Ihmiset soittelevat hädissään Korkea­saareen rannalla loikoilevien kuuttien vuoksi

Vanhankaupunginkoski täyttyi hyljebongareista. Ilon lisäksi hylkeiden loikoilu aiheuttaa myös turhaa huolta.

| Päivitetty

Viime päivinä Vanhankaupunginkoskesta on tullut kuin kansainvaelluksen kohde.

Viikonlopun aikana sadat kaupunkilaiset kokoontuivat tiirailemaan koskelle toiveenaan nähdä harmaahylkeitä. Alueella on ollut jopa ruuhkaa.

Ihmisiä koskelle tuo hylje, mutta mikä hylkeitä koskessa viehättää?

”Jos siinä kerta kalaa on hyvin, niillä mestoilla kannattaa hengailla”, arvioi Korkeasaaren villieläinsairaalan kuraattori Ville Vepsäläinen hylkeiden syitä olla Vanhankaupunginkoskella.

Ja koska paikka on sattumalta myös suosittua ulkoilualuetta, on tavallista useampi nähnyt ja kuvannut hylkeitä. Rannat ovat täyttyneet aurinkoisella säällä poikkeuksellisella tavalla.

Lue lisää: Kuutti nautiskeli auringon­paisteesta Vanhan­kaupungin­lahdella

Vanhankaupunginkoskella oli viikonloppuna runsaasti ihmisiä hyljehavaintojen toivossa.

Kaikissa ihmisissä kuutit eivät kuitenkaan herättäneet pelkkää ihastusta. Ihmisissä on herännyt myös huolta luonnoneläinten puolesta.

Vanhankaupunginkosken hylkeet ovat nimittäin somen lisäksi näkyneet myös Korkeasaaren villieläinsairaalan kuvavirrassa.

Korkeasaari on saanut lukuisia huolestuneita soittoja ja kuvia vedestä nousseista hylkeistä.

”Osa ihmisistä tuntuu huolestuvan jo pelkästään siitä, jos hylje on rannalla”, Vepsäläinen sanoo.

Vepsäläisen mukaan syytä huoleen ei ole.

Rannalle nouseminen ei ole merkki siitä, että hylje voisi huonosti. Etenkin aurinkoisena päivänä myös hylkeet haluavat lepäillä rantakivillä.

”Ne eivät ole kaloja tai valaita, jotka olisivat koko ajan vedessä.”

Emo vieroittaa poikasensa vain muutaman viikon ikäisenä. Kuutin on varhain opittava kalastamaan ja kasvattamaan suojaavaa rasvapeitettä.

Hylkeet syövät nyt paljon kalaa. Innokas luontokuvaaja Jorma Harjamäki ikuisti hylkeen viikonloppuna onnekkaan kalastusrupeaman jälkeen.

Lihavuus on merkki siitä, että nuori hylje on onnistunut tehtävässään.

Vanhankaupunginkoskella hylkeet ovat selvästi pulskia, mikä on merkki hyvästä ruokahalusta ja kalastustaidoista. Rannalla auringossa pötköttelevä pallero käyttäytyy siis lajilleen tyypillisesti.

Hylkeiden hyvinvoinnista on syytä huolestua esimerkiksi silloin, kun eläin on huomattavan laiha tai pitkän matkan päässä rannasta.

Kuutit lepäilemässä sunnuntai-iltana 23. huhtikuuta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat