Varhaiskasvatuksen opettajaksi toista vuotta Helsingin yliopistossa opiskeleva Lila Pesonen, 24, tietää jo, ettei hän aio työskennellä lasten parissa päiväkodissa.
”Kun näin harjoittelussa, mitä tämä työ on, päätin, etten aio pysyä alalla”, hän sanoo.
Kruununhaassa sijaitsevan kasvatustieteellisen tiedekunnan ainejärjestön tiloissa tunnelma on vakava. Vieressä Pesosen opiskelutoveri Larissa Kukkohovi, 29, huokaa. Hänen silmissään on kyyneleitä useaan otteeseen haastattelun aikana.
”Minulle varhaiskasvatuksen opettajan työ on unelma-ammatti, jota kohti olen aina pyrkinyt. Kuitenkin yli puolet opiskelukavereista, joiden kanssa olen puhunut, on sanonut samaa kuin Lila.”
Larissa Kukkohovi on työskennellyt lastenhoitajana jo ennen varhaiskasvatuksen opettajan opintoja.
Olen saapunut jututtamaan varhaiskasvatuksen opettajiksi opiskelevia, koska näin eduskuntavaalien alla minua vaivaa eräs asia.
Jatkuvasti otsikoissa olevan varhaiskasvatuksen kriisin ratkaiseminen on esillä sekä puolueiden että yksittäisten ehdokkaiden vaaliohjelmissa. Kriisin ytimessä on pula koulutetusta henkilökunnasta, etenkin varhaiskasvatuksen opettajista.
Lue lisää: Päiväkotien ahdinko Helsingin seudulla on syvempi kuin luvuista näkyy
Eduskunta laati vuonna 2018 lain, jonka mukaan vuoteen 2030 mennessä varhaiskasvatusyksiköissä työskentelevistä kahdella kolmasosalla pitää olla joko varhaiskasvatuksen opettajan tai -sosionomin koulutus.
Myös esimerkiksi hoitoalalla on pyritty parantamaan hoidon laatua hoitajamitoituksen avulla, mutta ongelma on, ettei hoitajia yksinkertaisesti ole tarpeeksi.
Myös uuden varhaiskasvatuslain toteuttaminen vaatii todella merkittävää lisäystä opettajien määrään. Vuonna 2021 Helsingin varhaiskasvatuksen työntekijöistä yli puolet oli lastenhoitajia ja opettajista 30 prosenttia oli ei-kelpoisia. Heillä ei siis ole virallista pätevyyttä opettajana toimimiseen.
Helsinkiläispoliitikkojen puheissa yliopistojen aloituspaikkojen lisäämistä on tarjottu keskeisenä ratkaisuna kriisiin, ja paikkoja toivotaan nimenomaan Helsingin yliopistoon. Aihe liittyy vahvasti vaaleihin, sillä aloituspaikoista päätetään valtakunnan politiikassa, ei kunnissa.
Tähän ”ratkaisuun” liittyy kuitenkin iso ongelma. Siitä ei ole juurikaan puhuttu kiivaasti vellovissa vaalipuheissa.
Olen pyytänyt Helsingin yliopistolta tiedot varhaiskasvatuksen opettajien suomenkieliseen ohjelmaan hakeneista ja paikkamääristä vuodesta 2010 alkaen. Luvut kertovat karusti, että ohjelmaan hakeneiden määrä on ollut jo pitkään laskusuuntainen.
Vuodesta 2010 vuoteen 2014 hakijamäärät kasvoivat vuosi vuodelta niin, että vuonna 2014 hakijoita oli 1 370 – yli 13-kertaisesti aloituspaikkoihin nähden. Tämän jälkeen hakijamäärät ovat sahanneet ylös ja alas, mutta vuoden 2016 jälkeen hakijoita on ollut enimmillään reilu 800.
Viime vuonna hakijoita oli 602 ja aloituspaikkoja 140. Myös aloituspaikkojen määrä on vaihdellut. Vähimmillään paikkoja on ollut jaossa 100 ja enimmillään 204.
Aloituspaikkojen mahdollinen lisääminen herättää haastatelluissa opiskelijoissa myös huolta.
”Jos niitä lähdetään lisäämään isolla ryminällä, se voi tarkoittaa, että koulutuksen laatu huononee. Päättäjät eivät puhu samaan aikaan aloituspaikkojen määrän lisäämisestä ja koulutuksen laadusta”, myös haastatteluun saapunut Taika Vaulo, 21, sanoo.
Hän on Ebe ry:n eli Helsingin yliopistossa varhaiskasvatuksen opettajiksi ja varhaiskasvatuksen opintosuunnassa kasvatustieteiden maistereiksi opiskelevien ainejärjestön puheenjohtaja. Lisäksi Vaulo kuuluu Suomen opettajiksi opiskelevien liiton (SOOL) hallitukseen.
Taika Vaulo on Ebe ry:n eli Helsingin yliopistossa varhaiskasvatuksen opettajiksi ja varhaiskasvatuksen opintosuunnassa kasvatustieteiden maistereiksi opiskelevien ainejärjestön puheenjohtaja.
Varhaiskasvatuksen opintojen houkuttelevuuden ja aloituspaikkojen määrän lisäksi ongelmia on muitakin.
Kuten Pesonen, Kukkohovi ja Vaulo tietävät, moni varhaiskasvatuksen opettajaksi opiskeleva päättää jo opiskeluaikanaan, ettei jää alalle.
Siirtymää alalta pois helpottaa yksi ilmeinen syy: varhaiskasvatuksen opettajan tutkinto on kanditasoinen. Kun on kerran yliopistopolulla aloittanut, on monelle luontevaa pyrkiä maisteriopintoihin ja sitä kautta valmistua esimerkiksi parempipalkkaisiin luokanopettajan tehtäviin tai jatkaa muulla tavoin opintoja.
Helsingin yliopistolla ei ole asiasta tarkkoja tilastoja. Vuonna 2022 julkaistun uraseurantaraportin tiedoista voi kuitenkin päätellä, että noin kolmannes varhaiskasvatuksen opettajiksi opiskelevista jatkaa maisteriopintoihin.
Niin aikoo tehdä myös Lila Pesonen.
”Aion pyrkiä joko varhaiskasvatuksen maisteriopintoihin tai yleisen aikuiskasvatustieteen puolelle”, hän sanoo.
Lila Pesonen kertoo, etteivät jättimäiset päiväkodit houkuttele työpaikkoina.
Miksi työ päiväkodissa ei innosta?
Pesonen luettelee syitä: Työtaakka on todella suuri, sillä ryhmäkoot ovat isoja. Palkka on liian pieni työmäärään nähden. Lomat ovat huomattavasti huonommat kuin luokanopettajilla. Jättimäiset päiväkodit eivät työpaikkana houkuttele.
”Tein itse harjoitteluni todella suuressa päiväkodissa. Minusta isot paikat ovat kolkkoja, ja myös melu on todella kova. Pienemmissä yksiköissä lapset kohtaisi paremmin, eikä kenenkään yksinäisyys jää näkemättä.”
Pesonen pohtii myös sitä, että teoriapainotteiset opinnot eivät valmista parhaalla tavalla päivähoidon arkeen.
”Meille opetetaan pedagogista suunnittelua ja suunnitteluhankkeita, muttei esimerkiksi tunnetaitoja. Kun lapsi tuli päiväkodissa iholle tai joku tarvitsi erityistä tukea, en tiennyt, miten toimia. Opetuksessa pitäisi huomioida nykyistä enemmän sekin, että moni lapsista puhuu suomea toisena kielenä.”
Varhaiskasvatuksen opettajien kolmevuotiseen tutkintoon kuuluu kaksi 5–6 viikon mittaista harjoittelujaksoa.
”Se on todella vähän”, Vaulo sanoo.
Opiskelijakolmikko kertoo, että harjoittelut kyllästetään paperityöllä.
”Oman harjoitteluni aikana laadin 10 suunnittelulomaketta ja kirjoitin muutaman esseen kasvatusnäkemyksistäni sekä lasten havainnointiin pohjautuen. Ylipäätään tein kirjallisia tehtäviä portfolion verran”, Pesonen kertoo.
Tärkeämpää olisi kaikkien mielestä kohdata lapset ja viettää aikaa heidän kanssaan.
Tästä ei kuitenkaan pidä vetää sitä johtopäätöstä, että kolmikko väheksyisi omaa tutkintoaan tai ajattelisi, ettei lasten kanssa tehtävään työhön tarvitse kunnon koulutusta, päin vastoin. Tunteet tulevat pintaan, kun naiset puolustavat varhaiskasvatuksen opettajan ammattia.
”Eräs ehdokas sanoi minulle vaalikentillä, ettei meidän päiväkodeissa työskentelevien tarvitsisi olla korkeakoulutettuja. Arvostuksen tunteen puutteesta tuleva tunne on aivan kamala”, Kukkohovi sanoo.
”Itse ajattelen, että kyseessä on elämän pituinen tehtävä pienten lasten kanssa. Mikä voisi olla sen tärkeämpää? On aivan hirveää joutua puolustelemaan lapsen oikeutta laadukkaaseen varhaiskasvatukseen.”
Samalla kaikki kolme korostavat, että päiväkodeissa jokaisen työpanos on äärimmäisen tärkeä – ei vain opettajien.
”Opettajilla, lastenhoitajilla, sosionomeilla ja erityisopettajilla on kaikilla oma tärkeä paikkansa. Erityisopettajia myös tarvittaisiin paljon lisää, mutta heidän työnkuvansa on tosi vaativa ja palkka huono. Samoin kiertäviä lastenhoitajia eli varahenkilöitä tarvittaisiin enemmän”, Vaulo sanoo.
Nuoresta iästään huolimatta hän ei ole alalla kokematon. Vaulo kertoo vetäneensä jo 19-vuotiaana lukiolaisena isoa ryhmää päiväkodissa, sillä töitä on pilvin pimein tarjolla myös epäpäteville tekijöille.
Kukkohovilla on kolmikosta eniten kokemusta päiväkotityöstä. Hän on valmistunut vuonna 2015 lähihoitajaksi ja tehnyt siitä asti töitä lastenhoitajana, myös opintojen ohessa.
Kukkohovi kertoo, että näiden vuosien aikana hän on nähnyt, miten tilanne alalla menee jatkuvasti huonompaan suuntaan.
Tekijöitä ei yksinkertaisesti ole: ei opettajia, ei lastenhoitajia, ei sijaisia eikä avustajia. Harvassa olevat ammattilaiset voivat ”shoppailla” itselleen parhaat paikat.
Lapsia sen sijaan tulee koko ajan enemmän – ja yhä pienempinä. Tämä on myös monen puolueen julkilausuttu tavoite, sillä vanhemmat ja etenkin maahanmuuttajataustaiset äidit halutaan töihin.
”Kerran yritin päiväkodissa nukuttaa yksin kahta eri lapsiryhmää samaan aikaan. Toisessa oli 18 ja toisessa 17 lasta. Siinä sitten juoksin huoneesta toiseen, ja lapset ihmettelivät”, Kukkohovi kertoo.
Ja silti. Kukkohoville kyseessä on maailman ihanin ja palkitsevin työ. Hän sanoo uskovansa, että jos palkkaus ja työolot vain saataisiin kuntoon, moni alanvaihtaja palaisi.
”Lasten kanssa voi pysähtyä olemaan hetkessä. Joskus olemme olleet lapsiryhmän kanssa matkalla metsäretkelle, mutta joku lapsista on kiinnostunut jostain kukasta siinä reitin varrella. Kukasta on sitten tullut se retki. Siinä me olemme olleet, ihastelleet, tutkineet ja ihmetelleet sen kauneutta.”
Lue yliopistokirjeenvaihtajan muut vaalijutut:
Lue lisää: ”Täytyy ehkä äänestää demareita” – Yliopiston vaaliteltalla nuoret pohtivat taktista äänestämistä
Lue lisää: ”Opiskelijat pois köyhyysrajalta” – Kolme puoluetta lupaa opiskelijoille satasen opintorahaa
Lue lisää: Helsingin päiväkodit vajosivat yhä syvempään kriisiin: ”Ei ole tarjota muuta kuin tilat”
Lue lisää: ”Ongelmat vain kasaantuvat” – Sadat vaativat Senaatintorilla parannuksia varhaiskasvatukseen
Lue lisää: Kolmevuotias lapsi jätettiin ”epähuomiossa” yksin päiväkodin pihalle päivän lopuksi
Lue lisää: Luvut paljastavat: Näin perheiden päiväkotitoiveet toteutuvat Helsingissä
Lue lisää: Kaupungit syyttävät valtiota päivähoidon kriisistä pääkaupunkiseudulla
Lue lisää: Varhaiskasvatuksen työntekijäpulaan ei ole luvassa ratkaisuja lähiaikoina
Lue lisää: Li Andersson pitää kiinni varhaiskasvatuslain tiukennuksista, vaikka työvoimapula syvenee
Lue lisää: Helsingin leikkipuistojen sulkua jatketaan