Töissä minuuttiaikataulu ja jatkuva kiireen tuntu. Kireä olo, joka valui myös vapaa-ajalle. Siksi Malla Lappalainen päätti lopettaa työt raitiovaununkuljettajana Helsingissä ja muuttaa Nuorgamiin.
Kyseessä ei ollut mikään pikkuloikka, sillä Etu-Töölöstä Eduskuntatalon puistosta Nuorgamin K-Marketille on matkaa rapiat 1 300 kilometriä.
Toive muuttaa Lappiin oli kytenyt oikeastaan läpi elämän, Lappalainen sanoo. Muutto tuntui pitkään asialta, joka tulisi vielä joskus tapahtumaan.
”Kyllä minulla on aina ollut sellainen pieni etiäinen”, hän sanoo.
Lappalaisen isovanhemmat asuivat Itä-Lapissa Sallassa, joten Kuopiossa kasvanut Lappalainen vietti lapsena paljon aikaa pohjoisessa. Silloin rauhallinen elämäntyyli tuli tutuksi ja jätti jälkensä.
Nyt hän asuu Nuorgamissa, Suomen pohjoisimmassa kylässä, 13-vuotiaan jackrusselinterrieri Pentin kanssa.
Elämä ei ole enää minuutilleen aikataulutettua.
Se sopii niin ihmiselle kuin koirallekin.
Malla Lappalainen työskenteli aiemmin raitiovaunun kuljettajana.
Suuret suunnanmuutokset ovat Lappalaiselle tuttuja.
Ennen raitiovaununkuljettajaksi ryhtymistään Lappalainen työskenteli lähihoitajana Helsingissä. Parin vuoden jälkeen työ ei enää tuntunut omalta, joten hän päätti hakea raitiovaununkuljettajaksi.
Ratikkakuskiksi pääseminen oli oikeastaan lapsuuden haave, sillä Lappalainen muistaa yhä ensimmäisen kerran kun kuuli raitiovaunun kellon kilkatuksen. Silloin hän ajatteli, että olisi hienoa olla joskus itse se, joka kelloa soittelee.
Ei aikaakaan kun hän löysi itsensä ohjaamosta.
Viitisen vuotta hän kierteli Helsinkiä kiskoilla, kunnes kiertäminen riitti.
Työ oli tarkasti aikataulutettua ja alkoi tuntua raskaalta. Hälyä ja kiirettä oli vain liikaa, ja viime vuoden alussa mitta tuli täyteen.
”Pääsääntöisesti halusin vain olla rauhassa”, hän kuvailee muuton syytä.
”Kun meni hektisyydessä tietyn rajan yli, tuli fiilis että voisi repäistä, hakea Lapista töitä ja muuttaa.”
Parin kuukauden jälkeen Lappalainen oli jo Nuorgamissa.
Kuten tarinoissa onnistuneista elämänmuutostoksista yleensä, ei Lappalainen tehnyt kaikkea yksin – eikä oikeasti hetkessä. Vanhemmat olivat korvaamaton apu koko muuton ajan.
”Olen todella kiitollinen vanhemmilleni, sillä ilman heitä tämä kaikki ei olisi ollut mitenkään mahdollista.”
Sopiva kaksio Nuorgamista löytyi sosiaalisen median avulla.
Töitä Lappalainen sai ensin Nuorgamin Alkosta, sitten lähikaupasta. Nyt hän on palannut hoitajaksi, tällä kertaa Utsjoelle ja Norjan puolelle. Norjan puolella tienaa hoitajana paremmin.
”Sekin oli kyllä aikamoinen hyppy tuntemattomaan”, Lappalainen kuvailee työntekoa rajan takana.
Norjaa hän ei osannut, mikä vaikeutti töitä ja turhautti. Kielen opiskelu tuntui varsinkin aluksi rankalta, mutta norjalaisten avoin ja avulias suhtautuminen auttoi Lappalaista sopeutumaan.
Nuorgamilaisistakin Lappalaisella on hyvää sanottavaa. Lappalaisella on ollut alusta asti tervetullut olo alle kahdensadan asukkaan kylässä.
Osansa on varmaan silläkin, että Lappalainen on itse sosiaalista sorttia.
Ensimmäisinä päivinään hän meni ravintolaan ja kysyi paikallisilta, sopisiko istua samaan pöytään. Ja sopihan se.
"Kaikki ottivat minut heti todella lämpimästi vastaan, ihan sellainen olo kuin olisi kotiin tullut.”
Jos elämänmuutos houkuttelee, kannattaa se vain tehdä, jos voi, Lappalainen suosittelee. Turhia murehtimatta.
Jotain harkintaa kannattaa kuitenkin silti tietysti harjoittaa. Ihan kaikille ruuhkametroihin kyllästyneille muutto maan pohjoisimpaan kolkkaan ei ole järkevä vaihtoehto.
Hiljaisuudella on hintansa. Välimatkat ovat pitkiä, eikä ilman autoa pärjäisi, Lappalainen kertoo. Lappalaiselle asuminen on edelliseen kotiin Taka-Töölössä verrattuna on nyt halpaa, mutta auto tuo lisäkuluja.
Tekemällä töitä Norjassa, jossa hoitajien palkat ovat suuremmat, Lappalainen on onnistunut pitämään kukkaronsa ja elintasonsa tasapainossa.
Ja on myös jotain, mitä Lappalainen Helsingistä ikävöi.
”Kaverit.”
Lähin lentokenttä Nuorgamista on Ivalossa, jonne on yli kahden tunnin ajomatka.
Etelään ei noin vain pyrähdetä moikkaamaan tuttuja.
Toisinaan Helsingissä ei ole hyvä sää.
Lappalainen lähti etsimään Nuorgamista rauhaa.
Kun Lappalaiselta kysyy, onko sitä löytynyt, hän vastaa oikopäätä, että on.
”Vielä edelleenkin pysähdyn kuuntelemaan hiljaisuutta, se on täällä kuin musiikkia korville.”
Sitä, onko Nuorgam Lappalaisen loppuelämän koti, ei hän osaa vielä sanoa. Nyt on hyvä, eikä mieli tee muualle, mutta vannomatta paras.
”Olen niin nuori vielä, etten oikein tiedä mitä haluan”, 26-vuotias entinen helsinkiläinen sanoo.
”Menen vähän sinne, minne mieli ja jalat kantavat.”
