Kaivopuiston vappu­menoissa yllätys – ”Vallan­kumouksesta ei ole kyse”

Osa Ylioppilaskunnan Laulajat -kuorosta on Japanissa.

Ylioppilaskunnan Laulajat esiintyivät Ullanlinnanmäellä vappuna 2014.

| Päivitetty

Yksi vappuaamun perinteistä kuuluvin on mieskuoro Ylioppilaskunnan Laulajien konsertti Ullanlinnanmäellä Helsingin Kaivopuistossa.

Tänä vuonna kuoron kokoonpano on samalla sekä perinteinen että poikkeava. Kuoroa johtaa tänä vuonna Pasi Hyökin sijaan hänen isänsä Matti Hyökki.

Perinteiseksi tätäkin kokoonpanoa voisi sanoa siksi, että vanhempi Hyökki johti kuoroa Ullanlinnanmäellä kolmekymmentä vuotta, vuodesta 1980 vuoteen 2010.

”Vallankumouksesta ei kuitenkaan ole kyse”, Matti Hyökki sanoo. Bussilastillinen laulajia sekä johtaja ovat keikkamatkalla Japanissa, joten vapun konserttiin tarvittiin varamies.

Ullanlinnanmäellä laulaa siis ”rantakuoro”, kuten kotimaahan jääviä kuorossa kutsutaan.

”Termi tulee ajoilta, jolloin ulkomaille lähdettiin laivalla. Loput olivat vilkuttamassa rannalla”, Hyökki selittää.

Rantakuoron tehtävä on hoitaa hommat kotimaassa. Vaikka osa onkin joukoista poissa, ei laatu laske. Siitä nuorempi Hyökki on saanut isältään lupauksen.

Matti Hyökin jälkeen Ylioppilaskunnan Laulajia on johtanut hänen poikansa Pasi Hyökki. Kaksikko kuvattuna vuonna 2010, jolloin valta vaihtui.

Kun Matti Hyökki vuonna 2010 viimeksi ohjasi kuoroa, ei esitystä televisioitu. Nyt hän on uuden edessä, sillä kuoron ympärillä pyörii monta televisiokameraa. Jännitystä suurempi on silti innostus ja kiitollisuus kuoron merkityksestä ihmisille.

”Yleisö rakastaa sitä”, Hyökki iloitsee.

”Siinä on jokin sellainen säihke.”

Luvassa on karnevaalitunnelmaa suomalaisittain, eli kuorolaulua ja Finlandia.

Tunnin kestävän esityksen avaa Franz Abtin a cappella Kesäaamu (Herää, jo leivo laulelee). Ohjelmistossa on myös serenadeja, ylioppilaslauluja ja ”hienostuneita” juomalauluja. Charmia ja ilomieltä tulee riittämään, Hyökki lupaa.

Oikaisu 29.4. kello 13.36: Toisin kuin artikkelin otsikossa aiemmin kerrottiin, vapun juhlahumu ei keskity Ullanlinnaan vaan Kaivopuistoon.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat