Satu Silvo laittoi kynttilöitä ravintola Silvopleen eteen, kun tieto konkurssista tuli.

Silvopleen loppu

Näyttelijä Satu Silvon perustama ravintola Silvoplee meni viime viikolla konkurssiin. Silvo suree elämäntyönsä valumista hukkaan.


17.1. 7:00 | Päivitetty 17.1. 8:55

Veitsisarja sujahtaa ravintolatyöntekijän laukkuun, sitten hän suuntaa ovelle ja huikkaa heipat. On maanantaiaamu kello 9 ravintola Silvopleessä.

Normaalisti tähän aikaan samaiset veitset viuhuvat kiivaasti, kun niillä pilkotaan vihanneksia, juureksia ja hedelmiä. Keittiössä soi jonkun valitsema soittolista ja läppä lentää työntekijöiden välillä.

Tänään tiloissa ei soi mikään, keittiö on tyhjä ja ravintolassa piipahtavat vain entiset työntekijät, jotka ovat saaneet luvan hakea omat tavaransa. Ulko-oven edessä palavat hautakynttilät.

Ehkä vähän dramaattista, mutta sellaisella tuulella konkurssiin menneen ravintola Silvopleen perustaja Satu Silvo tällä hetkellä on.

”Olen sellainen sisupussi, että käännän joka ikisen saatanan kiven ennen kuin luovutan, mutta tällä kertaa se ei auttanut”, Silvo sanoo ja huokaisee.

Lue lisää: Ravintola Silvoplee hakeutuu konkurssiin

Vaikka Silvo ei ole enää toukokuun jälkeen omistanut ravintolasta kuin alle kymmenen prosenttia – loput omistaa Food Camp Finland – tuntee hän yhä syvää huolta yrityksestä ja sen työntekijöistä. Yritys oli yli 20 vuotta Satu Silvon harrastus ja intohimo.

”Minulla oli haaveita näyttelijänurallani, jotka jäivät toteutumatta tämän yrityksen takia. Mutta en kadu, koska rakastin tätä”, hän sanoo.

”Mutta nyt tietysti tuntuu, että mitä jäi käteen. Pelkkää punaista. Rahallisesti tulee turpaan niin, että tukka lähtee.”

Ravintola Silvvpleen konkurssi on ollut Satu Silvolle kova paikka. Menetyksen aiheuttama ahdistus on tuntunut fyysisenä kipuna vartalossa ”tuntuu kuin kiviä olisi syönyt”.

Satu Silvo perusti Silvopleen Hakaniemeen vuonna 1999. Kimmoke kasvis- ja raakaruokaa tarjoavalle ravintolalle tuli omasta elämästä. Silvo kertoo, että elävä ravinto paransi hänet tulehduskierteestä, johon hän oli joutunut.

”Etsin tietoa, miten immuunijärjestelmää voisi vahvistaa ja löysin elävän ravinnon.”

Lopullinen sysäys oman ravintolan perustamiselle tuli, kun kaupungin ainut raakaravintoa tarjonnut ravintola sulki ovensa. Silvo oli myös joutunut pahaan onnettomuuteen vuonna 1998. Hän jäi tuhansia kiloja painavan rinnekoneen alle laskettelurinteessä. Se pisti puntaroimaan elämää.

”Mietin, että minunko tämä nyt perkele pitää perustaa.”

Vastaus oli kyllä. Ravintolan alkuaika oli Silvon mukaan aikamoista söhellystä, mutta pikku hiljaa oman tekemisen malli löytyi. Vuonna 2013 Silvoplee muutti saman kadun varressa oleviin isompiin tiloihin. Tilojen remonttiin käytettiin 400 000 euroa, sillä Silvoplee alkoi tarjota ruoan lisäksi erilaisia hyvinvointipalveluita.

”Halusin tehdä siitä ihmisten huoltoaseman. Tarjolla oli energisoivan ruoan lisäksi hengen hyvinvointia. Siellä oli superfood-baari ja ravintolapuoli erikseen, ja kellarissa oli vuokrattava joogatila.”

Yritys ehti toimia vain puolitoista vuotta, kun tuli tieto, että rakennus aiotaan purkaa jossakin vaiheessa.

”Se oli tosi törkeää. Meillä oli kymmenen vuoden suullinen vuokrasopimus. Pienen oikeudenkäynnin jälkeen saimme hyvitykseksi 30 000 euroa. Jos jossitellaan, niin olisi pitänyt lopettaa siihen”, sanoo Silvo.

Silvo päätti kuitenkin yrittää uudestaan. Yritys palasi pienempiin tiloihin, jotka se remontoi mieleisekseen. Mutta epäonni jatkui.

Uusi ravintola ehti olla auki vain päivän, kun koronapandemia laittoi ravintoloiden ovet säppiin. Koronatuet jäivät pieniksi, koska tukien perusteena käytettiin alkuvuoden kuukausia, jolloin ravintola oli vielä remontissa.

”Kaksikymmentä vuotta olimme maksaneet laskut ajallaan, ja yhtäkkiä sillä ei ollut mitään merkitystä.”

Ravintolan pitämisestä tuli kitkuttelua. Lopullinen niitti oli raaka-ainekustannusten nousu ja etätöistä innostuneet ihmiset. Viimeiseen asti Silvo jaksoi toivoa, että jostain putoaisi pelastusköysi ja ravintolaa ei tarvitsisikaan sulkea. Sellaista ei kuitenkaan tullut.

Satu Silvo ja puoliso Reidar Palmgren ovat syöneet vuosien ajan joka päivä ravintola Silvopleessä. Nyt pariskunnan täytyy etsiä uusi ruokapaikka.

Kun tieto konkurssista tuli, soitti Reidar Palmgrenille lannistettu avovaimo.

”Satu kuulosti siltä kuin olisi hyvin hauras. Kuin hän seisoisi kivellä, eikä olisi varma, selviäisikö alas liukastumatta.”

Mutta alhaalla ollaan. Ehkä vähän mustelmilla, mutta elossa.

”Hukutan suruni taiteeseen. Ryhdyin laulamaan kotona laulua, jonka olen opetellut Näkymätön nainen -teatteriesitystä varten: ’Romua, riemua, rattoa, ruttoa, ristiä kannetaan...’ Se helpotti.”

Voimaa tuo myös teatteri. Silvon mukaan roolihenkilön esittäminen tuo vapaapäivän todellisesta elämästä.

Puoliso Reidar Palmgren on myös jaksanut muistuttaa, että vaikka ravintolatarinan loppu on huono, se ei tarkoita, että matka oli huono.

”Ja onhan se totta”, Silvo sanoo.

”Kyllä 23 vuoteen mahtui paljon hyvää. Olen siitä kiitollinen.”

Pariskunnalla on kuitenkin vielä yksi pulma edessään. Koko yhdessäoloaikansa Silvo ja Palmgren ovat syöneet päivittäin Silvopleessä. Nyt edessä on uuden paikan etsintä. Lähinnä kasviruokaa suosivan pariskunnan onneksi kasvisruokien tarjonta on parantunut sitten Silvon nuoruuden.

”Silloin se oli ihan ala-arvoista, jotain pakastevihanneksia tai gratinoitua kukkakaalia.”

Silvo ei enää haaveile omasta ravintolasta, koska ”ei ole rahaa haaveilla”. Hän kuitenkin toivoo, että Silvopleen entiset työntekijät innostuisivat ja laittaisivat oman kasvisravintolan pystyyn.

”Kyllä tällainen paikka pitää olla, josta saa terveysvaikutteista ruokaa. Kaiken maailman kahvilakuppilakebabeja on pystyssä joka nurkalla. On se kumma, jos tilaa ei ole yhdelle tällaiselle.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat