Valkoista seinää koristaa suuri lehtikollaasi. Ei sanomalehtiä, vaan paperisia vaahteranlehtiä, joissa on ihmisen valokuva ja nimi – kuin päiväkodissa konsanaan.
Näitä ihmisiä ei tosin ole olemassa, vaan he ovat Salatut elämät -tv-sarjan hahmoja, ja olemme sarjan studiolla.
Tässä Helsingin Konalassa sijaitsevassa 1980-luvun tasakattoisessa tiilihallissa tehdään Suomen pitkäikäisintä päivittäisdraamaa.
Aikuisten hiekkalaatikko ja satutehdas.
Näin sarjaa kuvailee sen pitkäaikainen tuottaja Marko Äijö.
Salkkarit on omanlaisensa outous suomalaisessa tv-tarjonnassa. Saippuasarjan lähetykset alkoivat jo viime vuosituhannella, vuonna 1999.
Kuvitteellisen Pihlajakadun asukkaiden elämää on seurattu jo yli neljäntuhannen jakson verran. Tammikuussa julistettiin ohjelman jatkuvan vielä vuosia, kun kanavasopimus uusittiin.
Näitä nimikylttejä ei enää käytetä, mutta ne ovat muistoina studion seinällä.
Konalan studio on totisesti tehdas.
Mittasuhteet ovat massiiviset. Työryhmässä on sata jäsentä. Jo pelkästään käsikirjoittajia on kolmisenkymmentä, lisäksi on viidentoista hengen kuvausryhmä, saman kokoinen studioryhmä, neljä ohjaajaa, tusinan verran puvustajia ja maskeeraajia sekä seitsemän hengen lavastustiimi.
Ja tietysti vielä suuri määrä suunnittelijoita, avustajia ja muita alan ammattilaisia. Näyttelijöiden ja avustajien määrissä on suurta vaihtelua, mutta esimerkiksi kuuden jakson kokonaisuudessa näyttelijöitä on tyypillisesti kolmisenkymmentä ja avustajia saman verran.
Työtä tehdään kurinalaisesti: Kuvauskaudella kymmenen tunnin mittaisia studiopäiviä on neljä viikossa. Neljässä päivässä kuvataan 120 kohtausta, yhteensä pitkän elokuvan verran materiaalia.
Jokaista jaksoa ahmivat sadattuhannet silmäparit.
Spin off -sarjoja ja elokuviakin on lukuisia. Pihlajakadun tuhmat tädit, Young Man Cash Man, Ullalla on asiaa, MC Taalasbiili, sisarsarja Rantabaari, elokuva Nightmare – Painajainen merellä jatko-osineen…
”Vaikka sarjaa pidetään hömppänä ja viihteenä ja ties minä, niin tämä on oikeasti taidekäsityötä, jota jokainen tekee ihan tosissaan”, Äijö sanoo.
Työntekijöille annetaan joka viikko ohjelma, johon on merkattu tehtävät viiden minuutin tarkkuudella. Näin kaikki ovat perillä siitä, milloin esimerkiksi kukakin näyttelijä on paikalla.
Studiokohtauksiin varataan aikaa yleensä 25–40 minuuttia, lokaatiossa eli studion ulkopuolella kuvattuihin kohtauksiin 40–60. Nopeimpia kuvattavia ovat kahden hahmon dialogit studiossa.
”Jokainen kohtaus suunnitellaan erikseen, ja toteutus myös tapahtuu niissä raameissa”, ohjaaja Vellu Kontturi sanoo.
Hiekkalaatikolla on laidat, jonka sisällä telminnän on pysyttävä.
Aikataulu on tiukka, eikä siitä lipsuta. Ylityö on Äijölle kirosana. Jos päivät venyisivät, ei työtä jaksaisi vuodesta toiseen.
Kuri selvästi kannattaa. Tuotantotiimissä on useita työntekijöitä, jotka ovat olleet mukana alusta asti.
Näyttelijöistä moni on sarjassa vuosia, osa lähtee vain palatakseen ainakin vierailevana tähtenä.
Satutehdas tempaisi mukaansa myös näyttelijä Monika Lindemanin.
”Piti tulla vain käväisemään”, rikostutkija Linda Eerikäistä esittävä Lindeman sanoo.
Hakiessaan Salkkareihin Lindeman asui vielä Lontoossa. Työt olivat pientä silppua, juoksemista koekuvauksista toiseen. Salkkareissa hän ajatteli olla vain muutaman kuukauden Suomen-vierailunsa ajan ja palata sitten Lontooseen.
Toisin kävi. Nyt hän on ollut mukana jo lähemmäs vuosikymmenen.
”Kaikki on mennyt ihan nappiin alusta asti”, hän kehuu tuotantoa.
Ison koneiston osana saa keskittyä omaan tonttiinsa, näyttelemiseen.
Aikataulussa pysymisestä huolehtii tänään tiedottaja Susanna Jyllinmaa. Hän muistuttaa, että Lindemanin on oltava valmiina kuvaukseen alle kahden tunnin päästä, joten jos sitä ennen aiotaan kiertää studiolla, on lähdettävä liikkeelle.
Studio on täynnä Salkkarit-aiheisia yksityiskohtia.
Ismo Laitelan asunnon takana odottaa valorivi.
Monika Lindeman ja Marko Äijö kuulusteluhuoneen lavasteissa. Lindeman kertoo fanien kyllä lähestyvän häntä kadulla, mutta yleensä hyvin rauhallisesti. Ehkä kunnioitus johtuu osittain myös roolista: rikostutkija Linda on aikamoinen kovis.
Kuin Ikeassa olisi. Se on ensimmäinen ajatus, kun studion ovi aukeaa ja eteen avautuu 2 800 neliötä lavasteita.
Jokainen koti on tv:stä tuttu, mutta studiolla ne näyttävät nukkekodin huoneilta. Ja sitähän ne tavallaan ovatkin: tiloja, joissa mielikuvituksen tuotteet käyvät leikkimässä kotia.
Ja kuten nukkekotileikeissä, myös Salkkareissa riittää draamaa.
”Pelottomasti asian kuin asian kimppuun”, Äijö kuvaa käsikirjoituksen periaatteita.
Salkkareissa eletään päivä kerrallaan. Politiikkaan, sotiin tai ilmastokriisiin sarja ei ota kantaa, mutta muuten aiheena ovat kaikki elämän pienet ja suuret ongelmat. Sen käänteissä on mukana valheita, huonoa onnea, rikoksia ja rakkauden roihua.
”Kun joskus oli tällainen hokema markkinoilla, että eihän siinä edes tapahdu mitään. Niin jätäpä katsomatta pari jaksoa välissä, niin on tapahtunut ihan helvetisti”, Äijö huomauttaa.
Käänteitä löytyy esimerkiksi kirjoittajien omista kokemuksista. Arkinen suhdekiemura muokataan saippuasarjaan sopivammaksi, ja hahmojen reaktiot viimeistelevät draaman.
Yhteiskunnalliset ongelmatkin ovat osa ohjelman aihevalikoimaa.
Muutama vuosi sitten mediassa käytiin keskustelua paperittomien maahanmuuttajien kohtelusta, kuten terveydenhuollon puutteesta. Samaan aikaan Salkkareissa pyöri jo paperittomien klinikka.
Viime vuosikymmenellä Eliaksen ja Larin myrskyisä rakkaustarina keräsi palautetta maailman joka kolkasta. Nuorten miesten parisuhteen käänteistä on ladattu Youtubeenkin lukuisia videoita.
Vaikka Salkkareita ei katsoisi, on vaikea olla tietämättä siitä mitään. Sarja on osa suomalaista kulttuuria, etenkin netissä.
Jo Youtuben alkuhämärissä 2000-luvun alussa palveluun ladattiin Salkkarit-materiaalia, kuten Ismon ja Sepon keskusteluja tai lentäviä lauseita yhdisteleviä remixejä.
Ulla Taalasmaasta taas on tullut nettipalstoilla synonyymi uteliaalle juorukellolle, joka haluaa olla perillä kaikesta draamasta.
Meemejä on tulostettuina studion seinillä. Kuva Seposta ja Ismosta nunnina on kehystettynä Sepon helikopterin runteleman nojatuolin yllä.
Tämän oven takana on tapahtunut paljon, muun muassa Eliaksen ja Larin myrskyisän rakkaustarinan käänteitä. Oven takana on kuitenkin vain pieni tila. Tiedottaja Susanna Jyllinmaa havainnollistaa aukon kokoa.
Ismon kaupan valikoimaa.
Sarjassa hahmot juovat Ahma-olutta ja Taalasbisseä.
Kulissien asuntojen avonaisista jääkaapeista näkyvät rekvisiitta- ja lavastusosaston hauskanpidon ehtymätön lähde: sarjan omat tuotteet, kuten maitopurkit ja oluet.
Kun Kari Taalasmaa (Tommi Taurula) käytti sarjan omaa Hommeli-käsirasvaa juuri ennen kuin ryhtyi ”käsitöihin”, tuli Hommeli-rasvan nimestä paljon palautetta. Tarkkasilmäiset katsojat olivat huomanneet vitsin.
Isabellan timanttityynyistä ja Camillan viinilaseista on tullut paljon kysymyksiä, samoin vaatteista. Katsojat ihastuvat sarjan yksityiskohtiin ja haluavat samat tuotteet itselleen.
Palautetta tulee paljon muustakin. Salkkareilla on katsojilleen väliä.
Facebookissa on monta sarjalle pyhitettyä ryhmää. Esimerkiksi Salatut elämät -ryhmässä on yli kymmenentuhatta jäsentä. Avustajaksi Salattuihin elämiin! -ryhmässä jäseniä on kaksitoistatuhatta.
Suositulla Vauva.fi-palstalla taas on lukuisia Miksi Salkkareissa -kysymyksellä alkavia keskusteluketjuja, joissa on kommentteja yhteensä satojen sivujen verran. Niissä puidaan päivän jakson käänteet ja kummallisuudet.
Tuotannolle asti tuleva palaute on muuttunut vuosien varrella. Enää katsojat eivät lähetä niin paljon viestejä yksittäisistä tapahtumista, sillä niistä voi keskustella somessa muiden fanien kanssa.
Äijöltä udellaan enemmän suuria linjoja. Tosifanit saattavat lähestyä tuottajaa esimerkiksi somehuhujen perusteella. Usein huolenaiheena on oman suosikkihahmon tulevaisuus, mutta Äijö ei paljasta salaisuuksia.
Aina hahmot eivät pysy vain satutehtaan tuotteina, vaan alkavat elää ihmisten mielissä omaa elämäänsä. Välillä Äijölle tulee selvästi sielun syvimmistä sopukoista kumpuavaa palautetta, josta käy ilmi katsojan pitävän sarjaa tosi-tv:nä.
Raja on välillä häilyvä.
Kun Ken Ojala (Aleksi Sariola) jäi raitiovaunun alle Pursimiehenkadulla, toivat fanit paikalle kukkia ja kynttilöitä kuin oikealle onnettomuuspaikalle.
Ulla Taalasmaan asunnon seinällä on asukkaalleen sopiva taulu.
Sauna ei ole hetivalmis, vaan ei ikinä -valmis. Kylmässä saunassa on vain näyteltävä tuntevansa löylyt iholla. Hiki saadaan pintaan öljyllä, jonka päälle suihkutetaan vielä vettä hikipisaroiksi.
Majatalo Amandan lavasteissa huomion vievät suuret portaat. Niitä pitkin sarjassa kuljetaan itse huoneisiin, mutta studiolla on toisin.
Portaat eivät vie mihinkään. Ylhäällä odottaa vain pikkuriikkinen pätkä lattiaa ja seinä. Tila osoittautuu haastavaksi esimerkiksi silloin, kun Lindemanin esittämä Linda juoksee ylös poliisirynnäkössä.
”Mennään hirveää vauhtia, ja jos meitä on kolme tai neljäkin, niin on pysähdyttävä nopeasti seinän viereen seisomaan”, Lindeman sanoo.
