Milla Vuorijärvi, 24, opiskelee lääketiedettä toista vuotta Helsingin yliopistossa. Aivan helpolla ovet lääkikseen eivät auenneet, sillä hän pääsi sinne vasta viidennellä yrittämällä.
Haku-urakan aikana Vuorijärvi ehti käydä erilaisilla valmennuskursseilla yhteensä noin 10 000 euron edestä.
”Jos pitäisi maksaa tuo rahamäärä uudestaan, tekisin niin. Mutta summa myös konkreettisesti osoittaa hakijoiden välisen epätasa-arvoisuuden”, hän pohtii.
Valmennuskurssit nousivat puheenaiheeksi viime viikolla, kun Yle uutisoi, että Aalto-yliopistossa hakija voidaan jatkossa hylätä, jos taidealan tehtäviin on haettu apua valmennuskurssilta.
Myös Helsingin yliopistossa tunnistetaan, että tilanne on ongelmallinen, mutta vastaavaa linjausta ei toistaiseksi ole päätetty tehdä.
”Kyse on mahdollisuuksien tasa-arvosta. Me emme halua suosia ihmisiä, joilla on taloudellisesti paremmat resurssit valmistautua kokeisiin”, Helsingin yliopiston opiskelijavalintojen päällikkö Satu Kunnas sanoi HS:n jutussa.
Vuorijärvi osallistui ensimmäiselle valmennuskurssille abikeväänään vuonna 2017. Tuolloin hänestä tuntui siltä, että lääketieteelliseen päästäkseen valmennuskurssi on lähestulkoon pakko käydä.
Ensimmäisistä kursseista ei tosin juuri ollut hyötyä, sillä Vuorijärvi joutui samanaikaisesti käymään töissä kaupan kassalla rahoittaakseen kurssit sekä muun elämisen.
”Minulla ei ollut tarpeeksi aikaa tai energiaa opiskella, kun piti käydä melkein kokoaikaisesti töissä”, hän sanoo.
Jossain kohtaa Vuorijärvi tajusi, että hänen on pakko käyttää enemmän aikaa opiskeluun ja vähentää työntekoa. Säästöjensä turvin hän pystyi vähentämään työvuorojaan merkittävästi ja keskittymään pääsykokeisiin.
Yksittäisten valmennuskurssien hinta vaihteli Vuorijärven mukaan noin 650 eurosta aina 3 000 euroon asti. Halvempaan vaihtoehtoon saattoi kuulua pelkät opiskelumateriaalit, kun taas kalliimpaan versioon sisältyi usein myös lähiopetusta.
Vuorijärvi rahoitti kurssit sekä hakuprosessin aikaiset muut kulut itse säästöistään. Ainoastaan viimeisen kurssin hän sai ilmaiseksi kaupallisena yhteistyönä, sillä Vuorijärvi oli kertonut pääsykokeisiin valmistautumisesta julkisella Instagram-tilillään.
Valmennuskurssien tärkein hyöty oli Vuorijärven mukaan se, että ne ”opettivat oppimista”, kuten opiskelun ajoittamista ja erilaisia oppimismetodeja.
Hyötyä oli myös erääseen kurssiin kuuluneesta tuutorista eli opiskelijasta, joka oli jo päässyt sisään lääketieteelliseen. Hänen kanssaan Vuorijärvi jutteli parin viikon välein puhelimessa ja sai hyödyllisiä vinkkejä sekä henkistä tukea hakuprosessiin.
Vuorijärven mukaan hän olisi voinut päästä lääketieteelliseen myös käyttämättä niin paljoa rahaa valmennuskursseihin.
Lisäksi hän tunnistaa, että kaikilla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia ensinnäkään maksaa tuhansia euroja kursseista saati jättäytyä pois töistä pääsykokeisiin pänttäystä varten.
Osa hakijoista on saattanut esimerkiksi hakuprosessin aikana asua vanhemmillaan tai nämä ovat voineet taloudellisesti tukea kursseja ja vaikkapa vuokranmaksua. Osalla taas voi olla kokoaikainen työ, perhettä tai sairauksia, jotka vaikeuttavat pääsykokeisiin valmistautumista.
”Ihmisillä ei ole tasavertaisia mahdollisuuksia osallistua kursseille. Siksi ei kannata verrata itseään muihin. Jos joku pääsee vaikkapa vuodessa sisään lääkikseen, on hänellä voinut olla ihan eri resurssit käytettävissään”, Vuorijärvi pohtii.
Vuorijärvi pääsi lopulta ylioppilastodistuksella sisään lääketieteelliseen tiedekuntaan.
Niin sanotun todistusvalintauudistuksen myötä valtaosa korkeakouluun hakevista saa nykyään opiskelupaikan ylioppilastodistuksen perusteella. Myös Vuorijärvi kävi valmennuskurssien ohella ahkerasti korottamassa ylioppilastodistuksensa arvosanoja, yhteensä kahdeksan kertaa.
Lue lisää: Todistusvalinta on tehostanut opiskelijavalintaa – harvemmalle tulee turhia välivuosia
Tämä oli luonteva ratkaisu, sillä valmennuskurssit keskittyivät pitkälti lukion fysiikkaan, kemiaan ja biologiaan, joiden arvosanoja pystyi korottamaan samalla vaivalla. Lopulta Vuorijärvi pääsi juuri ylioppilastodistuksella sisään lääketieteelliseen.
Hänen kokemuksensa perusteella moni käy nykyään jo lukioaikana valmennuskursseilla, jotta pärjäisivät ylioppilaskokeissa ja siten todistushaussa paremmin. Tämä saattaa aiheuttaa epätasa-arvoa jo lukio-opiskelijoiden välille.
Vuorijärvi ei silti täysin allekirjoita ajatusta siitä, että valmennuskurssien käyttöä pitäisi rajoittaa. Ensinnäkin tällaisen rajoituksen valvominen olisi hänen mukaansa hyvin vaikeaa. Kurssit myös antavat monelle tärkeitä taitoja, joiden avulla päästä unelmien opiskelupaikkaan.
Valmennuskursseista luopumisen sijaan pitäisi Vuorijärven mukaan ensisijaisesti panostaa julkiseen koulutukseen, jotta se täyttäisi opiskelijoiden tarpeet. Esimerkiksi opiskelutaitoja tulisi hänen mielestään opettaa entistä enemmän.
”On hienoa, että yliopistoissa tunnistetaan pääsykokeiden epätasa-arvoisuus. Valmennuskurssien kieltäminen on kuitenkin ongelman laastarointia, joka antaa etulyöntiaseman niille, jotka ovat valmiita rikkomaan sääntöjä.”
Henkilökohtaisesti Vuorijärvi ei kadu lainkaan, että käytti paljon rahaa ja aikaa hakuprosessiinsa ja valmennuskursseihin.
”Olen nyt sellaisella alalla, joka aidosti kiinnostaa. Sitä ei pysty rahassa mittaamaan.”
Lue lisää: Pääsin opiskelemaan heti lukion jälkeen, mutta myöhemmin se kadutti
