Helsingin Jätkäsaaren Uuden saunan saunakoirat muuttavat pois saunatiloista lähiaikoina.
Uuden saunan saunojia ovat tervehtineet isokokoiset landseer-rotuiset koirat, 6-vuotias Leon ja 4-vuotias Aksu.
”Koirat ovat saunan ravintolapäällikkö Tuomo Raition koiria. Koirat muuttavat pois, kun Raitio vaihtaa työpaikkaa”, Jätkäsaaren Uuden saunan omistaja Kimmo Helistö kertoo.
Raitio sanoo, että saunakoirat ovat vielä joitakin päiviä toukokuun alkupuolella Uudessa saunassa ennen kuin muuttavat pois.
”Tämä on meille paha paikka. Saunanomistajan kissa on jatkossa saunalla, mutta se ei korjaa tilannetta”, Helistö kuvailee.
Jätkäsaaren Uudessa saunasta löytyy yleiset saunat ja ravintola.
Saunakoirille järjestetään läksiäiset Uudessa saunassa tiistaina 9. toukokuuta kello 18 alkaen. Monelle saunojalle rakastetut saunakoirat ovat jo olennainen osa saunakokemusta.
Onneksi sentään jatkossa Leon ja Aksu saatetaan nähdä Kalevankadulla sijaitsevassa baarissa.
Ravintolapäällikkö Raitio siirtyy nimittäin Uudesta saunan ravintolapäällikön paikalta Kalevankadulle perustettavaan Bart-nimiseen baariin töihin. Hän on myös osakkaana baarissa. Baari on tarkoitus avata toukokuun aikana.
”Baari Bart on pienempi kuin Uusi sauna. Koirat voisivat olla siellä ehkä arkena, mutta eivät viikonloppuisin.”
Helistö kertoo, että asiakkaat ovat pääsääntöisesti ottaneet hyvin vastaan saunalla olevat koirat.
”Joskus on ollut asiakkaita, jotka eivät olet tykänneet koirista kovan allergian vuoksi. Pienet lapset ovat alussa saattaneet säikähtää isoja koiria, mutta ovat olleet saunaillan lopuksi kaulakkain koiran kanssa.”
Nähdäänkö Jätkäsaaren saunassa jatkossa koira tai koiria Leonin ja Aksun poistuttua?
”Ei tällainen asia ole ihmisen päätettävissä. Jos sopiva koira asettuu saunalle, niin näin tapahtuu”, saunan omistaja pohtii.
Jätkäsaaren Uusi sauna avattiin vuonna 2018. Saunakoirat ovat olleet saunassa melkein alusta alkaen.
”Ravintolapäällikkö Raitio kysyi, voisiko hänen Leon-koiransa olla mukana, kun hän on töissä saunalla. Vastasin myöntävästi. Myöhemmin saunalle tuli Leonin pikkuveli Aksu”, Helistö kertoo koirien tulon historian.