”Pakko karaistua” – Helsingissä on totuttu lamaannuttavaan loskaan

Loskasää on palannut. HS kysyi kaupunkilaisilta, iskikö epätoivo.

Loskasää voi vetää mielen matalaksi.

12.1. 8:37 | Päivitetty 12.1. 12:47

On pimeää. Päin näköä sataa vuoroin hyytävää tihkua, vuoroin puolen kämmenen kokoisia räntähiutaleita, jotka läiskähtelevät otsalle kuin märät rätit.

Aamulla ei ole kiva herätä. Kokemuksen jakaa moni kaupunkilainen – ja eritoten työmatkalainen.

Helsingin rautatieaseman ympäristössä loska ja hiekoitussora ovat muodostaneet lähes nilkkoihin ulottuvan sohjon. Tähän jos liukastuisi niin räntä imeytyisi vaatteisiin ja hiekoitussora repisi kädet auki.

Lammiksi muodostuneita vesilätäköitä väistellessä mieleen nousee väistämättä esiin klassikkokysymys.

Miksi me asumme juuri täällä?

HS selvitti kuinka syvään epätoivoon kaupunkilaiset ovat vaipuneet loskasään palatessa. Metodiksi valikoitui vanha kunnon katugallup.

Torstaina aamulla Helsingin päärautatieaseman ympäristössä oli vilkasta.

Ulkoilu ei huvita Paula Nylanderia vesikelillä. Loskasää ei silti suista epätoivoon.

”Vetää matalaksi”, sanoo opiskelun takia liikkeelle lähtenyt Paula Nylander.

Hänen mukaansa kaikki ulkoiluun liittyvät aktiviteetit aiheuttavat loskasäällä vastahakoisuutta.

”Jos tämä tapahtuisi maaliskuussa niin heräisi jo toivo, mutta nyt tämä tuntuu vähän välikeväältä”, hän sanoo.

Sen suuremmin loskasää ei kuitenkaan Nylanderin mielialaan vaikuta.

”Tunteet ovat ohimeneviä. Niin mieliala kuin sääkin vaihtelee.”

Samanlaista asennetta on havaittavissa myös muilla kaupunkilaisilla. Suhtautuminen säätilaan tuntuu olevan viileän stoalainen.

Sohjo näyttää aiheuttavan pintapuolista ärsytystä, mutta varsinainen epätoivo ei ainakaan HS:n haastattelemista ihmisistä huokunut.

Hans Stolpe suhtautuu tyynesti sohjoiseen keliin.

”Ei tämä mielialaa ainakaan kohota. Toisaalta olen eläkkeellä, niin säällä ei ole niin merkitystä. Voin jättää ylimääräiset menemiset pois”, kertoo Hans Stolpe.

Hänen mukaansa myös vesikelit kuuluvat talveen.

”Olen yrittänyt ottaa asiat sellaisina kuin ne tulevat. Kyllä tähän ikään mennessä on ollut pakko karaistua.”

Hieman erilaisen näkökulman voi kuulla Intiasta neljä vuotta sitten tulleen Yashu Kharbandan suusta.

Hän nimittäin pitää viileästä säästä, oli sitten pakkasta tai märkää.

”Onhan tämä aika sohjoista. Nautin kuitenkin viileästä ja rakastan lunta. Intia on kuuma maa”, hän sanoo.

Yashu Kharbandan mukaan Oulussa oli vielä muutama päivä sitten pakkasta noin 18 astetta. Lumen ystävää se ei hetkauttanut.

Kharbanda on juuri saapunut junalla Oulusta. Hänen mukaansa säätila oli tänään läpi Suomen samanlainen.

Hänellä ei näytä olevan talvikenkiä jalassa, mutta siltikään jalkojen kastuminen ei niin huolestuta.

”En pidä painavista talvikengistä. Varovainen pitää olla silti liukkauden takia.”

Tampereelta tulleet Helena Paunonen ja Heikki Karjalainen laskeutuvat itsevarmasti rautatieaseman ulkoportaita.

Heillä nimittäin on kengissään piikkipohjat.

”Olemme menossa museoon, ja täällä kassissa on vielä toiset kengät”, Paunonen sanoo.

Entiset helsinkiläiset Helena Paunonen ja Heikki Karjalainen ovat tulleet museokierrokselle Tampereelta.

He ovat varustautuneet myös läpäisemättömällä asenteella. Loska ei parivaljakkoa pidättele.

”Tässä on sairastettu koronat ja maskiakaan ei enää tarvitse käyttää. Kaikki on koettu. Päiväkin jo pitenee”, nauraa Karjalainen.

”Meillä ei ole mitään hätää.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat