Jos Suomessa olisi yhä pyhimyksiä, niin kuka sellaisen kunnian voisi saada?
Tällaista kysymystä pohdittiin 50 vuotta sitten Helsingin yliopiston pohjalaisten osakuntien omistamassa Ostrobotnian talossa.
Museokatu 10:ssä sijaitsevan talon ravintolatoimintaa hallinnoiva Oy Botta Ab oli päättänyt lähteä uusille urille ja perustaa brittityylisen pubin.
Pubit olivat vasta tekemässä tuloaan Suomeen, ja Botta-yhtiö aikoi olla kehityksessä mukana.
Hankkeen puuhamiehet olivat käyneet ottamassa oppia Britanniasta ja havainneet, että monen pubin nimessä komeili pyhimykseen viittaava lyhenne St. Sellainen piti saada myös uuden ravintolan nimeen.
Paha vain, että Suomi on protestanttinen maa, eikä koko kansan pyhimyksiksi tietämiä henkilöitä ollut tarjolla.
Sitten sen joku keksi: pyhimykseksi kelpasi parhaiten presidentti Urho Kekkonen.
Kekkonen oli vuonna 1973 valtansa huipulla: maaliskuussa hyväksyttiin poikkeuslaki, jolla presidentin virkakautta jatkettiin ilman vaaleja.
Presidentinkansliaan lähtikin nöyrä pyyntö saada nimetä Ostrobotnian uusi ravintola St. Urho’s Pubiksi.
Ja kuinka ollakaan, Kekkonen suostui.
”Päätös nimetä paikka Urhon pubiksi, oli sikäli sopiva, että Kekkonenhan oli opiskeluaikanaan ollut aktiivinen Pohjois-pohjalaisen osakunnan jäsen ja viettänyt paljon aikaa Ostrobotnialla”, kertoo Botta-yhtiön toimitusjohtaja Tomi Söderström.
Ravintolapäällikkö Jerome Mikkonen ja Botta-yhtiön toimitusjohtaja Tomi Söderström Urho's Pubissa.
St. Urho’s Pubin avajaisia vietettiin kesäkuun 2. päivänä 1973.
Kekkonen saapui itse paikalle ja nosti ensimmäisen tuopin. Kanta-asiakasta Kekkosesta ei kuitenkaan tullut: presidentti vieraili myöhemmin pubissa pari kolme kertaa.
Pubissa pitkään työskennelleen Martin Jacobssonin mukaan presidentti piti aivan erityisesti Urhon pubin logosta, jossa Kekkonen juo olutta haarikasta. Jacobsson kertoo Mikko Matlarin kirjoittamassa historiikissa Bottan henki:
”Hän oli nähnyt sen etukäteen ja halusi sellaisen t-paidan itselleen. Niitä t-paitoja painettiin muutama.”
Presidentti Urho Kekkonen nimikkopubinsa avajaisissa 2. kesäkuuta 1973.
Presidentin nimi veti kansaa, ja ”Urkista” tuli nopeasti yksi Helsingin suosituimmista ravintoloista. Pubiin joutui jonottamaan lähes joka ilta.
Ravintolassa ei järjestetty ohjelmaa, mutta siellä oli piano, jota kuka tahansa sai soittaa. Myös asiakkaiden baariin tuomat akustiset soittimet sallittiin.
Ravintolan ruokalista oli pubihenkinen. Juomansa asiakkaat hakivat itse tiskiltä, mikä ei suinkaan ollut vielä 1970-luvulla itsestäänselvyys. Pöytiin tarjoilu oli vielä ravintoloissa vallitseva käytäntö.
Jacobsson kertookin, että Alkon tarkastajat olivat alkuaikoina säännöllisiä vieraita pubissa.
”He olivat erityisen tarkkoja siitä, että jokainen hakee juomansa itse. Jos sulla oli frendi pöydässä, et mennyt hakemaan hänelle olutta.”
Kekkosen kuuluisa kuva löytyy ravintolan seinältä.
Urhon pubin suosio jatkui vankkumattomana 1980-luvun. Huhtikuun 18. päivänä vuonna 1988 tapahtui kuitenkin kamalia: ravintola paloi.
Sohva taakse jääneestä tupakantumpista alkanut palo tuhosi pubin sisustan.
Pianokin kärventyi käyttökelvottomaksi, ja kun sitä kannettiin ulos, kanta-asiakkaat kokoontuivat surusaatoksi sen ympärille. Kun soitin oli jo roskalavalla, yksi asiakkaista koetti saada siitä vielä ulos säveliä.
Tulipalon jälkiä Urhon pubin sisustuksessa huhtikuussa 1988.
Tulipalo oli tuhonnut lähinnä sisustaa mutta ei rakenteita, joten pubin remontointi ei kestänyt kauan.
Kun ravintola taas avautui vapuksi, sisäänkäynnin yläpuolelle nostettiin lakana, joka julisti: ”Urkki on auki! Toivottavasti Sinä et ole.”
Tulipalo oli kuin enne tulevista vaikeuksista: 1990-luvun alussa Suomi vajosi lamaan. Helsinki täyttyi keskiolutta myyvistä baareista ja ravintoloista, joihin asiakkaita houkuteltiin paljasrintaisilla naistarjoilijoilla.
Juomien hinta alkoi määrittää sen, mihin asiakkaat suuntasivat kulkunsa.
”Urkin myynti putosi puoleen. Koko Oy Botta Ab oli mennä konkurssiin”, Söderström sanoo.
Urkin juhlaolut.
Urhon pubiin yritettiin houkutella asiakkaita tikkataululla ja karaokella. Yrityksen työntekijät suostuivat jopa palkanalennukseen, jotta työpaikat säilyisivät.
Lama vaikutti lamaannuttavasti myös siihen asiakaskuntaan, joka jäi Urhon pubiin. Moni oli menettänyt työnsä ja rahansa. Ja moni istui ”Urkissa” aamupäivästä iltaan.
”Isoin ongelma oli, ettei kantajengi vaihtunut lainkaan. Jos joku uusi kasvo erehtyi tulemaan, hänet tuijotettiin hyvin nopeasti pihalle. Että sä et kuulu tänne”, muistelee Urhon pubin pitkäaikainen ravintolapäällikkö Esa Mustonen.
Esa Mustonen työskenteli Urhon pubin tarjoilijana vuodesta 1993 vuoteen 1995, jolloin hänestä tuli ravintolapäällikkö. Kuva on vuodelta 2003.
Kun lama sitten päättyi, Urhon pubin konseptia ja imagoa oli pakko muuttaa.
Oluiden tuonti ulkomailta oli alkanut vapautua, joten Mustonen lähti buumiin mukaan ja teki pubista olutravintolan.
Baaritiskin taakse palkattiin ihmisiä, jotka tiesivät oluista tai olivat valmiit opiskelemaan. Tynnyrikypsytetyistä real ale -oluista tuli ravintolan yksi vetonauloista, samoin kotimaisesta sahdista.
Pianosta ja musiikki-illoista luovuttiin, ja Urhon pubista tuli yksi harvoista helsinkiläisravintoloista, joissa ei soinut edes taustamusiikki.
Hiljaisuutta arvostivat etenkin klassisen musiikin soittajat, joista tuli yksi kanta-asiakasryhmistä.
”Siinä nurkilla ovat ooppera, Finlandia-talo ja Sibelius-Akatemia. Ne ihmiset, jotka tekevät musiikkia ammatikseen, eivät sitä halua vapaa-aikanaan baarissa kuunnella”, Mustonen perustelee ratkaisuaan.
Kekkonen on sisustuksen teema.
St. Urho’s Pub juhlii tänä vuonna 50-vuotista taivaltaan. Kimito Brewing -panimo on tehnyt juhlaoluen, ja perjantaina 24. maaliskuuta alkaa Cask Ale -viikko, jolloin on tarjolla seitsemää real ale -olutta.
Ravintola panostaa yhä erikoisoluisiin, mutta ajat muuttuvat ja ravintola sen mukana.
Alkoholittomista juomista on tullut merkittävä myyntituote. Lisäksi brexit on vaikeuttanut perinteisten brittioluiden saatavuutta.
”Kotimaisten pienpanimo-oluiden määrää on vastaavasti lisätty. Ilman niitä ei olutravintola nykyään enää pärjää”, sanoo nykyinen ravintolapäällikkö Jerome Mikkonen.
Myös pubin täydellisestä hiljaisuudesta on luovuttu, ja nyt taustalla soi musiikki – tosin hyvin hiljaa.
”Kun tupa on täysi, puheensorina peittää sen kokonaan. Musiikki on sitä varten, ettei ensimmäisille asiakkaille tule tunnetta, että ovat muistotilaisuudessa”, Söderström sanoo.
Pubissa tarjoillaan myös ruokaa.
Urhon pubin vahvuuksia ovat sijainti konserttisalien ja museoiden läheisyydessä.
Asiakaskuntakin edustaa laajasti yhteiskunnan eri kerroksia: ”Urkissa” näkee vanhoja töölöläisiä, toimittajia, työläisiä, opiskelijoita ja myös asiakkaita naapuritalosta: eduskunnasta.
”Meillä käy kansanedustajia puoluekentän eri puolilta”, Mikkonen kertoo.
”Mutta heillä on keskenään sellainen herrasmiessopimus, että täällä ei tehdä politiikkaa. Se jätetään oven ulkopuolelle.”
Urhon pubi kuvattuna avaamisensa jälkeen. Tilaa hallitsivat pilarit ja ikkunoiden edessä sijanneiden loosien punainen väri.
