Helsingin Herttoniemenrannasta kantautuu tietoja huonosti käyttäytyvästä ja ilkivaltaa tekevästä nuorisoporukasta, jonka vuoksi paikalliset ruokakaupat ovat joutuneet rajoittamaan tiettyjen tuotteiden myyntiä alaikäisille.
Kahta kauppaa alueella pyörittävä kauppias Perttu Koponen kertoo HS:lle, että nuorison keskuudessa on ollut levottomuutta jo pitkään. Asiasta on käyty tiuhaan tahtiin keskustelua myös alueen Facebook-ryhmässä.
K-Market Herttoniemessä sekä K-Market Ruokakipparissa on Koposen mukaan huomattu toistuvasti selvää tuotteiden väärinkäyttöä.
”Kun poikaporukka tulee kymmenen aikaan illalla hakemaan sytytysnestettä ja tulitikkuja, on syytä olettaa, etteivät tuotteet ole menossa ihan asialliseen käyttöön”, hän sanoo.
Viime viikosta alkaen Koposen kaupoissa on päätetty rajoittaa useiden tuotteiden myyntiä nuorille. Tarkoituksena on hänen mukaansa rauhoittaa alueen tilannetta ja vähentää ilkivaltaa.
Pannassa ovat alaikäisten kohdalla ainakin putkenavaajat, sytytysnesteet ja -palat, tulitikut, sytkärit, kertakäyttögrillit, hiilet ja metalliset grillivartaat. Eli kaikenlaiset välineet, joilla voisi esimerkiksi sytyttää tulipaloja, tehdä omatekoisia pullopommeja tai aiheuttaa muuta vahinkoa toisten omaisuudelle.
Lisäksi kananmunien myyntiä voidaan tarvittaessa rajoittaa. Koposen mukaan alueen Facebook-ryhmässä on vähän väliä päivityksiä, joissa nuorten kerrotaan heitelleen kananmunia ikkunoihin ja parvekkeille.
”Juuri viime viikolla olin itse iltavuorossa, ja puoli yhdentoista aikaan poikaporukka tuli hakemaan hirveän määrän kananmunia. Kovasti väittivät, että ovat aikeissa mennä leipomaan, mutta päätin kuitenkin olla myymättä.”
Myös kauppojen sisällä esiintyy toistuvia häiriötilanteita. Erityisesti ala-asteen vieressä sijaitsevassa Herttoniemen K-Marketissa on Koposen mukaan ”todella paljon” näpistelyä ja häiriökäyttäytymistä.
Tyypillistä hänen mukaansa on, että kerralla sisään tulee 20–30 lapsen porukka, joka huutaa, mekastaa ja kohtelee henkilökuntaa epäasiallisesti. Myös muilta asiakkailta on tullut sopimattomasta käytöksestä palautetta.
”Käytös on välillä todella epäasiallista. Eräs työntekijämme on joutunut tekemään jopa rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta”, Koponen kertoo.
Hänen mukaansa tekijät ovat usein samoja, eli yksi suuri ydinporukka, joilla ”menee vähän liian lujaa”. Poliisi ja lähikoulu ovat Koposen mukaan asiasta tietoisia.
Koponen toivoo, että pitkällä aikavälillä tiettyjen tuotteiden laaja myyntikielto rauhoittaa alueen tilannetta. Jo aiemmin osan tuotteista kohdalla on tehty harkintaa, jos ostaja on ollut selvästi alaikäinen.
Alueen lasten vanhemmilta on tullut kaupan päätöksestä pelkästään positiivista palautetta, kauppias kertoo.
”Ilmapiiri on todella kannustava, ja kaikki vaikuttavat ymmärtävän, miksi teemme tällaista. Toivon todella, että tilanne nyt rauhoittuu.”
Lue lisää: Käpylän lippakioskin tarinassa käänne: voi aueta jopa tänä kesänä
Lue lisää: ”Pöllölaakso” jäi tyhjäksi Länsi-Pasilassa – Tältä mureneva tv-keidas näyttää nyt