Ydin­keskustan mystinen ”Salakauppa” muuttaa pois – Ehti kummastuttaa 15 vuotta

Postitalon nurkalla lasikuutiossa vuosikausia toiminut Salakauppa-niminen designliike muuttaa ensi viikolla Ullanlinnaan.

Postitalon nurkalla 15 vuotta sijainnut design-kauppa on muuttamassa uuteen osoitteeseen.

Helsingin ydinkeskustassa liikkuessa on ollut lähes mahdotonta välttyä huomaamasta Postitalon kulmalla tönöttävää erikoista lasikojua.

Nyt kojun seinään on ilmestynyt teksti, jonka mukaan siinä 15 vuotta toiminut Salakauppa-niminen liike muuttaa Ullanlinnaan.

Kyse on muotoilija Johan Olinin ja hänen vaimonsa, niin ikään muotoilija Aamu Songin vuonna 2007 perustamasta design-kaupasta. Se alkoi alun perin näyttelynä nykytaiteen museo Kiasmasta ja laajeni myöhemmin verkkokaupan ja lasikojun perustamiseen.

Kaupassa on myyty pariskunnan suunnittelemia tuotteita, jotka ovat pohjanneet suomalaisiin perinnetuotteisiin ja valmistajiin.

”Olemme vuosien varrella selvittäneet, mitä ihmettä Suomessa vielä valmistetaan ja tutustuneet eri tuotteiden tekemiseen”, Olin kertoo.

”Kotimaan jälkeen hyvin nopeasti päätimme, että kyllähän hienoja perinteitä löytyy muualtakin maailmasta. Nyt olemme reissanneet jo toistakymmentä maata läpi.”

Salakauppa on ollut Postitalon nurkalla auki yleensä jopa viitenä päivänä viikossa, tosin koronavuosina aukioloa jouduttiin supistamaan kahteen päivään.

Etenkin kaupan alkuaikoina Olin ja Song istuivat itse myymälässä, mutta jossain kohtaa he palkkasivat sinne ”salamummon”.

”Oli parikin isoäitiä pitämässä myymälää, ja myöhemmin vähän nuorempiakin muotoilijan alkuja on ollut kauppiaina”, Olin kertoo.

Lasikuution asiakaskunta on koostunut erityisesti suomalaisista taiteen ystävistä, kun taas verkkokaupan puolella valtaosa asiakkaista on ulkomailta.

Muutto pois pitkäaikaisesta myymälästä ei ollut pariskunnan ensisijainen toive.

Olinin mukaan kaupunki ei ole pystynyt varmistamaan suunnitelmia alueen tulevaisuuden varalle, mikä on lisännyt epävarmuutta. Lisäksi kaupalle on aina tarvittu hieman enemmän tilaa.

”Päätimme, että annetaan nyt kaupungin miettiä rauhassa. Salakaupan tarina ei lopu, vaan avaamme ensi viikolla uuden liikkeen Ullanlinnaan”, Olin sanoo.

Hän kertoo laittaneensa uutta myymälää jo pari kuukautta kuntoon ja muun muassa maalanneensa sen seinälle värikkään muraalin. Uudesta kaupasta tulee jopa kolme kertaa nykyistä isompi ja sitä on tarkoitus pitää auki viitenä päivänä viikossa.

Lasikojusta luopuminen tuntuu silti haikealta. Olinin mukaan paikka on todella hieno ja hän toivoo, että siihen saadaan hyvä jatkaja ja että kaupunki ymmärtää pienten toimijoiden arvon.

”Haikeat fiilikset on. Tuntuu, kuin teini-ikäinen lapsi olisi lähdössä kotoa pois. Vaikka hyvähän se on aina välillä aloittaa jotain uutta.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat