Etsitkö tekemistä pääsiäisen pyhille? HS kokosi kolme vinkkiä Helsingin seudulla asuville

Seurasaaressa poltetaan kokkoja, Senaatintorilla nähdään kärsimysdraama ja Talvipuutarhassa hehkuvat pääsiäiskukat.

Helsinkiä odottaa keväinen pääsiäissää.

Pääkaupunkiseudulta löytyy monenlaisia tapahtumia pääsiäisen perinteisiin liittyen. HS kokosi kolme menovinkkiä pääsiäispäiviin.

Seurasaaren pääsiäiskokot

Seurasaaressa poltetaan lauantaina pääsiäiskokkoja. Helsingin Keskipohjalaiset ovat rakentaneet Seurasaaren Juhlakentälle kaksi kokkoa. Aluksi tapahtumassa sytytetään pienempi narrikokko, jonka palaessa sytytetään varsinainen pääsiäiskokko.

Pohjanmaalaisen perinteen mukaan pääsiäiskokot sytytetään pahoja henkiä karkottamaan. Perinteen mukaan noitien ja trullien uskottiin pysyttelevän poissa tulen ja savun avulla. Kokon poltolla on myös haluttu turvata hyvä sato ja runsas karjananti.

Lapset saavat halutessaan pukeutua tapahtumaan trulleiksi. Juhlakentän grillipaikalla voi lämmittää omia eväitä tai ostaa kioskista juotavaa, pikkupurtavaa sekä makkaroita grillattavaksi.

Seurasaaren pääsiäiskokot -tapahtumaa vietetään lauantaina klo 18.30–22 Seurasaaren ulkomuseon Juhlakentällä.

Via Crucis -vaellusnäytelmä

Perinteinen pääsiäisnäytelmä Via Crucis järjestetään Helsingissä kolmen vuoden tauon jälkeen. Esityksen näyttämönä toimivat kadut Senaatintorin ympäristössä. Näytelmä koetaan kävellen esityksen mukana. Esitys alkaa Senaatintorilta ja jatkuu kulkueena kohti Säätytalon puistoa. Sieltä esitys jatkaa Säätytalon portaille ja kulkee Kirkkokatua pitkin takaisin Senaatintorille.

Keskiaikaiseen eurooppalaiseen Via Crucis eli ristintien vaellusperintöön perustuvan esityksen on käsikirjoittanut runoilija, kirjailija Anna-Mari Kaskinen. Teoksen ohjauksesta vastaa Markku Arokanto. Jeesuksen roolissa nähdään Panu Haavisto.

Via Crucis – Ristin tie 2023 -näytelmä alkaa lauantaina klo 21 Senaatintorilta.

Talvipuutarha

Luonnon heräämistä odotellessa voi käydä ihailemassa kasvien vehreyttä Talvipuutarhassa. Kaikille avoimesta kasvihuoneesta löytyy pääsiäiskukkien loistoa ja pääsiäiskoristeita. Tällä hetkellä puutarhassa kukoistavat narsissit, liljat, hyasintit ja tulppaanit. Talvipuutarha sijaitsee Töölönlahden pohjoispäässä, Olympiastadionin vieressä. Mukaan vierailulle voi ottaa vaikka omat eväät, puutarhasta löytyy pöytiä ja tuoleja eväiden nauttimiseen.

Talvipuutarha on avoinna pääsiäispyhinä perjantaista maanantaihin klo 10–16.

Katso lisää pääsiäisen menovinkkejä HS:n menokoneesta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat