Eläintarhan­lahdelle on pakkautunut satoja sorsia

Tokoinrannan edustalle sulloutunut sorsakansa on kaikessa tavallisuudessaan vaikuttava näky.

Valtava sorsajoukkio viettää talveaan näkyvällä paikalla.

20.1. 16:48

Kun katsoo Eläintarhanlahdella avautuvaa maisemaa, voi joutua hieraisemaan silmiään. Laiturien viereen on majoittautunut satoja sorsia, ja lilluupa seassa muutama joutsenkin.

Näyn takana on jokavuotinen ilmiö. Talvisin sorsat tapaavat kerääntyä sellaisiin paikkoihin, joissa on sulaa.

”Kaikki kohdat eivät ole vielä tässä vaiheessa auki, ja tuo on vanha, perinteinen paikka”, selittää Birdlife Suomen tiedottaja Jan Södersved.

Södersvedin mukaan Helsingin ydinkeskustasta ei löydy kovinkaan monta yhtä otollista paikkaa sorsien talvehtimiseen.

”Tuo on varmaan se, mihin suurimmat määrät kerääntyvät.”

Södersved muistelee aiempia vuosia ja kertoo, että parhaimmillaan sorsia on nähty kyseisessä kohdassa samanaikaisesti yli tuhat.

”Varmasti niitä on läpi talven ollut kolminumeroinen luku.”

Ainakin aiempina vuosina Eläintarhanlahdessa oleskeleville sorsille on järjestetty myös ruokintaa. Vaikka sorsia saa ruokkia virallisilla ruokintapaikoilla, kannattaa appeen sopivuudesta olla tarkkana. Ruisleipä on liian suolaista, ja pullassa taas on sokeria.

”Ihan mitä tahansa niille ei saa syöttää. Monena vuonna kaupunki on järjestänyt virallisia ruokintoja, joissa sorsille on annettu viljaa”, Södersved kertoo.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat