Kevätlintujen muutto on parhaillaan vauhdissa. Jos lintuja mielii lähteä tarkkailemaan, niin biologi, luontokouluopettaja Pekka Paaer vinkkaa, miten lintuharrastuksen alkuun pääsee. Kevät on hyvä aika aloittaa lintuharrastus, kertoo Paaer. Tuolloin muuttolinnut palailevat Suomeen ja lajien määrä kasvaa kesää kohti.
Pekka Paaerin vinkit lintuharrastuksen aloittamiseen:
1. Kannattaa hankkia lintukirja, mistä löytyy yleisimmät lintulajit. Lisäksi voi hankkia pienet ja kevyet kiikarit, jotka mahtuvat taskuun.
2. Käy säännöllisesti retkillä ja havainnoi miten luonto muuttuu. Opettele retkillä kerrallaan yksi tai pari lintulajia.
3. Lintujen lajien tunnistamiseen voi käyttää kirjan lisäksi tekoälyä. Jos on hyvä kamera, niin tekoäly tunnistaa kuvan perusteella lintuja. Esimerkiksi iNaturalist on hyvä sovellus lintujen tunnistamiseen, mainitsee Paaer. Lintujen ääniä voi myös opetella eri sovellusten kautta.
Paaerin mielestä lintuja voi harrastaa monella eri tavalla. Niitä voi valokuvata, lintuhavaintoja voi kirjata ylös tai voi rakentaa linnunpönttöjä ja seurata lintujen elämää omalla pihalla.
Jos haluaa osallistua järjestöjen toimintaan, niin Helsingin seudulla linturetkiä järjestää Tringa ry. Lisäksi pääkaupunkiseudun kaupungit järjestävät opastettuja linturetkiä. Retket löytyvät pääkaupunkiseudun luontoretkikalenterista. Kaupunkien järjestämät retket ovat kaikille avoimia ja maksuttomia eikä niille tarvitse ilmoittautua etukäteen.
Puhuttaessa lintuharrastuksesta, termit saattavat mennä helposti sekaisin. Lintujen havainnoinnista saatetaan käyttää termiä lintubongaus, mutta Paaer kertoo, että lintubongauksella tarkoitetaan sitä, että varta vasten lähdetään katsomaan ennakkoon tiedossa olevaa harvinaista lintua.
Lintuharrastajat kokoavat havaintojaan valtakunnalliselle tiira.fi-sivustolle. Sivustolta voi vaikka aamulla katsoa mitä lintuja on nähty ja lähteä sen innoittamana bongaamaan jotain tiettyä lajia.
Ensi maanantaina on mahdollista osallistua linturetkelle Viikissä. Helsingin kaupungin järjestämällä linturetkellä tarkkaillaan opastetusti lintuja. Retkellä kuljetaan Viikin pelloilla, rannan lintutornissa ja metsissä. Mukaan kannattaa ottaa kiikarit. Retkellä katsellaan mitä kaikkia muuttolintuja on jo saapunut alueelle. Todennäköisesti matkan varrella nähdään aikanakin peippo, töyhtöhyyppä ja kiuru, kertoo Paaer.
Pääsiäisen muuttolintuja Viikissä -retkelle lähdetään Viikin Gardenian piha-alueelta maanantaina kello 10.