Tiikereiden päiväunet saavat jäädä, kun eläintenhoitaja Aliisa Peters avaa tarhojen välisen käytävän ovet.
Amurintiikeri Sibiri tietää, mistä on kyse. Se nousee lepopaikaltaan avokopista, venyttelee makeasti ja tallustaa käytävälle.
Sibirin pennut Odeya ja Ohana jäävät köllöttelemään.
Pentuja on enää vain kaksi, ja juuri siksi olemme nyt Korkeasaaressa tarkkailemassa tiikereitä.
Kun Oboi-pentu kuoli helmikuun lopulla, uutisen lukeneissa heräsi huoli.
Eläintarhan vieraatkin ovat kyselleet asiasta. Toipuuko tiikeriperhe menetyksestä?
Sosiaalisessa mediassa heräsi nopeasti uutisen jälkeen spekulaatioita siitä, että emolle olisi pitänyt tuoda kuollut pentu näytille. Ehkä niin se olisi ymmärtänyt tilanteen lopullisuuden.
Miksei Oboin ruumista tuotu Sibirille ? Olisiko helpottanut emon oloa?
Ammattilaisten mielestä se olisi ollut riski.
”Emmehän me tiedä, lisäisikö se sen hyvinvointia vai huonontaisiko sitä”, Peters huomauttaa.
Emo olisi periaatteessa saattanut jopa hävittää ruumiin syömällä sen.
Ajatus on ehkä ihmisistä outo, mutta petoeläimelle täysin luonnollinen tapa toimia, sanoo eläintenhoitaja Jonne Stenroth.
Stenroth vertaa Oboin ”katoamista” tarhasta kissan- ja koiranpentujen vieroittamiseen emostaan. Yleensä pentu vain viedään, ja emo kyllä sopeutuu ilman, että ihmiset sitä sen enempää säälisivät.
Oboi oli lopetushetkellä Viikissä, ja sille tehtiin vielä patologinen tutkimus. Sen jälkeen ruho ei olisi edes haissut samalta kuin esimerkiksi luonnossa kuollut pentu, joten emon reaktiota olisi ollut mahdoton ennustaa.
Joka tapauksessa Korkeasaaresta kerrottiin emon etsineen kadonnutta pentuaan tarhasta.
Hoitajat eivät usko Sibirin etsineen pentuaan ainakaan paria päivää kauempaa. Sillä on kuitenkin vielä kaksi pentua kasvatettavanaan, eivätkä pennut enää edes tarvitse aivan jatkuvaa huolenpitoa.
Sibiri myös kutsuu ääntelemällä pentujaan usein ja vaihtelevista syistä.
”Jos pennut ovat vaikka sisällä ja se on ulkona, se kutsuu niitä”, Stenroth sanoo.
Eläintenhoitaja Jonne Stenroth kiinnosti päiväuniltaan herännyttä pentua.
Isot kissat kommunikoivat kokonsa mukaisesti isolla äänellä. Karjuminen ei silti tarkoita, että kissa olisi aggressiivinen, Stenroth sanoo.
Sibiri saattaa kommentoida esimerkiksi tarjottua ruokaa. Jos tarhaan ilmestyy kaurista eikä Sibirin herkkua sikaa, voi tiikeri ärjäistä.
Kuin väitteen tueksi viereisen tarhan leijona päästää ilmoille karjaisun. Kukaan ei hätkähdä.
Ruokinta herätti myös kritiikkiä Oboin kuoleman jälkeen. Pentu kuoli nimenomaan ruoasta nielemäänsä terävään luunpalaan. Tiikereille tarjotaan silti jatkossakin kokonaisia ruhoja, sillä niiden terveyshyödyt ovat kiistattomia. Luiden järsimisen on todettu olevan tärkeää terveelle kasvulle.
”Se on osa sitä saalistusketjua ja hyvinvoinnin kulmakivi”, Stenroth summaa.
Eläinten inhimillistäminen on Korkeasaaren työntekijöille muutenkin tuttu ongelma. Yhä kävijät voivottelevat emon etsivän kuollutta pentuaan, vaikka tiikeri ei ainakaan näytä surevan.
Tiikerit voivat muistuttaa kotisohvalla löhöilevää kissaa, mutta ne ovat silti pohjimmiltaan villieläimiä. Niiden tapa reagoida asioihin on erilainen kuin kotikissoilla, koirilla ja varsinkin ihmisillä.
”Ihmiset tekevät hirveästi johtopäätöksiä lajin käytöksestä ja käyttävät ihmistä verrokkina”, Stenroth sanoo.
Tiikereiden suhtautuminen jälkeläisten kasvatukseen on hyvin erilainen kuin vaikka lapsiaan hautaan asti holhoavilla ihmisillä. Ne saavat pentuja usein ja useamman kerralla. Luonnossa on enemmän poikkeus kuin sääntö, että kaikki pennut selviävät, Stenroth sanoo.
Kun kaksi vuotta tulee täyteen, on emo ja pennut erotettava toisistaan. Muuten eläimet ryhtyvät taistelemaan reviiristä.
Sibiri kiertää tarhan reunoja pitkin. Maaliskuussa niillä on vielä talviturkki, joten raitapedot näyttävät erityisen pörröisiltä.
Vähitellen pennutkin virkoavat. Ohana lähtee liikkeelle. Koostaan huolimatta kissat eivät ilmeisesti pääse karvoistaan, sillä Sibiri veivaa edestakaisin, ulos ja toiselle puolelle ulos. Ohana taas pysähtelee käytävän ovelle. Lopulta päätös syntyy, ja jäljelle jää vain Odeya.
Korkeasaaren tiikerinpennut ovat nyt noin puolivuotiaita.
Tässä ei pitäisi mennä näin kauan, mutta pennut kulkevat tarhojen välillä yleensä sisäkautta, joten ulkokäytävä on niille vielä hieman vieras reitti, Peters selittää. Viime syksynä syntyneet pennut opettelevat vielä.
”Sisko meni jo, tule tule tule” Peters yrittää houkutella vielä Odeyaa.
Lopulta päätös syntyy, ja kaikki kolme tiikeriä ovat siirtyneet tarhasta toiseen. Pennut venyttelevät ja aloittavat painin. Sibiri-emo löntystelee ympäriinsä ja jättää pennut leikkimään keskenään. Tavallinen päivä Kissalaaksossa.