Kuvauksissa ovien nimikylttejä vaihdellaan ottojen välillä, jolloin kerros näyttää vaihtuvan, vaikka portaat ovat samat.
Studion portaat eivät vie minnekään. Itse huoneet ovat kaukana aulasta.
Yksi tila on ylitse muiden. Rappukäytävä, jonka kutsuminen tavanomaiseksi väyläksi asuntojen välillä olisi vähättelyä.
”Tämä tässä on sarjan oikea päähenkilö, tämä kun puhkeaisi puhumaan niin edes Ulla Taalasmaa ei kehtaisi kuunnella”, Äijö esittelee rappua.
Rappukäytävä näyttää hyvin tavalliselta. Sellaiselta, joka voisi löytyä mistä tahansa 1900-luvun alun helsinkiläistalosta. Mutta tämä rappu on nähnyt paljon.
Pihlajakadun asukkailla on tapana kertoa rappukäytävässä kaikki intiimeimmätkin salaisuutensa. Ja tietysti kuulolla on aina joku, jonka korville sanoja ei ollut tarkoitettu.
Rappu on pysynyt vuosien ajan lähes muuttumattomana. Jossain kohtaa taloyhtiö tosin otti lainan, ja niin taloon tuli hissi.
”Siitä saatiin erittäin hyvä sniikkauspaikka”, Äijö selittää.
Vieressä kulkevat portaat, joita juostaan edestakaisin. Hissikään ei vie minnekään, joten kerrosten vaihtumista esitetään yleensä heiluttamalla levyä hissin ikkunan edessä.
Aiemmin hommassa tarvittiin notkeita polvia, kun näyttelijät painuvat kyykkyyn ja heiluttelevat laukkuja ikkunan edessä, jotta näyttäisi siltä kuin hissi liikkuisi ja oven takana olisi pelkkä hissikuilu.
Kun editointivaiheessa lisätään vielä hissin hurina ja kolina, on lopputuloksesta vaikea erottaa lavastehissiä oikeasta.
Ismo Laitelaa esittävä Esko Kovero tuhoaa vuorosanansa, jotta ne eivät joudu vääriin käsiin.
Vastaava leikkaaja Tommi Sipilä tuli Salkkareihin suoraan armeijasta, alunperin autokuskiksi. Nyt siitä on jo yli vuosikymmen ja Sipilällä edessään ratin sijaan näyttö.
Leikkaushuoneeseen jäävät hassuttelut ja löysät rivit, vastaavan leikkaajan Tommi Sipilän armottomalle leikepöydälle. Jaksojen pituus on 20–21 minuuttia, ei enempää tai vähempää.
Työpöydällä näyttöjä on kolme, yksi niistä kalibroitu tarkasti vastaamaan televisiolähetyksen kuvaa. Näin editoija voi säätää esimerkiksi väritasapainot kohdilleen.
Nyt näytöillä pyörii kohtaus, jossa Ulla Taalasmaa (Maija-Liisa Peuhu) ojentaa Ismon yllättäen löytyneelle pikkusiskopuolelle Hanne Laitelalle (Ronja Alatalo) avaimen.
Ulla toimi aikoinaan miehensä Sepon (Jarmo Koski) kanssa talonmiehinä, joten Taalasmailla oli yleisavain. Utelias kun on, Ulla on tietysti myös säännöistä piittaamatta säilyttänyt avaimet. Ikinähän ei voi tietää, milloin tulee tarve päästä naapurin asuntoon.
Editointihuoneen ulkopuolella suuressa avotilassa on puvustus ja maski. Pitkissä rekkiriveissä säilytetään hahmojen vaatteita hyvässä järjestyksessä. Jokaisella hahmolla on omat vaatteensa. Asuja myös käytetään uudestaan, kuten nyt normaalit ihmiset tekisivät.
Aivan kaikkia rekkejä ei saa näyttää lehtikuvissa, sillä nimilaput paljastavat uusien hahmojen nimiä.
Maskeeraustilassa Ronja Alatalo ja Maija-Liisa Peuhu kohtaavat jälleen. Alatalo odottelee kuvausten alkamista, kun Peuhu saapuu töihin.
Nykyään kaikilla on omat, henkilökohtaiset meikkinsä. Muutos tapahtui koronapandemian aikana, ja lopulta läpinäkyvät ja nimikoidut meikkipussit koettiin hyväksi systeemiksi. Näyttelijä Ronja Alatalo laittaa ripsiväriä.
Tässä tehtaassa on töissä intohimoisia ammattilaisia. Silti on hetkiä, jolloin kaikki menee pieleen.
Yksi kaoottisimmista päivistä oli koronapandemian alkuvaiheilla. Tuotanto valmistautui kuvaamaan helikopterionnettomuutta, kun rajoituksia alkoi tippua.
Yhtäkkiä vanhemmat näyttelijät eivät saaneetkaan tulla enää töihin. Tilanne oli siis se, että osa hahmoista puuttuisi kohtauksista, kuten Maija-Liisa Peuhun esittämä Ulla, jonka oli määrä olla mukana yli kymmenessä kohtauksessa.
Tuotannolta vaadittiin nopeita ja luovia ratkaisuja.
Hulluimmillaan yhdisteltiin vanhaa materiaalia Ullasta sekä Peuhun lähettämiä puhelinäänityksiä. Näin Ulla saatiin mukaan jaksoihin, vaikka Peuhu ei saanutkaan tulla työpaikalle.
Ja kun helikopteria vihdoin oltiin menossa kuvaamaan Senaatintorille, astui voimaan kielto helikopterien käytöstä niin lähellä Presidentinlinnaa. Taas tarvittiin luovaa ja taidokasta editointia.
”Oli vähän sellainen Rambo-olo, että katotaan perkele, kyllä me tämä tehdään”, Äijö muistelee.
Tuottaja Marko Äijö katsoo ulos kahvila Moosen ikkunasta. Ikkunan takana olevaan kankaaseen on painettu kaupunkinäkymä. Kankaassa on jopa pieniä led-valoja iltavalaistukselle.
Kuvatessa paikalla on lähemmäs kaksikymmentä henkilöä. Apulaisohjaaja Mika Hannula ja kuvaussihteeri Helena Kuortti valmistautumassa kuvauksiin.
Rappukäytävässä tapahtuu taas. Monika Lindemanin esittämä Linda Eerikäinen valehtelee puhelimessa.
Studiossa valot menevät toisaalla päälle, toisaalla pois. Rappukäytävässä valmistaudutaan kuvaamaan kohtaus. Kuvausväkeä kertyy ympärille runsaan tusinan verran, kamera asetellaan paikoilleen. Vielä nopea lisäys huulikiiltoa Lindemanille ja ilmastointi pois päältä hurisemasta.
”Käy ja valmiina – olkaa hyvät!”
Linda Eerikäinen astelee rappuun puhelimessa puhuen. Hän saa kutsun syömään, mutta sanoo olevansa menossa töihin, avaa takkinsa taskun vetoketjun, asettelee puhelimen taskuun ja painaa ovikelloa. Oven avaa Tommi Taurulan esittämä Kari Taalasmaa.
Ei kun otetaankin vielä uudestaan. Niin, että puhelin menee taskuun nopeammin. Sen voisi oikeastaan laittaa taskuun sillä välin, kun ovikello soi. Ja soittaa ovikelloa toiselta puolelta ovea.
Tällä kertaa oven rappuun avasi Kari Taalasmaa (Tommi Taurula).
Kun kaikki menee juuri oikein, on kuvattava vielä uudestaan, eri kuvakulmista. Tiukempaa kuvaa puhelusta. Tervehdykset ovella, molempien hahmojen näkökulmasta. Ja Taurula jäi nyt vähän huonosti oven taakse, otetaan uudestaan.
Kahdenkymmenen minuutin kuluttua kohtaus on purkissa.
Katsojien ruuduilla se näkyy parin kuukauden päästä ja kestää 35 sekuntia. Hyvin suunnitelmien mukaisesti sujunut kuvaus siis.
Kuin tehtaalla tehty.
