Satamajätkä lietsoi sadat lapset kaikkien aikojen joukko­tappeluun, kun kortteli­sodat riistäytyivät käsistä

Korttelisodissa puolustettiin omaa kaupunginosaa, korttelia tai jopa taloa. Taisteluiden säännöistä sovittiin etukäteen, ja tappelupukarit olivat yleensä alle 15-vuotiaita.

Sähkösanomapoikia vuonna 1914 Hufvudstadsbladetin konttorin edustalla osoitteessa Läntinen Heikinkatu 8 (nykyinen Mannerheimintie 4 ). Monen työläislapsen koulunkäynti jäi muutaman vuoteen, minkä jälkeen oli mentävä töihin.

11.12.2022 2:00 | Päivitetty 11.12.2022 6:26

Kivilinko on vaarallinen ase: sillä pystyy sinkoamaan nyrkin kokoisen kivenmurikan matkojen päähän.

Erityisen vaaralliseksi lingon teki 1920-luvun alun Tapanilassa se, että kivellä yritettiin osua poikajoukkoon vain 50 metrin päästä. Pojat suojautuivat puiden taakse, ja oksistoon osuneet murikat katkoivat helposti tuuman paksuisia oksia.

Menossa oli joukkotappelu, jossa yhteen otti kaksi jengiä ja jopa sata poikaa.

Tappeluun osallistunut Reino Laine muisteli Suomen kirjallisuuden seuran vuonna 1955 keräämässä aineistoissa, minkälaista tuhoa yksi kivi saattoi saada aikaan:

Kivi, joka jäi mieleeni, heitettiin ainakin kolmen sadan metrin päästä lentäen hiekkakuopan ylitse sen toisella puolella olevan talon eteisen oven lävitse rikkoen maitokannun.

Poikajoukko Helsinginkatu 1:n kohdalla. Takana näkyvät Vaasankatu 9, 7 ja 5. Kuva on ilmeisesti 1910-luvulta.

Viime aikoina on kirjoitettu paljon katuväkivallan ja -ryöstöjen lisääntymisestä. Asialla on ollut nuorten aikuisten ja alaikäisten poikien muodostamia jengejä, joihin usein liittyy rikollista elämäntapaa ihannoiva roadman-kulttuuri.

Lue lisää: Katujengeistä on nostalgia kaukana

Nuorten jengiytyminen ei ole Helsingissä uusi ilmiö, ja poikajoukot ovat ottaneet yhteen pääkaupungin kaduilla iät ja ajat.

Etenkin 1900-luvun alkupuolella joukkotappelut saattoivat olla jopa satojen nuorten yhteenottoja, joita rauhoittamaan tarvittiin kymmenittäin poliiseja.

Kieleen ja politiikkaan liittyvät kiistat näkyivät nuorison käytöksessä: suomenkieliset pojat hyökkäilivät ruotsinkielisten kimppuun ja suomen- ja ruotsinkieliset saattoivat yhdistää voimansa venäjänkielisiä vastaan.

Syy joukkotappeluihin oli kuitenkin useimmiten maantieteellinen. Nujakoissa puolustettiin oman asuinalueen, kadun tai jopa yksittäisen talon kunniaa tai reviiriä.

Työläisnuorison edesottamuksia tutkinut Kari Koskela nimittääkin kirjassaan Huligaanit viime vuosisadan ensimmäisten vuosikymmenten yhteenottoja ”korttelisodiksi”.

Passipoliisi Porthaninkadulla vuonna 1908. Rinteessä näkyvät Porthaninkatu 2, 4, 6 ja vasemmalla Itäinen Viertotie 3 (nykyään Siltasaarenkatu 13).

Nykyjengeissä on pikemminkin kyse rikollisesta elämäntavasta, jossa pyritään hankkimaan omaisuutta laittomin keinoin. Asuinpaikka on korkeintaan löyhä side jengiläisten välillä.

Toinen merkittävä ero korttelisodilla ja nykynuorten katuväkivallalla on moraalikoodisto: sata vuotta sitten Helsingin joukkotappeluihin osallistuneet sopivat etukäteen säännöistä.

”Saatettiin valita kummallekin puolelle taistelua johtavat kenraalit ja sopia rintamalinjoista”, kertoo lapsuutta ja nuoruutta tutkinut Suomen akatemian tutkijatohtori Antti Malinen.

”Sääntöjen sopiminen oli ollut tyypillistä maaseudun kylätappeluille, ja sama ilmiö näkyi kaupunkiin vastikään muuttaneiden keskuudessa. Tappeluun liittyi kirjoittamattomia sääntöjä. Maassa jo makaavaa ei esimerkiksi sopinut enää lyödä.”

Suurimmat korttelisodat käytiin ennen ensimmäistä maailmansotaa. Joukkotappeluihin osallistui pääasiassa alle 15-vuotiaita poikia, jotka asuivat työläiskaupunginosissa eli Pitkänsillan pohjoispuolella sekä Punavuoressa.

Antti Malinen työskentelee Suomen Akatemian Kokemuksen historian huippuyksikössä, joka toimii Tampereen yliopistossa.

Esimerkiksi Kallion Linjoilla asuvat pojat pitivät vihaa Kinaporin eli nykyisen Kurvin ja Vaasankadun alkupään poikien kanssa.

Yhteen otti kerrallaan jopa 300–400 lasta, ja tappeluita käytiin etenkin Josafatin laaksossa.

Mukana ollut Aleksis Rautanen muisteli myöhemmin tapahtumia:

Ne olivat kovia ja usein verisiäkin yhteenottoja juoksuhautoineen, vankeineen jne. Berghälliläisten johtajana oli eräs Ema-niminen satamajätkä, ja minulla oli kunnia toimia hänen adjutanttinaan. Lopulta paikalle ilmestyi noin parikymmentä ratsu- ja jalkapoliisia, jotka saivat tappelut loppumaan.

Poikajoukkojen reviirit olivat niin tiukat, että Rautanen mainitsi, ettei Kolmannelta linjalta ylöspäin ollut mitään asiaa, ellei ottanut mukaansa jonkinlaista asetta.

Katujen ja korttelien lisäksi jengi saattoi muodostua yhden talon pojista. Näin kävi esimerkiksi Kirstinkadulla, jossa sen ainoan kivitalon, ”Kusilan”, pojat ottivat yhteen ympäröivissä puutaloissa asuvien kanssa.

Kirstinkadulla kivisotia käytiin kattilankannet päässä, ja näihinkin nujakoihin ratsupoliisi joutui puuttumaan.

Kaksi ratsupoliisia partioimassa Vaasankadulla vuonna 1908.

Työläisalueiden asukkaat olivat yleensä kaupunkiin vastamuuttaneita, joten tappeluissa saatettiin hakea omaa identiteettiä helsinkiläisinä ja tietyn alueen asukkaina.

Kari Koskelan mukaan taustalla oli myös työläiskulttuuriin kuulunutta lihasvoiman korostamista ja mahdollisesti myös konservatiivista suvaitsemattomuutta, jossa omalle olemassaololle haettiin merkitystä erilaisuuden vastustamisesta.

Erilaisuudeksi riitti poikkeava katuosoite.

Sotatila tietyn alueen jengiä vastaan oli usein jatkuva. Linjojen pojat olivat Kinaporin lisäksi sodassa Suruttomain huviloiden väen kanssa. Huvilat sijaitsivat Pengerkadun ja Sakarinkadun kulmilla.

Sörnäinen ja Töölö olivat nekin keskenään sotajalalla: ”Sörkan gibat” kävivät tappelemassa ”Tölikän kundien” kanssa. Joukkotappeluita järjestettiin myös Kinaporin, Toukolan, Kallion ja Hermannin välillä.

”Monesti käsitys jostakin alueesta vihollisena siirtyi vanhemmilta pojilta nuoremmille. Syy, miksi vihollisuudet olivat joskus alkaneet, oli kuitenkin jo kauan sitten unohdettu”, Malinen sanoo.

”Usein jaottelut meihin ja muihin nousivat aikuisten maailmasta, erilaisista poliittisista jakolinjoista.”

Ruokailua Vallilan kansakoulussa vuonna 1913. Osoitteessa Hämeentie 80 sijaitsee yhä ala-asteen koulu.

Korttelisotiin osallistuneet olivat nykynäkökulmasta nuoria: joukossa saattoi olla jopa yhdeksänvuotiaita. Kiviä heiteltiin enää harvoin 15-vuotiaina.

Syynä oli se, että sata vuotta sitten rippikouluikäinen työläispoika eli usein jo aikuismaista elämää, oli töissä ja asui omillaan.

Koulunkäynti jäi yleensä vain kolmeen tai neljään luokkaan kansakoulua, ja työelämään lapsi saattoi joutua jo 12-vuotiaana. Rahat tarvittiin usein perheen elättämiseen.

Tavallisia työpaikkoja 12–15-vuotiaalle poikalapselle olivat juoksupojan, lähetin, lehdenmyyjän tai kengänkiillottajan työt.

Kari Koskela nimittää näitä työelämän alimman tason tehtäviä ”umpikujatöiksi”, sillä niissä ei voinut kerryttää ammatillista osaamista eikä päästä eteenpäin.

Alatasolta rahansa ansaitsevalle maailma näyttäytyi kovana ja hierarkkisena. Samalla katuelämän nurjat puolet, kuten kaltoinkohtelu ja väkivalta, tulivat tutuiksi.

Kengänkiillottajapoikia Esplanadin puistossa vuonna 1912.

Väkivalta oli työläislapsen elämässä läsnä aivan eri mittakaavassa kuin nykyisin, mikä vaikutti myös joukkotappeluihin. Ihminen joka joutuu säännöllisesti kohtaamaan väkivaltaa, omaksuu sen itsestäänselvyytenä ja käyttää väkivaltaa myös itse.

Perheväkivalta ja lasten ruumiillinen kuritus olivat 1900-luvun alkupuolella yleisiä, eikä turvaa saanut aina koulustakaan.

”Opettajatkin saattoivat rangaista oppilaitaan fyysisesti rajullakin tavalla. Lisäksi kouluissa ja koulukodeissa olivat vallalla nahkiaisten tyyppiset initiaatioriitit tai sakinhivutukset, joihin liittyi väkivaltaa.”

Lapset saattoivat ottaa mallia myös työläiskaupunkien nuorten aikuisten jengeistä eli sakilaisista. Sakilaiset olivat usein sekatyöläisiä, joilla oli hanttihommiensa välissä aikaa vetelehtiä ja viettää puolirikollista elämää.

Fyren-lehden näkemys sakilaisista vuodelta 1913. Sosiaaliseen asemaansa nähden sakinpojat ja -tytöt pukeutuivat keikarimaisesti. Miehillä oli hatut, huivit, leveälahkeiset housut ja naisilla lyhyet hameet sekä korkokengät. Merimieshenkiset paidat ja takit olivat myös suosittuja.

Lisäansioita sakilaiset hakivat varkauksista, uhkapelistä, parituksesta ja salaviinan myynnistä – jopa ryöstöistä. Jengiytyminen samassa epävarmassa asemassa olevien kanssa toi elämään yhteenkuuluvuudentunnetta ja turvaa.

Myös sakilaisilla oli omat sääntönsä väkivallan käytöstä. Useimmat kantoivat mukanaan puukkoa, mutta lyönnillä ei pyritty vahingoittamaan vastustajaa vakavasti. Isku suuntautui yleensä käsivarteen, jalkaan – tai suurimpana loukkauksena: pakaraan.

Lue lisää: Jos Sörnäisten Kurvissa eksyi kapakasta lähdettyään väärälle syrjäkujalle, saattoi päästä hengestään – rettelöivät teinihuligaanit pitivät Kallion seutua pelon vallassa 1900-luvun alussa

Vaikka nuorten poikien korttelisodat saattavatkin kuulostaa hurjilta, niin Malisen mukaan niissä sattui harvoin vakavampia loukkaantumisia. Väkivalta oli hallittua ja säännösteltyä, ja ylilyöntejä tapahtui harvoin.

”Tappeluissa haluttiin näyttää kovemmilta kuin oikeasti oltiinkaan, niihin liittyi uhoa ja suunsoittoa. Monesti kyse oli poikien yhteisestä performanssista, joka eteni tiettyjen vaiheiden mukaan, ja josta kyettiin myös irtautumaan”, Malinen sanoo.

”Vihollisina pidettyjen kanssa piti usein elää normaalissa arjessa, esimerkiksi samassa koulussa. Niinpä riidoista osattiin myös sopia.”

Korttelisodat olivat poikien välisiä, sillä tytöille ei väkivaltaista käytöstä suvaittu. Aikakauden poikien taas odotettiin olevan fyysisiä ja kilpailuhenkisiä, joten tappelunnujakat nähtiin normaalina osana poikien elämää.

Taustalla vaikuttivat myös tuon ajan yhteiskunnalliset ihanteet: urheilullisuus ja sotilaallisuus. Urheilun säännöstö vaikutti myös tappeluiden sääntöihin, ja korttelisodat olivat leikkiversio oikeasta sodasta.

”Militarismi oli yhteiskunnassa läsnä. Koululaitos ja esimerkiksi partioliike pyrkivät tuottamaan tulevia maanpuolustajia. Kasvatuksessa arvostettiin fyysistä kilvoittelua, kuria ja kuntoa.”

Kuvaavaa on, että kun Toukolaan hyökkäsi 1920-luvulla satojen poikien joukko, se käyttäytyi kuin sotilasosasto. Pojat marssivat rivissä kohti Toukolaa, ja olipa joillakin aseina jopa revolvereita.

Poliisi saapui paikalle ja hajotti joukot.

Jutussa on käytetty lähteinä Kari Koskelan kirjaa Huligaanit – katuelämää Sörkassa suurlakosta sisällissotaan (SKS, 2002) sekä Antti Malisen ja Tuomo Tammisen teosta Leikitäänkö? – lasten kaverisuhteet 1900-luvun Suomessa (Gaudeamus, 2022).

Lue lisää: Bordellin nimestä pääteltiin, kuinka tasokkaasta paikasta oli kyse – Tällaista oli rujo arki 1800-luvun Punavuoressa, jossa saattoi lipsahtaa ”Vihreään helvettiin”

Kaksi työmiestä iski silmänsä samaan neitoon, mitä seurasi silmitön väkivalta – Se oli vain jäävuoren huippu rappiosta, joka vaivasi työläis­kaupunginosaa 1900-luvun alussa

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat