Istumisen terveyshaitoista puhutaan jatkuvasti, mutta tuoreiden tutkimustulosten mukaan korkeakouluopiskelijat eivät juuri muuta teekään.
Korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (KOTT) uudet tulokset kertovat, että korkeakouluopiskelijoista 41 prosenttia istuu arkisin vähintään 12 tuntia.
Keskimäärin korkeakouluopiskelijat istuvat tutkimuksen mukaan 11 tuntia vuorokaudessa, mikä on yli kaksi tuntia enemmän kuin nuoret aikuiset keskimäärin.
Yliopistokirjeenvaihtaja vieraili Helsingin yliopiston Tiedekulmassa, Kaisa-kirjastossa ja Porthaniassa juttelemassa opiskelijoiden kanssa siitä, millaisia ajatuksia tulokset herättävät.
Teoreettisen filosofian opiskelija Juho Rautahonka, 32, sanoo uusien tutkimustulosten kuulostavan totuudenmukaisilta. ”En tiedä, liittyykö suuri istumisen määrä opiskeluihin vaan enemmänkin länsimaiseen elämäntapaan. Työelämässä tulen myös istumaan jatkuvasti. Kotona yritän monesti opiskella vaihtelevissa asennoissa kuten syväkyykyssä, mutta yliopiston yhteistiloissa sellaista ei kehtaa tehdä.” Rautahonka kuvattiin Tiedekulmassa.
Vaikka aineisto tuoreeseen tutkimukseen on kerätty kevättalvella 2021 koronaepidemian kolmannen aallon aikana ja se heijastelee siten etäopiskeluaikaa, ovat tulokset linjassa aiempien KOTT-tulosten kanssa: vuoden 2016 tutkimuksessa mediaani istumisten tuntimäärille oli 10 tuntia 45 minuuttia vuorokaudessa.
”Korkeakouluympäristö on pääsääntöisesti suunniteltu istumiseen, eikä se kannusta opiskelijoita liikkumaan”, tutkimuksessa todetaan.
Näin voi totisesti sanoa, kun astelee Tiedekulmassa portaat alas ja katselee ympärilleen opiskelijoiden kansoittamassa yhteistyötilassa.
Yhdellä vilkaisulla tulee selväksi, että tämä tila on tehty istumiseen: on toimistotuoleja, mustia sohvia, säkkituoleja, lokoisen pehmeännäköisiä oransseja laiskanlinnoja ja baarituolin tyyppisiä korkeita istuimia.
Sähköpöytäkin löytyy, mutta sen ääressä ei seiso kukaan.
”Joo, noita on Kaisa-kirjastossakin, mutta ei niitä kukaan käytä”, sanoo Aasian tutkimusta opiskeleva Liina Ikonen, 24.
Hän on tullut ystäviensä kanssa Tiedekulmaan kirjoittamaan kandityötä.
Vieressä viestinnän opiskelija Siiri Rintamäki, 22, sanoo tutkimustulosten vaikuttavan realistisilta.
”Kuulostaa tutulta. Sitähän tämä on, että istutaan ja luetaan tekstejä”, hän sanoo.
Pöydän ääreen saapuva globaalia kehitystutkimusta valtiotieteellisessä tiedekunnassa opiskeleva Havu Riema, 21, kertoo tuskailevansa päivittäin istumisen suurta määrää.
”Mä mietin sitä koko ajan ja yritän seistä mahdollisuuksien mukaan.”
Riema on oikeilla jäljillä, sillä tutkimusten mukaan liiallisen paikallaanolon aiheuttamia terveyshaittoja voidaan vähentää katkaisemalla istuminen esimerkiksi nousemalla välillä seisomaan tai kävelemällä rauhallisesti.
Alma Kainomaa (vas.), Havu Riema, Liina Ikonen ja Siiri Rintamäki kirjoittivat kanditöitään Tiedekulman kahvilassa keskiviikkona iltapäivällä. Kaikki pitivät opintoihin liittyvän istumisen määrää suurena.
Riema on kuitenkin selkeä poikkeus haastateltavien joukossa. Useimmat haastateltavat sanovat, etteivät juurikaan ajattele istumisen määrää.
Se on automaatio, kuten asiaa kuvailee Tiedekulman yhteistyötilassa ympäristö- ja elintarviketalouden opiskelija Eero Hyökyvirta, 24.
”Varmaan se on se ajatus, että koulussa istutaan”, hän sanoo.
Hän muistaa, että aikoinaan pääsykokeisiin lukiessa ja istuessa niska ja hartiat olivat jatkuvasti jumissa. Mutta usein runsaalla istumisella ei tunnu olevan mitään negatiivisia vaikutuksia.
”Kun ei ole mitään kremppaa, niin ei sitä ajattele”, Hyökyvirran opiskelijatoveri Milja Malmivaara, 21, tiivistää.
Monet haastateltavista myös korostavat, että heidän vapaa-aikansa tai työnsä tuovat vastapainoa opintojen istumiselle. Moni harrastaa liikuntaa useita kertoja viikossa, tai opintojen ohella tehtävässä työssä tulee käveltyä suuria määriä.
Liikkumattomuuden seuraukset näkyvät usein vuosien viiveellä. Tutkimusten mukaan liiallinen istuminen on terveysriski, vaikka henkilö täyttäisi nykyiset liikuntasuositukset.
Pitkäkestoinen istuminen lisää ylipainon, univaikeuksien, sydän- ja verisuonitautien, tyypin 2 diabeteksen sekä mielenterveyshäiriöiden riskiä.
Eero Hyökyvirta (vas.), Rebekka Reinikainen, 21, ja Milja Malmivaara, 21, tekivät ryhmätyötä Tiedekulman yhteistyötilassa keskiviikkona. ”Olen kävellyt 18 000 askelta tänään työssäni ruoan verkkokauppakeräilijänä”, Reinikainen kertoi.
KOTT-tutkimuksen mukaan opintoala vaikuttaa istumisen määrään.
Eniten istuivat tietojenkäsittelyä ja tietoliikennettä opiskelevat (noin 12 tuntia ja 30 minuuttia) ja vähiten kasvatusalojen opiskelijat (noin 9 tuntia ja 30 minuuttia).
Teologian ja uskonnontutkimuksen opiskelijat Noora Väisänen, 19, Jaakko Räätäri, 20, ja Nuppu Uusikylä, 23, kiistävät istuvansa lähimainkaan 12 tuntia päivässä.
”Lukema kuulostaa aika brutaalilta. En todellakaan istu noin paljon. Ei meillä ole niin paljon luentoja, ja vapaa-ajalla ulkoilen tosi paljon ja skeittaan”, Räätäri sanoo.
Teologian ja uskonnontutkimuksen opiskelijat Noora Väisänen (vas.), Jaakko Räätäri ja Nuppu Uusikylä kiistävät istuvansa lähellekään 12 tuntia päivässä.
Porthanian ulkopuolella politiikan ja viestinnän opiskelijat Joonas Virkki, 27, Wilma Parkkari, 26, ja Eero Kuokka nauttivat auringosta istuen betonipenkillä.
”Yhdellä luennolla kerran yksi opettaja yritti sitä, että hei nyt noustaan ja liikutaan. Mutta se oli tosi kiusallista”, Parkkari sanoo.
”Jos istumisessa ei näe suoraa haittaa, niin sitä vaan tekee. Kun luin pääsykokeisiin, halusin olla tosi tehokas. Silloin nousin säännöllisin väliajoin ylös ja kävelin ulkona. Halusin, että aivot saavat happea”, Wirkki pohtii.
Nyt istumista ei hänen mukaansa tule samalla tavalla ajateltua.
”Mulla alkaa kohta luento päärakennuksessa yhdessä salissa, jossa on maailman huonoimmat penkit. Niillä istuminen on ihan tuskaa”, Kuokka sanoo ja nousee.
”Mä lähden nyt istumaan”, hän huikkaa ja lähtee.
Oikaisu 14.4.2023 kello 12.07: Jutussa mainittiin aiemmin Joonas Wirkki, todellisuudessa hänen nimensä on Joonas Virkki.
Joonas Virkki (vas.), Wilma Parkkari ja Eero Kuokka nauttivat auringosta istuen Porthanian edessä olevalla betonipenkillä.
Taloustieteen opiskelija Leo Turpeinen, 20, kertoi istuvansa todella paljon opiskelujen vuoksi mutta harrastavansa myös kuusi kertaa viikossa urheilua.
Kaisa-kirjastossa on sähköpöytiä seisaallaan opiskelua varten, mutta niitä ei 12. huhtikuuta iltapäivällä käyttänyt kukaan.
Taloustieteen opiskelija Eemil Kivelä, 22, (keskellä) kertoi kyllä tietävänsä kaikki fraasit siitä miten ”istuminen tappaa”, muttei itse ole kokenut istumisen heikentäneen terveyttään.
Pohjoismaisia kieliä opiskeleva Auroora Leino, 20, sanoi istuvansa paljon kotona j yliopistolla mutta toisaalta käyvänsä Unisportilla 4–5 kertaa viikossa esimerkiksi pilateksessa.