Turistien treffi­­sivuilta piirtyy täysin tunnistamaton kuva Helsingistä

Useilla englanninkielisillä nettisivuilla neuvotaan omituisia vinkkejä, miten Helsingissä isketään sinkkunaisia. Tutkija pöyristyy sivujen sisällöstä.

Netistä löytyy monia sivuja, joilla neuvotaan turisteja iskemään naisia Helsingissä.

23.11. 10:18 | Päivitetty 23.11. 16:48

Haluatko tavata kauniita sinkkunaisia Helsingissä?

Siinä tapauksessa kannattaa suunnata esimerkiksi Iittalan myymälään, Temppeliaukion kirkkoon tai kauppakeskus Itikseen.

Ainakin, jos on uskominen erilaisia treffailuun keskittyviä verkkosivuja. Ne opastavat tarkkaan, missä ja miten helsinkiläisiä naisia kannattaa lähestyä.

Erityisesti ulkomaalaisille turisteille suunnatut sivustot piirtävät Helsingistä erikoisen ja paikoin virheellisen kuvan. Niissä myös puhutaan naisista alentavasti lähinnä potentiaalisina seksikumppaneina.

HS kävi läpi useamman tällaisen sivuston ja pyysi Jyväskylän yliopiston lehtoria, nykykulttuurin ja sukupuolentutkimuksen dosenttia Tuija Saresmaa kommentoimaan joitakin nettisivustoilla esiintyviä väitteitä.

Muun muassa naisvihaa tutkinut Saresma ei ole aiemmin törmännyt kyseisiin sivustoihin. Niistä kuitenkin käy hänen mukaansa hyvin ilmi manosfäärissä vallitseva ajatus, jonka mukaan naiset ovat pelkästään miesten halujen kohteita.

Saresman mukaan ilmiö muistuttaa myös niin sanotusta pickup artist -kulttuurista. Siinä miehille opetetaan rahaa vastaan, miten nainen pokataan.

Käsillä olevien sivustojen tulot vaikuttavat muodostuvan lähinnä erilaisten treffi- tai sokerideittailu­sovellusten markkinoinnista. Moni nettisivu antaa hämmentävän yksityiskohtaisia vinkkejä helsinkiläisnaisten iskemiseen, ja vastaavia selostuksia on kirjattu useista maailman suurkaupungeista.

”Sivuilla käy hyvin ilmi, että kyse on naisia esineellistävästä bisneksestä”, Saresma toteaa.

Sivustot vaikuttavat toimivan niin, että kuka tahansa voi ehdottaa niihin muutoksia. Eräällä sivustolla mainitaankin, että jokainen seuraa neuvoja omalla vastuullaan.

Katsotaan, mitä nämä sivustot pitävät sisällään.

Helsinkiläisnaisten ulkonäkö ja luonne

Helsingissä riittää kauniita nuoria naisia lähes kaikille”, kerrotaan Dating Local Girls -sivustolla.

Sivu antaa helsinkiläisnaisten ulkonäölle arvosanaksi 4/5. Sen mukaan ”suomalaisilla naisilla on valkoinen iho” ja nämä näyttävät ruotsalaisilta mutta ovat luonnollisempia.

Suurin osa naisista on sivuston mukaan vaaleahiuksisia, mutta myös ruskea- ja punahiuksisia saattaa löytää. Toisaalta kerrotaan, että suurin osa Helsingin naisista on hiuksiaan värjääviä feministejä, mikä vähentää heidän viehätysvoimaansa.

Helsinkiläisiä naisia kuvaillaan Dating Local Girls -sivustolla esimerkiksi niin, että arkena he ovat hyvin ujoja mutta viikonloppuna ”bilettävät kuin rokkitähdet”.

Naisten luonteesta mainitaan muun muassa, että he ovat ujoja mutta pitävät julkisista hellyydenosoituksista. Naimisiinmenoa suomalaisnaisen kanssa ei suositella, koska sivuston mukaan tämä muuttuu 90 prosentin todennäköisyydellä bridezillaksi eli kauhumorsiameksi.

Sivustolla kuvaillaan hyvin tarkkaan myös eri-ikäisten naisten ominaisuuksia ja eroja. Esimerkiksi 18–29-vuotiaat naiset ovat ”hyvin kiihkeitä”, kun taas yli 45-vuotiaat ovat ”ankaria katolilaisia, jotka keskittyvät vain perheeseensä”.

Saresman mukaan naisten esineellistäminen menee sivustoilla hyvin pitkälle, kun esimerkiksi ulkonäöstä tehdään numeerisia arviointeja ja naisia luokitellaan iän mukaan eri kategorioihin.

Samalla tehdään hyvin näkyviksi naisia koskevat stereotyyppiset ulkonäkökriteerit, joissa arvostetaan esimerkiksi hoikkaa vartaloa, pitkiä hiuksia ja luonnollisuutta.

”Tuntuu, että naisia arvioidaan tässä kuin karjaa”, Saresma toteaa.

Hän arvelee, että sivustojen virheelliset yleistykset ja väittämät esimerkiksi katolilaisuuteen liittyen johtuvat siitä, että eri maista kirjoittaessa on käytetty leikkaa ja liimaa -menetelmää.

”Yksityiskohdilla ei taida olla kauheasti väliä, kun pyritään helppoon ja nopeaan bisnekseen.”

Helsinkiläinen treffikulttuuri

Suomalaista treffikulttuuria kuvaillaan Hook Up Travels -sivustolla armeijahenkiseksi tönötykseksi, jossa small talk on harvinaista ja treffeillä on normaalia istua täysin hiljaa.

Helsingissä vierailevia turisteja kehotetaan silti rohkeasti lähestymään naisia, jotka ovat sivuston mukaan hyvin liberaaleja ja avoimia yhden illan jutuille. Jos helsinkiläisnainen on hiljainen, voi tilanteeseen sivuston mukaan auttaa viini, tequila tai absintti.

Helsingin kerrotaan olevan erinomainen paikka lomaromanssille. Toisaalta kaikki HS:n läpi käymät sivustot korostavat, että talvella tai päiväsaikaan treffailu kaupungissa saattaa olla hankalaa. Lisäksi varoitetaan, että suomalaiset miehet saattavat humalassa olla mustasukkaisia kumppaneistaan.

Helsinkiläisnainen kannattaa hurmata mustamakkaralla, jonka kerrotaan olevan kaupungin suosituin paikallinen ruoka.

Saresman mukaan sivustoilta saa vaikutelman, että jokainen nainen on vain potentiaalinen iskemisen kohde eikä naisen suostumusta juuri kysellä. Lisäksi hän nostaa esiin sen, että sivustot ovat hyvin heteronormatiivisia.

”Puhutaan, ikään kuin olisi miehen oikeus keinolla millä hyvänsä saada naiselta seksiä.”

Hook Up Travels -sivustolla vinkataan, että vanhempia naisia löytää Mummotunnelista, kun taas ”Helsingin Soho” eli Kallio on täynnä hipstereitä.

Helsingin parhaat pokaamispaikat

Ensisijaisesti Helsingin sinkkunaisia kannattaa sivustojen mukaan etsiä yökerhoista ja baareista.

”Normaaleja suomalaisia tyttöjä” etsiviä ohjeistetaan lähtemään esimerkiksi Apolloon, Milliklubille tai Erottajalle. Onnenonkijoita eli gold diggereitä taas kerrotaan löytyvän esimerkiksi Teatterista, Kämpistä ja Kaarlesta.

World Dating Guides -sivusto vinkkaa, että erityisesti kannattaa suunnata ydinkeskustan yökerhoihin, sillä Kalliossa ja Sörnäisissä moni baareista keskittyy rock-musiikkiin. Myös Hook Up Travels -sivulla varoitetaan, että Kallio on nykyään ”saastutettu hipstereillä” mutta alueelta voi silti löytää kauniita naisia.

Yöelämän lisäksi sivustot vinkkaavat monia muitakin paikkoja, joissa naisia voi tavata. Maininnan saavat esimerkiksi kauppakeskukset Itis, Redi ja Kaari, sisustusliike Iittala ja vaateliike Carlingsin myymälät, Etu-Töölössä sijaitseva Temppeliaukion kirkko, Korkeasaaren eläintarha sekä Helsingin yliopiston kampukset.

Päiväsaikaan helsinkiläisnaisia voi pokata esimerkiksi kauppakeskus Kampista, Itiksestä tai Kaaresta, kerrotaan World Dating Guides -sivustolla.

Jos Helsingin treffikulttuuri ei innosta, useampi sivusto suosittelee suuntaamaan Tallinnaan.

Toinen vaihtoehto on Espoo, jossa tosin yöelämän kerrotaan olevan melko laimeaa. Espoon sijaan kannustetaankin suuntaamaan Tampereelle tai Porvooseen.

Saresman mukaan siinä ei sinänsä ole mitään väärää, että turisteille annetaan vinkkejä uuteen kaupunkiin, sen asukkaisiin ja esimerkiksi parhaisiin ravintoloihin liittyen.

Hän uskoo, että matkailusivustoille riittää kysyntää ja niistä saattaa olla jollekulle hyötyäkin.

”Nyt kuitenkin neuvotaan, mistä saa parhaat naiset, ikään kuin he olisivat vain lihanpaloja. Tämä kylmä kaupallisuus suorastaan etoo minua.”

Lue lisää: Tällä klubilla juhlitaan vain naisten kesken – Järjestäjät kertovat, miksi Helsinki tarvitsee ”tyttöjen iltaa”

Lue lisää: ”Jono on pitkä, mutta se palkitaan” – Yökerhokone kertoo, missä on Helsingin parhaat bileet

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat