Heitä oli kahdeksan: Sodan moukaroimaan Helsinkiin saapui erikoinen brittiryhmä, jolla oli tehtävä

Britti Anthony Gilkison keräsi vapaaehtois­joukon sammuttamaan talvisodan pommitusten aiheuttamia paloja. Asiat eivät menneet Suomessa niin kuin oli suunniteltu.

Suomeen saapunut vapaaehtoisten brittipalomiesten joukko ja heidän autonsa, joka sai suomalaisilta lempinimen ”Lontoon Jenny”. Vasemmalla on joukon johtaja A. F. Locke. Apujoukon koonnut Anthony Gilkison seisoo neljäntenä vasemmalta.

13.11. 2:00 | Päivitetty 13.11. 18:58

Marraskuun 30. päivänä 1939 pommikoneet ilmaantuivat suomalaiskaupunkien yläpuolelle ja puna-armeija ylitti rajan. Neuvostoliitto oli hyökännyt Suomeen.

Pienen maan taistelu jättiläistä vastaan talvisodassa herätti maailmalla myötätuntoa. Eri puolilla maailmaa kerättiin rahaa Suomelle, ja moni nuori mies päätti lähteä taistelemaan vapaaehtoisena kylmään Pohjolaan.

Yksi erikoisimmista vapaaehtoisjoukoista tuli Britanniasta. Miehiä oli kahdeksan, eivätkä he tulleet taistelemaan vaan sammuttamaan tulipaloja.

Talvisodan syttyessä Anthony Gilkison oli 26-vuotias. Hän oli opiskellut elokuvantekoa ja ollut myös aktiivinen vapaapalokuntalainen.

Nuori elokuvaohjaaja koki Neuvostoliiton hyökkäyksen Suomeen suurena vääryytenä, mutta hän vastusti väkivaltaa. Syynä oli, että Gilkisonin kaikki ensimmäiseen maailmansotaan osallistuneet miespuoliset sukulaiset olivat kaatuneet rintamalla.

Taistelutantereelle oli haudattu myös oma isä.

Gilkison saikin ajatuksen auttaa Suomea rauhanomaisesti, vapaaehtoisena palomiehenä. Hän perusti London Fire Volunteers -ryhmän, joka alkoi haalia rahaa, kalustoa ja vapaaehtoisia.

”Saimmekin kerättyä nopeasti kohtalaisen kaluston. Keräyksen suoritimme puhuen, painostaen ja kiristäen”, Gilkison kertoi Ilta-Sanomien haastattelussa marraskuussa 1979.

Talvisodan ensimmäisten pommitusten tuhoja Helsingissä.

Finland Fund -niminen avustusjärjestö lahjoitti Helsingin palolaitokselle 25 000 puntaa, mikä vastaa tänä päivänä 2,4:ää miljoonaa euroa. Vapaaehtoisiksi palomiehiksi pyrki 400 miestä, joista matkaan valittiin kahdeksan.

”Kyllä siinä taustalla oli se, että lähtemällä Suomeen vältti rintamapalvelun. Ulkomaiseen humanitääriseen tehtävään oli vieläpä kuningaskunnan tuki, joten ei ihme, että niin moni haki”, kertoo Palomuseon intendentti Jari Auvinen.

Ryhmän johtajaksi valittiin Lontoon palolaitoksen paloesimies A. F. Locke, joka oli joukon ainoa ammattilainen. Muiden tausta oli Lontoon vapaapalokunnassa.

Locke otettiin ryhmään mitä ilmeisimmin brittihallinnon pyynnöstä. Britannian kaupungit eivät olleet vielä kokeneet nykyaikaisen sodan aiheuttamia pommitustuhoja, ja Lockelle annettiin tehtäväksi tutustua niihin Helsingissä.

Mukaansa hän otti filmikameran.

Palomuseon intendentti Jari Auvinen. Museo sijaitsee Erottajan pääpaloasemalla Helsingissä.

Vapaaehtoinen palomiesjoukko saapui laivalla Turun satamaan 12. maaliskuuta 1940 eli vain päivää ennen talvisodan päättymistä. Niinpä britit eivät ehtineet osallistua aiottuun tehtäväänsä eli pommitusten aiheuttamien palojen sammuttamiseen.

Kaiken lisäksi yksi briteistä loukkasi jalkansa pian Suomeen tulon jälkeen, ja hänet lähetettiin kotiin. Joukko kutistui seitsenhenkiseksi.

Vaikka sota oli ohi, brittivapaaehtoisille löytyi töitä. Hankoniemi oli jouduttu vuokraamaan Neuvostoliitolle, joten se täytyi tyhjentää asukkaista. Britit lähetettiin evakuointitehtäviin.

Vapaaehtoisten tilanne muuttui kuitenkin pian tukalaksi, sillä Saksa valtasi Tanskan ja Norjan huhtikuussa 1940. Britit olivat jäämässä vihollisen saartamiksi.

Brittipalomies Philip Cory muisteli myöhemmin, että Saksan hyökättyä Pohjoismaihin ruotsalaiset vapaaehtoiset lähtivät kuorma-autoineen kotimaahan, ja äkkiä kuljetuskalustosta oli pula.

Britit päättivätkin muuttaa Hangon palolaitoksen sammutusautot kuorma-autoiksi. Hankolaiset palomiehet vastustelivat, mutta turhaan.

”Riisuimme autojen korit ja varusteet yön aikana ja esittelimme tuloksen kauhistuneille palomiehille aamulla. Se oli kerta, jolloin olin iloinen, etten ymmärtänyt suomea.”

Gilkisonille Hangon evakuointi merkitsi käännettä elämässä. Hän päätyi Hangon evakuoinnin yhteydessä Turkuun, jossa hän tapasi suomalaisnaisen, Britan.

Sota-aikana syntynyt ystävyys muuttui lopulta rakkaudeksi. Sodan jälkeen Britasta tuli Anthony Gilkisonin vaimo, ja Brita muutti Britanniaan.

Anthony Gilkison kuvattuna vuonna 1977. Tummaverinen viiksekäs Gilkison näytti suomalaisten mielestä eksoottiselta. Niinpä hän sai lempinimen ”Siamin prinssi”.

Kun hankolaiset oli evakuoitu, brittivapaaehtoiset sijoitettiin Erottajan pääpaloasemalle Helsinkiin.

Britit olivat Auvisen mukaan palolaitokselle sijoitettavia täydennysmiehiä, ja heidän ensimmäinen tehtävänsä oli opettaa suomalaisia käyttämään englantilaista sammutuskalustoa.

Myöhemmin he sammuttivat pääkaupungissa syttyneitä tulipaloja ja työskentelivät myös ambulanssissa.

”Työtä riitti usein moneksikin vuorokaudeksi ilman lepoa”, Gilkison kertoi Ilta-Sanomien haastattelussa.

”Tältä palomiesajalta on peräisin myös koko suomen kielen sanavarastoni: 12 sanaa, joista yhtäkään ei voi käyttää ihmisten ilmoilla.”

Kaikkiaan britit olivat mukana sammuttamassa 40:tä tulipaloa, joista Philip Cory muisteli lämmöllä etenkin yhtä. Fazerin makeistehtaan sammutustöistä jokainen mies sai kiitokseksi kilon suklaata.

Britit oli majoitettu paloaseman voimistelusaliin yhdessä Viipurista evakuoitujen suomalaispalomiesten kanssa.

”Britit nukkuivat yönsä silkkisissä yöpuvuissa, mikä oli suomalaisista hämmästyttävää”, Auvinen kertoo.

Yhteiselo sujui hyvin, mutta erimielisyyttä tuli siitä, nukutaanko salissa ikkuna auki vai kiinni. Britit kaipasivat raitista ilmaa, suomalaiset lämpöä.

