaalisia tai liiku laumoissa.

Erakkona eläviä hämähäkkejä houkuttelevat vain hyvät verkontekopaikat. Verkkoonsa ne pyydystävät hyönteisiä kuten surviaissääskiä.

Isoisänsillan hämähäkeille saa pian heittää hyvästit. Ilmojen viiletessä nimittäin isot aikuiset yksilöt kuolevat.

”Nuoruusvaiheessa olevat hämähäkit talvehtivat. Osa voi talvehtia myös munina ja kuoriutua sitten keväällä”, Pajunen kertoo.

Oikaisu 30.9. kello 10.57: Pajusen titteli korjattu museoamanuenssista museomestariksi. Kuvatekstiin korjattu Araneidae-heimon ristihämähäkki Lycosidae-heimoon kuuluvaksi hämähäkiksi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat