Esteettömiä vessoja tarvitsevia ajetaan nöyryyttäviin tilanteisiin Helsingissä, sanoo asiantuntija

Helsingin julkiset esteettömät vessat ovat usein lukossa. Niihin sisään pääseminen voi olla hankala ja jopa nöyryyttävä prosessi, sanoo Invalidiliiton asiantuntija.

Kauppakeskus Forumin 0. kerroksen esteettömään vessaan päästäkseen tulee painaa nappia, minkä jälkeen pitäisi saada puheyhteys valvomoon.

3.12.2022 11:00

Helsingin kauppakeskusten esteettömät vessat ovat usein lukossa häiriökäytöksen kitkemiseksi ja ne avataan etäyhteyden välityksellä valvomosta käsin.

HS kertoi torstaina 26-vuotiaasta terveyssyistä vaippoja käyttävästä miehestä, joka ei ole koskaan päässyt tällaiseen vessaan sisään, sillä näyttää päällepäin täysin tavalliselta nuorelta mieheltä.

Lue lisää: 26-vuotias mies haluaisi käydä inva­vessoissa ja syystä, mutta hänelle ei avata ovea

Esteettömiä vessoja pitäisi kuitenkin saada käyttää kaikkien, jotka kokevat niitä tarvitsevansa, painottaa Invalidiliiton Esteettömys­keskuksen (Eske) esteettömyys­asiantuntija Johanna Hätönen.

Vaikka vessat on mitoitettu pyörätuolin mukaan, on hänen mukaansa paljon muitakin henkilöitä, jotka niistä hyötyvät.

”Ihmisellä voi olla esimerkiksi avannepussi, mikä ei näy päällepäin. Jollekin taas saattaa iskeä yllättäen mahatauti ja pitää päästä äkkiä vessaan."

Siksi kauppakeskuksen valvomosta käsin on Hätösen mukaan lähes mahdotonta arvioida, kuka on aidosti esteettömän vessan tarpeessa.

Hän kertoo ymmärtävänsä, että vessoja lukitsemalla pyritään ehkäisemään häiriökäytöstä ja turvaamaan siisteyttä. Silti niiden pitäisi hänen mukaansa olla lähtökohtaisesti lukitsemattomia.

”Pitäisi ennemminkin resurssoida työvoimaa niin, että esteettömiä vessoja voitaisiin käydä tarkistamassa ja siivoamassa useammin.”

Esteettömään vessaan pyrkivä ihminen saattaa Hätösen mukaan kohdata monenlaisia haasteita.

Kuten HS:n haastatteleman miehen kohdalla, kaikki erityistarpeet eivät näy päällepäin. Jotkut saattavat kokea nöyryyttävänä sen, että omia terveystietoja pitäisi alkaa julkisella paikalla selostaa vessan mikrofoniin.

Kuulo- tai näkövammaiset saattavat olla vaikeuksissa, jos vessa aukeaa vain ääni- tai näköyhteydellä. Toisinaan esteettömään vessaan päästäkseen taas tulee noutaa avain jostakin.

”Sitten pitäisi pyörätuolin tai kainalosauvojen kanssa lähteä kulkemaan jotain mieletöntä matkaa ja etsimään vaikka R-kioskia”, Hätönen kuvaa.

Kampin E-tason esteetön vessa avataan etäyhteydellä valvomosta käsin. Muihin vessoihin pääsee kulkemaan vapaasti.

Vaikka vessaan pääsisikin sisään, eivät ne aina toimi odotetun mukaisesti. Hätösen mukaan esteettömiä vessoja käytetään usein varastoina tai ne ovat etenkin vanhemmissa rakennuksissa mitoiltaan aivan liian pieniä.

Monesti samassa yhteydessä toimii lastenhoitopiste, joka saattaa viedä tilaa entisestään. Hieman ironisesti lastenhoitopöytää ei välttämättä kuitenkaan ole mitoitettu niin, että sitä voisi käyttää esimerkiksi pyörätuolista käsin.

Esteettömistä vessoista löytyy usein myös hälytysjärjestelmä, joka ei aina ole toiminnassa. Vaikka narusta vetäisi tai napista painaisi, ei kukaan tulekaan paikalle.

”Monesta paikasta kyllä paperilla löytyy esteetön vessa, mutta todellisuus saattaa olla toinen”, Hätönen toteaa.

Hätösen mukaan epävarmuus vessaan pääsystä on yksi isoimmista syistä siihen, etteivät esimerkiksi vammaiset ihmiset halua lähteä julkisiin tiloihin viettämään aikaa.

Siksi olisi hänen mukaansa tärkeää, että esteettömät vessat olisi suunniteltu hyvin ja ne olisivat kaikkien niitä tarvitsevien käytettävissä.

Hätönen pohtii, että esimerkiksi kauppakeskusten valvomoiden työntekijöitä voitaisiin myös kouluttaa siitä, ettei esteetöntä vessaa käyttääkseen tarvitse erillistä lupaa ja erilaisia tarpeita on monenlaisia.

Hän nostaa esiin myös Vessapassin, jonka tarkoituksena on helpottaa mahdollisuutta päästä välittömästi lähimpään vessaan. Tarvittaessa sitäkin voisi näyttää vessan ovella olevaan kameraan.

”Toki sekin on usein henkilökohtainen juttu, jota ei välttämättä halua lähteä heiluttelemaan julkisella paikalla.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat