Kun tuutorit ensimmäistä kertaa esittelivät ainejärjestön tiloja fukseille, Peter huomasi kameran. Siellä se oli, pään korkeudella keskellä huonetta kaikkien nähtävillä.
Paikka oli Helsingin yliopiston Kumpulan kampuksen Exactum-rakennus, jossa tietojenkäsittelytieteiden opiskelijoiden ainejärjestö TKO-Äly piti majaansa. Videokamera oli ollut siellä vuosia, mutta Peteriä se häiritsi heti.
”Videokamera oli koko ajan päällä ja lähetti jatkuvaa kuvavirtaa salaamattomalle nettisivustolle”, Peter kertoo.
Toisin sanoen kuka tahansa pystyi pääsemään sivustolle, jos tiesi osoitteen.
Peter kertoo nostaneensa esiin, että kamera oli melkoinen ongelma yksityisyydensuojan kannalta. Vuosi oli 2018, ja Peter oli juuri vaihtanut pääaineensa fysiikasta tietojenkäsittelytieteisiin. Hän oli siis tavallaan fuksi.
”Kiusaamiseni alkoi siitä. Kamera oli todella rakas ainejärjestön aktiiveille, ja minusta tuntuu, että sen tapauksen jälkeen kaikkeen mitä sanoin tai ehdotin suhtauduttiin negatiivisesti, suoraan tai piilossa vittuillen.”
”Voidaanko oikeesti vaan lopettaa tuo tyyppi sillai yhteistuumin? Jaetaan tuomio tuutoreiden kesken.”
”Oikeesti Peter on maailmankaikkeuden kollektiivinen persereikä.”
”Tuo ukkohan on ihan kokovartalokyrpä.”
”Siis jeesus mikä tyyppi. Jos olisin diktaattori, tietäisin mistä aloittaisin puhdistukseni.”
Tee on jäähtynyt jo aikoja sitten kahvilan tarjottimella, kun nyt yli kolmekymppinen Peter näyttää puhelimeltaan kuvakaappauksia vuoden 2018 tietojenkäsittelytieteiden tuutoreiden Telegram-ryhmästä. Tuutoreiden tehtävä on auttaa fukseja alkuun yliopistopolulla. Ryhmään kuului yhteensä 28 jäsentä ja myös Peterin omat tuutorit.
Peter on saanut ryhmän viestit haltuunsa, vaikkei ole itse siihen koskaan kuulunut. Hän ei enää opiskele yliopistolla. Hän ei ole myöskään valmistunut.
IT-alalla on niin kova pula osaajista, että tietojenkäsittelytieteen opiskelijat revitään usein kesken opintojen työelämään. Palkat ovat kovat. Peter sen sijaan elää pääosin Kelan kuntoutustuella. Viimeisin kurssisuoritus yliopistolta on vuoden 2020 keväältä.
”Minä en lopettanut opiskelua, vaan jouduin jättämään opinnot”, Peter sanoo painokkaasti.
Hän on ystävällinen ja rauhallinen, vaikka kiusaamiskokemuksista puhuminen on selvästi ahdistavaa. Haastattelu on saanut Peterin pään myllertämään niin, ettei nukkumisesta edellisenä yönä ole tullut mitään. Hän pahoittelee väsymystä ja sekavia ajatuksiaan.
”Olen yrittänyt selvittää tätä kiusaamisasiaa niin pitkään yksin, mutta asiaa on vähätelty tai se on käännetty minua vastaan. On sanottu, että olen autistinen tai häirikkö. Tai että provosoin tahallani. Haluaisin palata yliopistolle, mutten pysty, ennen kuin tämä asia on käsitelty.”
Peter esiintyy tässä jutussa vain etunimellään aiheen arkaluonteisuuden vuoksi.
HS kertoo Peterin tapauksesta, koska kiusaamisella on usein vakavia seurauksia eikä ilmiö rajoitu vain lasten maailmaan, vaikka niin toisinaan ajatellaan. Kiusaamisessa on usein kyse kyvyttömyydestä hyväksyä erilaisuutta. Siksi siitä käytävä yhteiskunnallinen keskustelu on tärkeää.
Kiusaamisen tarkka määrittely ei ole useinkaan kovin yksioikoista.
Peter kertoo muuttaneensa Australiasta Suomeen 8-vuotiaana ja olleensa luokallaan hiljainen poika.
Hän aloitti alun perin yliopistossa fysiikan opinnot jo vuosituhannen alussa, mutta opinnot etenivät hitaasti tuolloin puhjenneen masennuksen vuoksi.
Peterin mukaan häntä ei koskaan fyysisesti ahdisteltu yliopistolla, vaan kiusaamiskokemukset olivat pääsääntöisesti hienovaraisempia. Ne tapahtuivat suurimmaksi osaksi opiskelijoiden suosimien viestipalveluiden kuten Telegramin keskustelupalstoilla, joissa hän oli osallisena. Keskusteluryhmissä saattoi olla satoja jäseniä.
Esimerkiksi tuutoreiden sisäisen Telegram-keskustelun sisällön hän sai haltuunsa vasta myöhemmin samoin kuin muita keskusteluketjuja, joissa hänestä puhuttiin ikävään sävyyn.
”Aistin ilmapiiristä, ettei minusta pidetty. Kerran törmäsin omaan tuutoriini hississä, ja hän vain katsoi minua tympeästi ja jatkoi juttelua kaverinsa kanssa. Opiskelijaristeilyllä eräs tuutoreista myös haukkui minua selkäni takana hyttikavereilleni.”
Peter kokee, että vastaanotto hänen esiin nostamiinsa ongelmiin ja muutosehdotuksiin oli negatiivinen ja nälvivä. Yksi näistä asioista oli ainejärjestön sitseillä eli opiskelijoiden juhlatapahtumissa yhdessä hoilattu niin sanottu Kerava-säkeistö. Se kuuluu seuraavasti:
Minä asun Keravalla/ siellä palvon saatanaa/ ryyppyfrendin pilkoin minä pussiin/ siksi jouduin vankilaan.
Säkeistön kerrotaan viittaavan 1990-luvun lopulla tehtyyn Hyvinkään paloittelusurmaan, joka on yhdistetty saatananpalvontaan. Yksi paloittelusurman tekijöistä oli kotoisin Keravalta, ja tämä on ilmeisesti syy siihen, miksi kieron opiskelijahuumorin ryydittämässä laulussa lauletaan Keravasta eikä Hyvinkäästä.
”Minusta ei tuntunut kivalta juhlia jonkun paloittelusurmaa. Nostin esiin, että miksi ihmeessä me laulamme tällaista laulua. Ainejärjestöaktiiveja kysymykseni selvästi ärsytti.”
Kiusaamiseen laajasti perehtynyt Turun yliopiston professori Christina Salmivalli sanoo, että kiusaamisasioissa rajanveto on joskus vaikeaa.
Siis: läheskään aina ei ole yksinkertaista vastausta siihen, mikä on kiusaamista, mikä ei.
”Asia on vaikea ihan juridisestikin. Kun on kyse aikuisista ihmisistä, ei ole laissa kiellettyä olla ilkeä toiselle.”
Salmivalli huomauttaa, että yliopistossa tapahtuva kiusaaminen on täysin erilaista kuin alakoulun pihalla tapahtuva kiusaaminen.
”Korkeakouluissa kiusaaminen on vähäisempää, mutta se saa uusia muotoja.”
Yksi kiusaamisen muoto on Salmivallin mukaan se, että puhuu ihmisestä pahaa selän takana ja yrittää siten manipuloida kuulijan ajattelemaan tästä pahaa. Mutta suljetuissa nettiryhmissä keskustelijoilla ei välttämättä ole tarkoitus manipuloida ketään vaan pikemminkin tuulettaa omia ajatuksia.
”Kun on kyse tuutoreiden sisäisestä ryhmästä, voi ajatella, että haukkuminen on kuitenkin vähintään asiatonta. Tuutoreiden on tarkoitus olla uusien opiskelijoiden tukena. Juuri tuutorin pitäisi olla henkilö, jolle voi tulla puhumaan esimerkiksi kokemastaan kiusaamisesta.”
Myös Peter toivoo, että yliopisto kehittäisi tuutoritoimintaansa.
”Yliopisto on ulkoistanut tuutoritoiminnan ainejärjestöille. Toimintaa pitäisi valvoa tarkemmin ja vaatia nollatoleranssia epäasialliselle käytökselle.”
Peter on keskeyttänyt opintonsa.
Christina Salmivallin mukaan hänen ryhmänsä tekemissä tutkimuksissa on ilmennyt, että ihmiset, joita on ennen kiusattu, kokevat kiusatuksi tulemista myös työelämässä.
Aiempi kokemus kiusaamisesta siis ikään kuin aktivoituu herkästi.
Kun kysyn Peteriltä tämän juttuprosessin alussa, onko häntä kiusattu ennen yliopistoaikoja, hän kiistää. Kun kysyn samaa asiaa myöhemmin, Peter kiistää ensin jälleen. Sitten hän sanoo, että ala-asteella oli kyllä jotain, mutta se oli vähäistä.
Käy ilmi, että pian Suomeen muuttamisensa jälkeen Peter sai lumipesun luokkansa pojilta. Osa samoista pojista ”homotteli” ja teki pilaa hänen kustannuksellaan yläasteella ja vielä lukiossakin. Peter kertoo olleensa hiljaa tai olleensa mukana pilailussa.
Hän sanoo, että vaikka tapahtumista on kauan, hän muistaa ne nyt kirkkaasti.
”Muutama tyttö puolusti ja sanoi, että älkää kiusatko Peteriä. Opettaja ei koskaan tehnyt mitään.”
Pitkittäistutkimuksissa on Salmivallin mukaan ilmennyt, että kiusattujen ihmisten mielet toimivat eri tavoin.
”Tutkimusryhmämme on esimerkiksi seurannut ihmisiä, jotka kertoivat kouluaikana kyselyssä, että heitä kiusataan. Aikuisena uuteen kyselyyn vastatessaan osa heistä kertoo tulleensa kouluaikana kiusatuksi, osa ei.”
Näistä tutkimuksista tiedetään, että lapsuusaikana tapahtunutta kiusaamista vielä aikuisenakin ”märehtivät” ihmiset esimerkiksi masentuvat herkemmin.
”Tämä on aivan tuoretta tutkimustietoa. Lisää pitäisi tutkia sitä, miten sellaiset ihmiset voivat, jotka ovat häivyttäneet kiusaamisen mielestään.”
Peterin tapauksen tunteva ainejärjestöaktiivi on vahvistanut HS:lle, että Peter on aikoinaan nostanut esiin esimerkiksi ainejärjestön videokameran ja Kerava-säkeistön ongelmallisuuden. Kamera myös poistettiin vähän sen jälkeen, kun Peter oli nostanut asian esille, sillä muutkin ainejärjestössä ymmärsivät siinä piilevät karikot.
Peter kertoo yrittäneensä vaikuttaa kohteluunsa suoraan keskusteluryhmissä, joissa oli mukana. Hän kirjoitti, että toivoi muiden jäsenten tuomitsevan hänen kiusaamisensa. HS on nähnyt viestiketjuja.
Joskus häntä tuettiinkin:
”Mua hävettää tän kanavan keskustelijat. Joko ootte hiljaa tai sit kinaatte ja dissaatte, kun yhtä kiusataan ja se yrittää jotenkin vaikuttaa itse siihen ettei sitä kiusattaisi”, eräs opiskelija kirjoitti fuksien yhteisessä Telegram-ryhmässä.
Peteriä aiemmin nälvineet henkilöt saattoivat myös kirjoittaa ymmärtävänsä hänen kantansa, ja Peteriä kannustettiin muun muassa olemaan yhteydessä ainejärjestön häirintävastaavaan.
Peter kertookin olleensa yhteydessä muun muassa ainejärjestönsä ja yliopiston häirintävastaavaan. Lisäksi hän teki rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta. Syyttäjän päätöksellä esitutkinta päätettiin eikä tapaus edennyt syyteharkintaan.
”Ainejärjestön kiusaamisvastaava otti käsittelyynsä risteilyllä tapahtuneen selän takana haukkumisen, ja silloin haukkuja pyysi minulta anteeksi.”
Muuten Peter sanoo kokevansa, ettei kiusaajia ole koskaan saatettu yliopiston puolelta vastuuseen teoistaan.
”Näistä tapahtumista on monta vuotta, ja asian käsittely on edennyt tolkuttoman hitaasti, vaikka olen ollut yhteydessä esimerkiksi tietojenkäsittelytieteen laitoksen johtoon lukuisia kertoja vuodesta 2019 lähtien.”
Peter on saanut käsiinsä viestejä, joita ei alun perin tarkoitettu hänen nähtäväkseen.
Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksen johtaja Jussi Kangasharju kertoo HS:lle sähköpostitse, ettei voi kommentoida medialle yksittäiseen henkilöön liittyvää tapausta millään tavalla.
Samalla hän toteaa, ettei yliopistolla suvaita minkäänlaista kiusaamista tai epäasiallista kohtelua.
”Pyrimme aina parhaamme mukaan selvittämään tietoomme tulleet kiusaamistapaukset. Asiat pyritään ottamaan selvitykseen heti, kun se on mahdollista. Jokaisella yliopiston esihenkilöllä ja opettajalla on velvollisuus puuttua asiaan havaitessaan häirintää tapahtuvan työ- tai opiskeluyhteisössään”, hän kirjoittaa.
”Jos esimerkiksi opiskelija kokee, että toinen opiskelija kohtelee häntä epäasiallisesti, hän voi ensisijaisesti ottaa yhteyttä kyseisen kurssin opettajaan. Jos opiskelija kokee epäasiallista kohtelua opiskelijoiden vapaa-ajan tapahtumissa, hän voi ottaa yhteyttä ensisijaisesti HYY:n [Helsingin yliopiston ylioppilaskunta] häirintäyhdyshenkilöön.”
Kangasharju huomauttaa, ettei yliopisto voi esimerkiksi ryhtyä kurinpitotoimiin tai antaa määräyksiä tai ohjeita, jos kyseessä on opiskelijoiden keskinäinen vapaa-ajan vietto. Yliopisto ei hänen mukaansa puutu sosiaalisessa mediassa tapahtuvaan opiskelijoiden vapaa-ajan yhteydenpitoon tai opiskelijajärjestöjen toimintaan.
”Tapauksia yritetään kuitenkin selvittää hyvässä yhteistyössä yliopiston ja HYY:n häirintäyhdyshenkilöiden sekä kyseisen oppiaineen tai muun toimijan kanssa. Myös tuutoreiden perehdyttämistä on viime vuosien aikana vahvistettu.”
Peterin tapauksesta tekee monimutkaisen se, että hän on poistanut valtaosan omista vanhoista viesteistään viestiketjuista, joten HS ei ole voinut nähdä niitä. Peterin mukaan hän on poistanut viestit itseään suojellakseen.
HS:n haastatteleman ainejärjestölähteen mukaan Peterin oma keskustelutyyli on ollut hyvin provosoiva ja kärkäs, ja tämä on vaikuttanut siihen, miten ihmiset ovat häneen suhtautuneet. Lähteen mukaan Peter on myös helposti kokenut asiat hyökkäyksinä itseään vastaan. Myös lähde on kuitenkin sitä mieltä, että Peteriä on kiusattu.
Lisäksi pahimmat solvaukset Peteristä on kirjoitettu tuutoreiden sisäisiin ryhmiin, eli niitä ei ole tarkoitettu hänen silmilleen. Osa suljetuissakin viestikeskusteluissa mukana olleista opiskelijoista kuitenkin ihmetteli, miksi kaikkeen Peterin sanomaan suhtauduttiin niin vihamielisesti.
”Mut en mä kyl ymmärrä myöskään miks kaikkeen mitä se [Peter] sanoo suhtaudutaan näin hostiilisti”, kirjoitti eräs suljetun tuutoriryhmän jäsen.
”No varmaan siks et se on about koko ajan ollut perseestä”, vastasi toinen ryhmäläinen.
HS myös tavoitti yhden henkilöistä, joka haukkui Peteriä suljetussa ryhmässä. Tämä kertoo miettineensä tapahtunutta jälkeenpäin, ja ”harjoittaneensa paljon itsereflektiota”.
Henkilö esiintyy jutussa nimettömänä, sillä tapahtumista on kulunut jo niin pitkä aika eikä hän ollut pääosassa Peterin tapauksessa.
”Siinähän oli kyse selän takana puhumisesta, enkä usko, että kukaan siinä ryhmässä silloin mielsi sitä kiusaamiseksi. Se oli enemmänkin harkitsematon reaktio Peterin toimintaan ja oman ärsytyksen sekä turhautumisen purkamista”, hän sanoo.
”Vaikka kyse ei ollut määrätietoisesta toiminnasta, kyllä se minusta menee kiusaamisen kattotermin alle. Sellaisella puheella, mitä ryhmässä harjoitettiin, on tarttuva vaikutus. Se lietsoo ja ruokkii itseään. Olenkin pyytänyt tapahtunutta anteeksi myöhemmin.”
Helsingin yliopistokaan ei ole seissyt asiassa täysin tumput suorina. HS on nähnyt Peterin ja yliopiston välisen sähköpostikirjeenvaihdon. Yliopistolta on viestitty tämän vuoden puolella, ettei muutaman vuoden takaisen kiusaamisasian selvittelyä ole enää tarkoituksenmukaista jatkaa.
Kun Peter kuitenkin toivoi, että asian käsittelyä jatketaan, yliopistolta on ehdotettu tapaamisaikoja maaliskuun alkuun.
”Yliopistolla on oltu sillä linjalla, ettei asian käsittelyä kannata jatkaa, koska kiusaamista ei ole enää ollut muutamaan vuoteen. Mutta sitä ei ole ollut sen takia, etten ole enää opiskellut tai viettänyt aikaa yliopistolla”, Peter sanoo.
Hänen mukaansa koetulla kiusaamisella on ollut laajoja vaikutuksia. Hän välttelee Kumpulan aluetta ja ylipäätään paikkoja, joissa voisi törmätä vanhoihin opiskelututtuihin.
”Olen menettänyt tietojenkäsittelytieteen laitoksella saamiani ystäviä, sillä koin, etteivät he puolustaneet minua tai kertoivat jopa hyväksyvänsä kiusaamiseni.”
”Arkeni on ollut kolmatta vuotta sitä, että suurimman osan vuodesta olen kotona 1–2 viikon jaksoissa käymättä ulkona, ellei ole jokin pakollinen meno. Käytännössä makaan sängyssä.”
