Sari Lindblom, 62, on valittu Helsingin yliopiston uudeksi rehtoriksi. Taustaltaan Lindblom on psykologi ja yliopistopedagogiikan professori.
Yliopiston hallitus päätti asiasta kokouksessaan torstaina varhain iltapäivällä. Valinta oli yksimielinen.
”Yhteisöllisyyden rakentaminen, toivon luominen ja hyvinvoinnin edistäminen tulevat olemaan suuria tavoitteitani. Ei auta ketään, jos jäämme huolen kierteeseen”, Lindblom sanoo HS:lle.
Hän viittaa viime aikojen suuriin kriiseihin kuten pandemiaan ja Ukrainan sotaan, jotka ovat vaikuttaneet myös yliopiston opiskelijoihin ja henkilökuntaan.
Lindblom hoitaa yliopiston rehtorin tehtävää tälläkin hetkellä. Hän sijaisti aluksi Jari Niemelää, joka jäi pitkäaikaisen sairauden vuoksi pois työstään vuonna 2021. Niemelä menehtyi viime vuonna.
Lue lisää: ”Hän teki kaikkensa yliopiston eteen” – Entisen rehtorin kuolema koskettaa laajasti
Lindblom on toiminut myös opetuksesta vastaavana vararehtorina.
Hän toimi Yliopistopedagogiikan keskus HYPE:n johtajana vuosina 2004–2017 sekä vuosina 2014–2016 käyttäytymistieteellisen tiedekunnan tutkimuksesta ja tohtorikoulutuksesta vastaavana varadekaanina. Vuosina 2007–2015 Lindblom oli kasvatustieteen ja käyttäytymistieteiden laitoksen tutkimusvarajohtaja.
Opiskelijoiden jaksamisen kerrotaan olevan Lindblomille sydämen asia. Hän korostaa etenkin koronapandemian vaikutusta opiskelijoiden ja työyhteisön vointiin ja yliopiston yhteisöllisyyteen.
”Olen sanonut jo aiemmin, että pandemiasta toipuminen tulee viemään vuosia. Vaikka opiskelijat ovat palanneet kampuksille, tämän vuosikymmenen suuri kysymys on, miten yliopistoyhteisö luodaan uudelleen?”, Lindblom sanoo.
Lindblom on Helsingin yliopiston historian ensimmäinen naisrehtori. Vuonna 2018 Jari Niemelän kanssa paikasta kilpailivat kalkkiviivoilla lastenimmunologian ja autoimmuunisairauksien professori Outi Vaarala ja valtiotieteellisen tiedekunnan entinen dekaani Liisa Laakso, mutta Niemelä vei voiton.
Torstaina tehdyssä valinnassa painotettiin tohtorintutkintoa, laajaa yliopistomaailman tuntemusta sekä tutkimus- ja koulutuspoliittista näkemystä, eri sidosryhmiin ulottuvaa yhteistyöverkostoa ja vankkaa johtajakokemusta.
Rehtoriksi haki kaikkiaan 19 henkilöä, joista loppukisaan selviytyivät Lindblomin lisäksi yliopiston vararehtori, laskennallisen materiaalifysiikan professori Kai Nordlund sekä rikosoikeuden professori ja Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin (Krimo) johtaja Kimmo Nuotio.
Rehtori vastaa yliopistolain mukaisesti yliopiston tehtävien taloudellisesta, tehokkaasta ja tuloksellisesta hoitamisesta ja edelleen kehittämisestä.
Uusi viisivuotinen rehtorin toimikausi alkaa virallisesti 1. elokuuta 2023.
Helsingin yliopiston vuosipäiväjuhlan puheessa 27. maaliskuuta Sari Lindblom korosti, että Suomen ”menestyksen pullonkauloja” ovat työvoiman määrän vähentyminen ja koulutustason junnaaminen paikallaan, sekä näistä seuraava työvoimapula ja viime vuosien alhainen tuottavuuskehitys.
Lindblomin mukaan korkeakoulujen aloituspaikkoja on lisättävä merkittävästi ja näitä aloituspaikkoja on rahoitettava täysimääräisesti ja pysyvästi.
”Uusia aloituspaikkoja tarvitaan erityisesti Uudellemaalle. Helsingissä lasten ja nuorten määrä kasvaa 25 000:lla vuoteen 2030 mennessä, mutta meiltä puuttuu tuhansia korkeakoulupaikkoja. Menetämme tämän vuoksi jatkuvasti nuoria sekä ulkomaille että muualle kotimaahan opiskelemaan”, Lindblom sanoi.
Puheessaan Lindblom toi esiin myös, että korkeakouluissa digitalisaation tulee olla renki – ei isäntä.
”Digitaalisuuden tuoma murros on konkretisoinut sen, mitä aiemmin ei tarvinnut erikseen sanoittaa: ihminen tarvitsee ihmistä oppiakseen ja kasvaakseen (...) Yhtä oikeaa tapaa opettaa tai oppia ei ole, vaan sivistys syntyy yhteisöissä ja kohtaamisissa”, hän sanoi.