Helsingin keskustassa sijaitsevan Kansallisteatterin katolle ilmestyy ensi viikolla erikoinen luomus. Tämä pikkulinnuille tarkoitettu pesintätorni tarjoaa majoituksen noin 16–18 lintuperheelle.
”Pesintätorni on vähän kerrostalomainen – pöntöt tulevat kahteen tasoon vaakamalliin. Siinä on myös katto, jotta pöntöt olisivat suojassa ja pikkuinen torni. Hotelliksi olemme sitä hassutellen kutsuneet”, kuvailee Suomen kansallisteatterin viestintäpäällikkö Karoliina Masalin.
Pesintätornin virallinen nimi on kuitenkin Kolmas parvi.
”Se tulee siitä, että meillä on suurella näyttämöllä ensimmäinen ja toinen parvi. Niin tämä on nyt se kolmas parvi. Nimeä sai täällä meillä sisäisesti ehdottaa ja tämä Kolmas parvi liittyi mukavasti sekä teatteriin että lintuihin”, kertoo Masalin.
Kaikki alkoi Kansallisteatterin pienen näyttämön peruskorjauksista. Niiden yhteydessä kävi ilmi, että linnut olivat pesineet talon rakenteisiin, kuten tuuletusaukkoihin. Muun muassa hygieniasyistä, pesät tuuletusaukoissa eivät olleet toivottuja, joten piti löytää vaihtoehtoisia keinoja huomioida lintuja.
”Ja toki se vaikutti, kun ollaan tässä kaupungissa Kaisaniemen tuntumassa. Kaupunki ilman lintuja on kauhea ajatus. Halutaan, että linnuilla olisi paikka, jossa pesiä.”
Ulkopuolinen kaupunkilintuharrastaja suositteli ratkaisuksi pesintätornia katolle ja antoi vinkit sen rakentamiseen.
Pesintätornin rakennustöistä on vastannut Kansallisteatterin lavastamossa työskentelevä Paula Viitanen Aldazosa. Urakka käynnistyi alkuvuodesta ja Viitanen Aldazosa on edistänyt projektia muiden töidensä ohella kevään aikana.
Pikkulinnuille tarkoitetussa pesintätornissa on tilaa 16-18 pesälle kahdessa kerroksessa.
Valmis pesintätorni painaa noin sata kiloa ja on lähes kaksi ja puoli metriä korkea.
Pesintätorni olisi torstaina tarkoitus saada siirrettyä Tattariharjussa sijaitsevalta lavastamolta Kaisaniemeen. Torni saadaan sitten alustavien suunnitelmien mukaan asennettua katolle torstaina tai perjantaina.
Ajatus on, että pesintätorni voisi soveltua pikkulinnuille, kuten esimerkiksi talitiaisille ja varpusille. Se, tulevatko linnut jo tänä vuonna uuteen kotiin, jää nähtäväksi.
”Olisihan se tosi kiva, jos tulisivat. Nythän on uutisoitu, että muuttolinnut ovat myöhässä, niin onhan se mahdollista.”
Oikaisu 6.4. kello 17.03: Jutun kuvien kuvaajatiedoissa Viitanen Aldazosan etunimi oli väärin. Hänen etunimensä on Paula, ei Pauliina.