Juhlat on jo juhlittu, mutta jälkiä on vielä nähtävissä. Baarin nurkassa on kaksi hopeanväristä palloa, jotka muodostavat yhdessä numeron 30.
Soittoruokala Roskapankki on viettänyt pääsiäisenä 30-vuotissyntymäpäiviään.
On torstain alkuiltapäivä, mutta baarissa on jo niin sanotusti menoa ja meininkiä. Yhdessä loosissa istuu äänekäs seurue, jossa tuntuu olevan puhe rahasta. Sopiva aihe, kun kerran pankissa ollaan.
”Sä et edes tiedä, mistä rahaa tulee!” kimmastuu yksi seurueen miehistä kovaan ääneen.
Rähähdyksen kohteena oleva mies vastaa jotakin hiljaisella äänellä. Tunnelma rauhoittuu, kun isoääninen siirtyy baaritiskille.
Roskapankki sijaitsee osoitteessa Helsinginkatu 20. Kesäisin sen terassi on hyvin suosittu.
Roskapankki ei ole fiini ja muotitietoinen olutravintola, eikä edes halua olla sellainen.
”Meille on tärkeää, että paikka on helposti lähestyttävä. Täällä käy porukkaa ihan laidasta laitaan, eri-ikäisiä ja eri ammattialoilta”, sanoo ravintolapäällikkö Kalle Sepperi.
Se näyttää pitävän paikkansa. Remuryhmän vieressä istuu siististi pukeutunut nuori mies. Tietotyöläisen oloinen asiakas juo oluttaan ja lukee lehteä, eikä kiinnitä minkäänlaista huomiota naapuripöydän tapahtumiin.
Ravintolapäällikkö tuntee asiakkaansa ja he ravintolapäällikön. Sepperi on ollut töissä Roskapankissa vuodesta 2001, ensin baarimikkona ja päällikkönä vuodesta 2009.
Vaikka Sepperi ei ole ollut näkemässä baarin alkutaivalta, hän tuntee työpaikkansa historian.
”Roskapankki on lama-ajan lapsi. Se lähti liikkeelle keskellä syvintä lamaa keskiolutpaikkana”, Sepperi kertoo.
Tuopin halpa hinta on paikalle suorastaan kunnia-asia. Hinnan ei ole annettu karata, vaikka talouden suhdanteet olisivat näyttäneet mitä.
”Alusta lähtien hinnoittelu on ollut sellaista, ettei kenellekään tule oloa, ettei olisi varaa tulla tänne. Nyt keskioluttuopin hinta on neljä euroa.”
Roskapankin katto on paneloitu Suomen viimeisten markansetelien kuvilla. Baarissa on pyritty säilyttämään sisustus sellaisena kuin se oli perustamisvuonna 1993.
Roskapankki avasi ovensa 8. huhtikuuta 1993. Liikeidean keksi Ari Hytönen, joka yhä omistaa baarin. Hytösen valtakuntaan kuuluu myös ravintola Iltakoulu.
Roskapankin sisustus on säilynyt alkuperäisenä ja mukailee ravintolan nimeä: katossa on tupakansavun kellastamia kuvia markka-ajan seteleistä, baaritiskillä rivi eri aikavyöhykkeitä näyttäviä kelloja ja nurkissa vanhoista pankkisaleista tuttuja pyöreitä valaisimia.
Monelle nykyasiakkaalle näky on outo ja eksoottinen.
”Eivät nuoremmat tai vieraskieliset asiakkaat tiedä noista seteleistä yhtään mitään tai ole koskaan käynyt perinteisessä pankkisalissa. Roskapankki-nimeäkin joutuu usein selittämään.”
Kun Suomeen iski lama 1990-luvun alussa, kävi ilmi, että pankit olivat antaneet lainoja liian heppoisin perustein. Pelastaakseen pankit konkurssilta valtio perusti omaisuudenhoitoyhtiöitä, joihin katteettomat luotot siirrettiin. Tunnetuin niistä oli Arsenal.
Lystin maksoivat veronmaksajat, ja omaisuudenhoitoyhtiöitä alettiin pian kutsua kansan suussa roskapankeiksi.
Roskapankki-ravintolassa nimen alkuperää ja henkeä kunnioitetaan tupakkakopin seinällä olevalla maalauksella. Siinä lihava pankkiiri lapioi seteleitä nuotioon.
Tupakkakopin seinämaalaus näyttää, kuinka pankkiiri polttaa veronmaksajien rahoja.
Vaikka Kalliossa oli keskiolutkuppiloita vieri vieressä, Roskapankista tuli suosittu. Suosion takasivat halvat hinnat ja baariin pikkuhiljaa syntynyt kanta-asiakaskunta.
”Kallio oli vielä tuolloin leimallisesti työväen asuma-alue, ja lama vei monelta työt. Roskapankista tuli heidän paikkansa”, Sepperi kertoo.
Monelle baari merkitsi ja merkitsee yhä olohuonetta. Kalliossa asunnot ovat pieniä, joten kun seinät alkavat kaatua päälle, on hyvä lähteä avarampaan paikkaan tapaamaan muita ihmisiä.
Ja kun ihmiset liikkuvat, sattuu ja tapahtuu. Roskapankissa on syntynyt mutta myös päättynyt useita ihmissuhteita. Elävän elämän tapahtumat ovat antaneet aihetta mustaan huumoriin.
”Kun Roskapankki täytti kymmenen vuotta, harkitsimme juhlan kunniaksi painettavaan paitaan slogania: Roskapankki – kymmenen vuotta ryssittyjä työpaikkoja ja parisuhteita.”
Toki moni Roskapankissa tavannut pariskunta on yhä onnellisesti yhdessä. Joillakin on myös tapana tulla juhlistamaan hääpäiväänsä paikkaan, jossa kaikki alkoi.
Roskapankissa näkyy yhä myös asiakkaita, jotka ovat käyneet baarissa kuta kuinkin koko sen olemassaolon ajan.
Kalle Sepperi kertoo eräästä vanhemmasta miehestä, joka asui muutaman korttelin päässä ja käveli sieltä Roskapankkiin lähes päivittäin.
”Kun miehelle tuli ikää, alkoi liikkuminen olla vaikeampaa. Niinpä hän osti asunnon tästä samasta talosta että pääsee Roskapankkiin helpommin. Häntä näkee täällä melkein joka päivä.”
Roskapankin haasteena on se, kuinka säilyttää baari mahdollisimman alkuperäisenä, mutta tehdä samalla myös uudistuksia.
Vaikka Roskapankin olemukseen kuuluu paikan säilyttäminen mahdollisimman samanlaisena, on silti moni asia muuttunut.
Lama-vuosien huonomaineisena pidetystä keskikaljakuppilasta on pikkuhiljaa muotoutunut ilmiö ja baariklassikko, jota tullaan katsomaan kauempaakin.
”Rappioromantiikka ja boheemius kiinnostavat. Moni tänne tullut kertoo, että on hienoa, kun kaupungissa on vielä jäljellä tällaisia perinteisiä kivijalkapubeja”, Sepperi sanoo.
”Voisivat tietysti käydä sitten useammin kuin vain sen yhden kerran.”
Jonkinlainen merkkipaalu Roskapankin siirtymisestä osaksi kaupunkikulttuuria oli baarin ikuistaminen lauluun. Tuomari Nurmio ja Alamaailman vasarat julkaisivat vuonna 2005 kappaleen nimeltään Paavi Roskapankissa, jossa Vatikaanin ykkösmies saarnaa ympäripäissään Helsinginkadulla.
Roskapankki sinnitteli pitkään keskiolutravintolana, mutta vuonna 2007 linjaa oli muutettava. Valikoimiin otettiin muitakin juotavia.
Syynä oli juomakulttuurissa tapahtunut muutos: asiakkaat alkoivat hakea uusia makuja ja elämyksiä.
”Jos emme olisi hankkineet A-oikeuksia, olisimme jääneet muiden jalkoihin. On pakko muuttua, mutta se pitää tehdä vanhaa kunnioittaen”, Sepperi sanoo.
Nykyään myös Roskapankin asiakkaat tilaavat tiskiltä erikoisoluita, joita on valikoimissa kymmeniä.
Muutokset eivät kuitenkaan tapahdu yhdessä yössä. Sen Sepperi sai havaita, kun Roskapankkiin tilattiin kokeeksi ensimmäistä kertaa ulkomaalaista olutta 2000-luvun alkupuolella.
”Meillä tuli yksi laatikko tummaa Budvaria. Meni useampi kuukausi, että saatiin myytyä ne 20 pulloa.”
Sepperi on viihtynyt Roskapankissa yli 20 vuotta. Myös moni muu työntekijä on tehnyt baarissa pitkän työrupeaman. Syyksi uskollisuuteen Sepperi sanoo Roskapankin hyvän ja yhteisöllisen tunnelman.
”Jos jollakin on ollut omassa elämässään jokin ongelma, johon on tarvinnut neuvoa, niin täältä voi kysyä”, Sepperi kertoo.
”Meillä käy eri alojen asiantuntijoita laidasta laitaan, putkimiehistä lakimiehiin. Apua saa aina.”
Kalle Sepperi on työskennellyt Roskapankissa vuodesta 2001 saakka.
Yhteisön syntymiseen on vaikuttanut se, että Roskapankki on ollut usein tupaten täynnä. Baariin tulleen on täytynyt istuutua sinne, mistä vain on löytänyt vapaan istumapaikan.
Kun päätyy itselleen tyystin vieraiden ihmisten viereen, saattaa syntyä kiinnostavia keskusteluita ja uusia ystävyyssuhteita.
Tämäkin Roskapankille tyypillinen tapa on muuttunut. Syynä on koronapandemia.
”Nykyään ihmiset haluavat olla erillään muista. Jos he eivät löydä täysin vapaata pöytää, niin he ajattelevat, että baari on täynnä ja lähtevät pois.”
