Helsingissä voi kulkea 340 metriä tunnelissa, josta harva on kuullutkaan

Helsinkiin syntyi aavemainen paikka 1983, kun tuliterä tunneli jäi ilman tarkoitusta. Mikä on ”hukkaputkeksi” nimetyn reitin tarina?

Tästä käydään sisään ”hukkaputkeen” Eläintarhan kentän vieressä.

5.10. 12:20 | Päivitetty 5.10. 12:43

Helsingin Eläintarhan kentän huoltorakennusten takana on aika huomaamaton ovi. Siitä alkaa tunneli, joka johtaa Olympiastadionin pohjoisosan viereen.

Mitä tunnelissa on ja miksi se rakennettiin?

Tutustutaan ensin tunneliin.

Menemme kuvaajan kanssa tunnelin ovesta sisään. Valaistu tunneli laskeutuu ensin hieman alaspäin oikealle, sieltä alkaa runsaat sata metriä pitkä neliratainen juoksurata.

Lokakuun alun maanantaina aamupäivällä Visa Orttenvuori on harjoituttamassa ylämäessä tunnelin suuaukkoa kohti juniori Tonja Kuuselaa.

”Putki sopii hyvin valmennukseen erityisesti talviaikaan. Se on keskeisellä paikalla ja putkessa on päivällä tilaa. Illalla putkessa on aikamoinen sutina, kun käyttäjiä on paljon”, Orttenvuori kertoo.

Tonja Kuusela harjoitteli ylämäessä, joka vie tunnelin Eläintarhan kentän suuaukolle.

Jätämme Orttenvuoren ja Kuuselan jatkamaan harjoitusta ja jatkamme matkaa tunnelissa. Juoksusuoran jälkeen vastaan tulee melkein koko tunnelin levyinen pituushyppypaikka.

Tunnelissa voi hypätä pituutta.

Ohitamme pituushyppypaikan ja kohtaamme kuntosalin.

Sitten on avattava raskas ovi. Siinä vaiheessa tunneli alkaa nousta ylöspäin maan pintaa kohti. Valoa on vähän, ainoastaan hätäuloskäytävän valaistut merkit.

Tunnelikin on kapea, juoksuratoja ei ole enää.

Tunnelissa on kuntosalilaitteita.

Olemme tunnelin toisessa päässä. Ulko-ovi avautuu Töölön jalkapallostadionin naapurissa sijaitsevan pallokentän viereen Olympiastadionin tuntumaan. Paikalla on talvisin kuplahalli. Pohjoinen Stadiontie on tuntumassa suuaukon yläpuolella.

Eläintarhan kentän ja Olympiastadionin välinen tunneli on 340 metriä pitkä.

Tunneli on siis sisäharjoituspaikka, mutta sitä ei ole rakennettu alun perin harjoituspaikaksi. Miksi siis tunneli rakennettiin?

Siirrytään ajassa taaksepäin vuoteen 1983.

Helsinki oli saanut vuoden 1983 yleisurheilun ensimmäiset MM-kisat isännöitäväkseen. Kisojen pääpaikkana toimi Olympiastadion, Eläintarhan kenttä toimi urheilijoiden lämmittelykenttänä.

MM-kisat myöntänyt Kansainvälinen yleisurheiluliitto edellytti Helsingin kisaisänniltä, että kilpailijoille on järjestettävä turvallinen kulku Eläintarhan kentältä Olympiastadionille. Helsinki päätti rakentaa sitä varten tunnelin.

”Muusta vaihtoehdosta kuin tunnelin rakentamisesta ei ollut puhetta. Tunneli nähtiin turvalliseksi vaihtoehdoksi ja se lyhensi kilpailijoiden matkaa Eläintarhan kentältä Olympiastadionille. Kuljetus olisi ollut hankala tapa järjestää asia”, kertoo yleisurheilun vuoden 1983 MM-kisojen pääsihteerinä toiminut Lauri Tarasti.

Kaikki eivät olleet kuitenkaan innostuneita tunnelista. Rakennustyöt maksoivat viisi miljoonaa markkaa (nykyrahassa noin 1,96 miljoonaa euroa).

Arvostelijat saivat vettä myllyynsä, kun tunnelille ei ollut käyttöä heti MM-kisojen jälkeen.

Suunnitteluvaiheessa Helsinki kaupunki kaavaili, että tunneliin tehtäisiin sisäharjoittelupaikka. Toisin kuitenkin kävi.

”Helsingin piti tehdä tunneliin tunnelin rakennustöiden aikana juoksuradat, mutta suunnitelma ei toteutunut”, muistaa yleisurheilun vuoden 1983 MM-kisojen rakennuspäällikkö Reijo Vartia.

Niinpä kisojen päätyttyä tunnelista tuli aavemainen paikka. Sillä ei ollut mitään käyttöä.

Tunneli sai vähemmän mairittelevan lempinimen hukkaputki samaan aikaan Ylellä pyörineen suositun ”Hukkaputki” -tv-sarjan mukaan.

Aavetunneli eli omaa elämäänsä pari vuotta, kunnes lopulta vuonna 1985 alkoi tapahtua. Helsingin Sanomat kertoi tuolloin kesäkuussa, että Helsingin urheiluvirasto aikoo keksiä käyttöä pari vuotta unohdettuna uinuneelle tunnelille. Lopulta loppuvuodesta 1986 tunneli avattiin harjoittelukäyttöön.

Nyt Eläintarhan tunneli on yksi Helsingin kaupungin liikuntapaikoista, jossa on siis juoksurata, pituushyppypaikka sekä kuntosali. Tunneli toimii niin ikään väestönsuojana.

Olympiastadionilla on järjestetty myös yleisurheilun MM-kisat vuonna 2005 sekä EM-kisat vuosina 1994 ja 2012.

Myös näiden kisojen aikana Eläintarhan kenttä toimi urheilijoiden lämmittelykenttänä ja kilpailijat siirtyivät tunnelia pitkin Stadionille.

Jutun lähteinä on myös käytetty Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien vanhoja lehtijuttuja.

Urheilija siirtymässä tunnelia pitkin Eläintarhan kentältä Olympiastadionille yleisurheilun vuoden 2005 MM-kisojen aikana.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat