Pienyritys on määritelmällisesti yritys, joka työllistää alle 50 ihmistä. Johanna Danielsson ja Katja Nieminen yrityksineen täyttävät määritelmän kuitenkin myös toisella tavalla: heidän työpaikkansa on hyvin pieni, suorastaan pikkuruinen.
Danielssonin ja Niemisen työtila Lapinlahden sairaalan kiinteistössä on vain kahdeksan neliömetrin kokoinen.
Eikä siinä mitään, jos naiset olisivat kirjanpitäjiä, graafikoita tai koodaajia, mutta ei: he verhoilevat ammatikseen huonekaluja. Niiden on mahduttava samaan tilaan.
”On täällä jopa kolmen ja puolen metrin mittainen sohva. Onhan tämä kieltämättä aika hämmentävä tila, mutta ainakin näköala on hieno”, Danielsson sanoo ja osoittaa ikkunan takana näkyvää merta.
Verhoomo onkin hämmentävä näky. Työssä tarvittavia materiaaleja on nostettu ylös parvelle, seinillä roikkuu työkaluja ja tarve-esineitä hyvässä järjestyksessä.
Verhoomo sijaitsee Lapinlahden sairaalan kiinteistön pääkäytävällä, ja ovia on pidettävä auki ilman vaihtumisen takia. Niinpä jokainen ohikulkija näkee verhoilijantyötä pikkuruisessa kopissa.
”Me päätimme, että meidän työmme pitää näkyä. Olemme vähän niin kuin turistinähtävyys”, Nieminen sanoo.
”Joulun aikaan joku kommentoi, että tämä näyttää ihan tonttujen pajalta”, Danielsson lisää.
Aivan kaikki tykötarpeet eivät tilaan mahdu. Sitä varten yrittäjillä on varasto entisessä invalideille tarkoitetussa suihkukopissa. Se on tungettu aivan täyteen, joten vaahtomuovia ja muuta tavaraa on lattiasta kattoon.
Vaikka Danielsson ja Nieminen työskentelevät samassa tilassa, heillä ei ole yhteistä yritystä. Molemmilla on oma toiminimi.
Instagramissa he käyttävät kuitenkin verhoomosta molempien etunimistä muodostuvaa nimitystä Kajo. Kajo on ollut Lapinlahdessa vasta kaksi vuotta.
Sekä Danielsson että Nieminen ovat tehneet suurimman osan työurastaan aivan muissa töissä ja päättäneet vaihtaa keski-iässä ammattia.
Katja Nieminen on taiteen maisteri, joka työskenteli 17 vuotta muotineuvojana Stockmannilla.
”Etsin asiakkaille sopivia vaatteita ja opetin etikettiä. Aloin kokea, etten enää voi kehittyä työssä”, Nieminen kertoo.
”Myös oma arvomaailma oli muuttunut. En enää halunnut myydä lisää tavaraa tähän maailmaan.”
Nieminen oli jo parikymppisenä verhoillut kotonaan vuodesohvan ja pari tuolia. Polte omilla käsillä tekemiseen oli kova, niinpä hän lähti tekemään artesaanin tutkintoa Stadin ammattiopiston verhoilulinjalle.
Puoli vuotta myöhemmin samalle linjalle tuli Johanna Danielsson, joka oli tehnyt uraa kansainvälisten yritysten markkinoinnissa ja johdossa. Kansainvälisen vesikalusteita valmistavan yrityksen maajohtajan työ oli polttaa hänet loppuun.
”Jo lauantai-iltana piti alkaa valmistautua seuraavaan viikkoon. Ja excelit olivat aina pielessä. Jos teit voittoa, seuraavaksi kysyttiin, että miksei tullut enempää”, Danielsson muistelee.
”Liikemaailma on kova: ei siinä ihmisillä ole väliä, ainoastaan tuloksella. Empaattisena ihmisenä koin sen vaikeaksi.”
Katja Nieminen (vas.) ja Johanna Danielsson valmistuivat verhoilija-artesaaneiksi kaksi vuotta sitten.
Verhoilukoulutuksessa Nieminen ja Danielsson löysivät nopeasti toisensa: he tajusivat olevansa samankaltaisia tekijöitä.
Molemmat halusivat tehdä mahdollisimman hyvää jälkeä, ja molemmilla oli vahva halu yrittäjäksi. Kun koulu oli päättymässä, oli selvää, että he halusivat työskennellä yhdessä.
”Kumpikaan ei halunnut tehdä tätä missään nimessä yksin. Joka-aamuiset kahvihetket ja juoruilu ovat meille tosi tärkeitä”, Nieminen sanoo.
Ongelmana oli, ettei sopivaa työtilaa löytynyt. Sitten Danielsson näki verhoilijoiden Facebook-ryhmästä ilmoituksen, että Lapinlahdessa toimiva verhoilija halusi vuokrata työtilansa määräajaksi.
”Teimme heti sopimuksen ja olimme vuokralla toukokuusta elokuuhun. Elokuussa 2021 ostimme yrityksen liiketoiminnan”, Danielsson kertoo.
Yhden hengen työtilaan ahtautui kaksi verhoilijaa. Eikö pienessä työtilassa mene koskaan hermot työkaveriin?
”Mitäs me keski-ikäiset naiset, ei me riidellä. Asioista selviää huumorilla”, Danielsson sanoo.
Yrittäjillä on myös keskinäinen YYA-sopimus. He saattavat laskuttaa toistensa puolesta, ja vaikka kummallakin on omat projektinsa, töitä jaetaan mieltymysten mukaan.
Nieminen verhoilee vanhempia huonekaluja: nakuttelee paikalleen joustimia tai täyttää tuoleja meriheinällä. Danielsson on kiinnostuneempi uudenaikaisemmista huonekaluista ja käyttää mieluusti esimerkiksi vaahtomuovia.
Kun Danielssonilla oli pyöräilyonnettomuuden takia jalka seitsemän kuukautta kipsissä, hän teki molempien ompelutyöt ja Nieminen taas kaikki voimaa vaativat tehtävät.
Myös Lapinlahden kiinteistössä työskentelevät ihmiset tulivat apuun.
”Apua saa aina, ja me autamme vastavuoroisesti toisia. Annamme esimerkiksi kankaiden ja vaahtomuovin hukkapalat päiväkoteihin ja iltapäiväkerhoihin askartelumateriaaleiksi”, Danielsson sanoo.
”Tällaista aitoa yhteisöllisyyttä ei ole muualla. On vain toivottava, että Lapinlahti säilyy vastaisuudessakin tällaisena yrittäjien ja taiteilijoiden keskuksena.”