”Öisin joku meistä hiipi hiljaa avaamaan ikkunan ja saimme hetken raitista ilmaa. Sitten joku suomalainen meni muristen panemaan ikkunan kiinni”, Philip Cory muisteli.

Brittivapaaehtoisten hihamerkki. Kirjaimet ovat lyhenne sanoista ”London Fire Volunteers”.

Helsingin palolaitos sai vahvistuksekseen brittipalomiesten lisäksi kokonaisen sammutusyksikön, johon kuului paloauto, letkuauto ja hinattava moottoriruisku.

Paloauto oli merkiltään Bedford, ja se edusti oman aikansa parasta sammutuskalustoa.

Auto oli varusteltu erityisesti palopommien aiheuttamien tulipalojen sammuttamiseen. ”Lontoon Jennyksi” ristityn auton pumpulla kyettiin puskemaan tulipaloon 1 500 litraa vettä minuutissa.

Bedford oli Auvisen mukaan käytössä Helsingin palolaitoksessa vielä 1950- ja 1960-luvun taitteeseen saakka.

”Auto myytiin vuonna 1962, enkä tiedä, onko sitä enää olemassa. Palomuseon kokoelmissa on autosta peräisin olevaa irtokalustoa.”

Brittien lahjoittamaa hinattavaa Coventry Climax -moottoriruiskua säilytetään Palomuseon perinneaulassa.

Toukokuu 1940 toi briteille vieläkin suurempia ongelmia, sillä Saksa hyökkäsi Alankomaihin, Belgiaan ja Ranskaan. Voittojensa jälkeen Saksa hallitsi puolta Eurooppaa sekä sen meriä ja ilmatilaa.

Paluureitti saarivaltakuntaan oli poikki.

Brittiarmeija taisteli kuitenkin vielä Narvikissa, Pohjois-Norjassa, mikä antoi hetkeksi pakomahdollisuuden.

A. F. Locke oli dokumentoinut pommituhoja Helsingissä filmikamerallaan, ja ilmeisesti hänen hankkimansa tiedustelutieto piti saada analysoitavaksi. Kesäkuun alussa hän matkusti Pohjois-Norjaan ja nousi siinä vaiheessa jo vetäytyvän brittilaivaston alukseen.

Brittikaupunkien massiivisiin pommituksiin oli aikaa enää muutama kuukausi.

Muut britit jäivät Helsinkiin. He joutuivat kuitenkin jättämään palo- ja pelastustyöt Saksan painostuksesta syksyllä 1940.

Anthony Gilkinson kertoi Ilta-Sanomille tapauksesta, jossa britit olivat olleet sammuttamassa suurta telakkapaloa Helsingissä.

”Siitä oli kuvia seuraavan päivän sanomalehdissä, ja me englantilaiset touhusimme eräässä kuvassa. Kuvan huomasi Saksan Helsingissä oleva suurlähettiläs, joka puuttui heti asiaan.”

Syynä saksalaisten huomioon oli brittien palokypärissä oleva Britannian lippu. Saksan suurlähettiläs toivoikin, etteivät britit olisi Suomessa niin näkyvässä roolissa.

Suomalaiset halusivat säilyttää hyvät välit saksalaisiin, joten vapaaehtoiset siirrettiin siviilitöihin, pääasiassa englannin kielen opettajiksi.

Kun jatkosota syttyi, britit joutuivat entistä hankalampaan asemaan. Suomi taisteli nyt Britannian vihollisen, natsi-Saksan liittolaisena.

Vaikka Suomi ja Britannia eivät olleet virallisesti sodassa keskenään, asetelma oli suomalaisille ongelmallinen: Saksa ei katsonut hyvällä brittivapaaehtoisia liittolaisensa pääkaupungissa.

Brittivapaaehtoiset kuvattuna maaliskuussa 1940 Helsingissä Kaisaniemenkadulla. Anthony Gilkison on viiksekäs mies joukon takana. Kuvassa on ilmeisesti myös pari vieraita isännöinyttä suomalaista.

Suomalaisviranomaiset tajusivat, että jos sota Suomen ja Britannian välillä syttyisi, palomiehet olisi internoitava eli käytännössä vangittava. Se taas ei olisi ollut reilua Suomea auttamaan tulleita miehiä kohtaan.

Paras ratkaisu olikin päästä briteistä eroon.

Heinäkuussa 1941 vapaaehtoiset saivat käskyn poistua Suomesta 12 tunnin kuluessa. Käytännössä ainoa pakopaikka oli puolueeton Ruotsi, ja sinne palomiehet myös suuntasivat.

Suomi palkitsi Anthony Gilkisonin vapaaehtoisjoukon kokoamisesta ansiomitalilla, joka lähetettiin postissa hänen peräänsä. Postipaketti ei heti tavoittanut palkittua, ja sillä oli seurauksensa.

Lue lisää: Palavan Helsingin pelastajat – Palomiehiä ja sammutuskalustoa oli liian vähän, kun Helsingin suurpommitukset alkoivat helmikuussa 1944

Neuvostokoneet pommittivat Helsinkiä talvisodan ensimmäisinä päivinä. Kuvassa tuhoja Lönnrotinkadulla.

Anthony Gilkison päätyi Ruotsin kautta Britanniaan ja pestautui lääkintämieheksi armeijaan. Joulukuun 6. päivänä 1941 hänestä tuli Suomen vihollinen: Britannia julisti Suomelle sodan.

Gilkison ylennettiin ansioistaan kersantiksi. Kun hän palveli Italiassa, Suomesta lähetetty postipaketti tavoitti lopulta hänet. Ansiomitali oli ollut matkalla puolitoista vuotta. Palkinnosta seurasi kuitenkin ikävyyksiä.

Britannian kansalainen ei saanut vastaanottaa vihollismaan huomionosoituksia, ellei kuningas myöntänyt lupaa. Gilkison kertoi Ilta-Sanomille, että hänellä oli tarvittava lupa, mutta sodan melskeissä sitä ei kukaan huomannut tai pystynyt selvittämään.

”Jouduin epäsuosioon. Jopa sotilasarvoani alennettiin, ja minut siirrettiin siivoustehtäviin.”

Helsingin palolaitoksen kalustoa talvisodan ajalta. Kuvassa Sammutusjoukkue I:n kalustoa.

Kun toinen maailmansota oli ohi, Gilkison palasi elokuva-alalle, ja hänestä tuli merkittävä dokumenttielokuvien ohjaaja ja tuottaja.

Suomea Gilkison ei unohtanut. Hänellä oli mökki Nauvon saaristossa, jossa hän kävi joka kesä.

Anthony Gilkison kuoli kodissaan Devonissa Englannissa 13. maaliskuuta 2000. Hän oli kuollessaan 87-vuotias.

Jutussa on käytetty lähteenä Sanoman ja Palomuseon arkiston lehtiartikkeleita sekä Philip Coryn kirjoitusta In Search of Fire.

Oikaisu 13. marraskuuta klo 19: jutussa mainittiin aiemmin virheellisesti, että vihollismaalta saadusta mitalista piti saada hyväksyntä kuningattarelta. Toisen maailmansodan aikana Britanniaa hallitsi kuitenkin kuningas, Yrjö VI.

Lue lisää: Helsinki ajautui kaaokseen talvella 1944: Palomiehet kävivät epä­toivoista taistelua yli­voimaista vihollista vastaan

Lue lisää: 14 astetta sisällä: Helsingin historiasta paljastuu vilunväreitä aiheuttava energia­kriisi

Lue lisää: Helsingissä nähtiin kaoottinen ”roskaväen juhannus”, kun ullakot tyhjennettiin talvisodan alla – Mitä häkkivarastoille tapahtuisi nykyaikana kriisitilanteessa?

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat