Viimeisen kala­kaupan lähtö kuohuttaa Kauppa­torilla

Kauppatorilla asioivat pelkäävät, että viimeisen kalakauppiaan lähtö näivettää torin.

Kauppatorin kohtalo huolestuttaa kalaostoksilla ollutta Marja-Liisa Nyrölää: ”Kun kalakauppias lähtee, ei tänne jää enää kuin turistijuttuja.”

Perjantaina keskipäivällä Kauppatorilla on väljää. Matkamuistokojun kohdalle on pysähtynyt muutamia turisteja, jotka tutkailevat uteliaana porontaljoja ja turkishattuja.

Paikallisia ei näiden kojujen kohdalla näy. Heidät löytää yhden kalalta haisevan teltan sisältä. Monille keskusta-alueen asukkaille Tuomaan kala on ainoa oikea paikka ostaa kalaa. Nyt kalakojun taru on kuitenkin tullut päätökseensä. Kauppiaan päätös laittaa pillit pussiin on saanut vakiasiakkaat tunnekuohun valtaan.

”Justiinsa itkin Tuomakselle, että on tämä älytöntä, että maailman paras kalakauppa poistuu kuvioista”, sanoo lohta ostava Leo Mäkynen.

Keskustassa asuva Leo Mäkynen kävi hakemassa lohta, blinejä ja kylmäsavulohta Tuomaan kalasta. Pian kalat on hankittava muualta, sillä torikauppias lopettaa kalan myynnin.

Mäkynen asuu lähistöllä ja on käynyt torilla vuodesta 1978 alkaen, jolloin muutti keskustaan. Silloin torilla oli lukuisia kalakauppiaita, eikä mielessä käynyt, että tulisi vielä päivä, jolloin kalaa ei myisi torilla enää kukaan. Pian se päivä kuitenkin tulee, sillä pääsiäislauantaina Tuomaan kalan koju on auki viimeistä päivää.

Lue lisää: Kauppa­torin viimeinen kala­kauppias lopettaa: ”Keskustasta on tullut esittely­tila”

Mäkynen ei tiedä, mistä aikoo kalansa tulevaisuudessa ostaa, eikä sitä tiedä toinen pitkäaikainen asiakas Marja-Liisa Nyröläkään.

”Olen niin surullinen, kun tämä lopettaa. Mistä enää saa tuoretta kalaa?”

Nyrölää surettaa myös Kauppatorin kohtalo. Kun kalakauppa lähtee, ei torille ole enää samanlaista tarvetta tulla.

”Ei täällä ole enää muuta kuin turistijuttuja.”

Samaa mieltä on Bulevardilla asuva aviopari Jouni ja Carin Ylinen.

”Kauppatori oli ennen eloisa paikka, nyt se on pelkkä rihkamatori”, sanoo Carin Ylinen.

”Eivätkä helsinkiläiset osta mitään rihkamaa.”

Jouni Ylinen toivoo, että Kauppatorille tulisi laadukkaita kesäaikaan auki olevia ulkoilmaravintoloita.

Kauppatorin näivettyminen liittyy Ylisten mielestä yleisemmin Helsingin keskustan autioitumiseen. Heitä surettaa se, että keskustaa kehitetään pelkän turismin varassa. Molempien mielestä on järjetöntä, että keskustan asukkaiden elämää vaikeutetaan kaikenlaisilla säännöillä, kuten autoilukielloilla.

Ylisten mielestä keskusta-alueelle pitäisi saada enemmän asuntoja ja sitä kautta ihmisiä.

”Ehdottomasti! Toimistotiloja pitäisi muuttaa asunnoiksi. Ei keskustaa pidetä elinvoimaisena millään Esplanadille tuotavilla palmuilla”, sanoo Carin Ylinen.

Lue lisää: Espalle tulee palmuja

Yliset uskovat, että asukkaiden myötä niin keskusta kuin Kauppatorikin pysyisi elävinä.

”Mutta kuinkahan monelta täällä asuvalta on kysytty mielipidettä, kun tälle alueelle on tehty suunnitelmia?” kysyy Carin Ylinen.

”Kauppatori on ollut olemassa yhtä kauan kuin Helsingin kaupunki. Kyllä se surettaa, jos siitä tulee pelkkä rihkamatori.”

Tuomaan kalan kalakauppias Tuomas Kajasola.

Kauppatorilla ei ole tungosta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat