”Voin sanoa hitaasti, voin sanoa nopeasti: Guggenheimiin ei tule valtion rahaa.”
Näin tokaisi silloinen perussuomalaisten puheenjohtaja ja ulkoministeri Timo Soini vuonna 2016 budjettiriihen alla, kun keskustelu Helsinkiin kaavaillusta Guggenheim-museosta kävi kuumana. Soini toi useaan otteeseen esiin, ettei perussuomalaiset suostu siihen, että museoon käytettäisiin valtion varoja.
Elokuisessa tiedotustilaisuudessa Soini toisti väitteensä rytmikkäästi kahteen otteeseen. Tämä lausahdus päätyi lopulta Jukka Lindströmin Ylellä vetämään Noin viikon uutiset -satiiriohjelmaan.
Ohjelmassa tokaisu nähtiin vauhdikkaana ja tarttuvana musiikkivideona, jossa mukana jammailivat myös silloinen pääministeri Juha Sipilä (kesk) ja valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok).
Nyt ”MC Soini: Guggenheim-rap feat. Sipilä & Orpo”-niminen kappale on noussut jälleen pinnalle lähes seitsemän vuoden jälkeen.
Vapun alla videon ääniraita on alkanut trendata somealusta Tiktokissa, jonne useat nuoret ovat kuvanneet tanssivideoita kappaleen tahtiin.
Monella videolla toivotaan, että kappaleesta voisi saada version musiikkipalvelu Spotifyyn, jotta sitä voisi kuunnella esimerkiksi bussimatkalla tai bileissä.
Sivistäväkin vaikutus biisillä on ollut. Osassa nuorten tekemistä Tiktok-videoista kerrotaan, ettei Guggenheim-kiista ollut tuttu ennen kappaleen kuulemista.
”Joku vielä kehtaa sanoa, ettei Tiktok ole sivistävä. Ilman tätä soundia en olisi ikinä googlannut Guggenheimia”, erään videon yhteydessä kirjoitetaan.
Timo Soini kertoo HS:lle olevansa tietoinen, että kappale on jälleen noussut pinnalle. Vaikka hän ei itse sosiaalisessa mediassa juuri olekaan, tulevat nuoret hänen mukaansa toisinaan esimerkiksi kauppakeskuksissa juttelemaan ja tietävät kyseisen biisin.
”Kappale funkkasi jo ilmestyessään, ja olen kuullut, että aika hyvin se toimii nykyäänkin. Kai sen tahtiin on tanssittukin. Jos joku tästä saa iloa kylmään kevääseen, niin antaa mennä vaan”, Soini sanoo.
Hänen mukaansa tokaisu oli ”ihan reipas poliittinen oivallus”, joka piti jälkikäteen katsottuna paikkansa. Guggenheimiin ei valtion rahaa lopulta tullut, mihin Soini kertoo olevansa tyytyväinen.
”Oikeassa olin taas, mitä sitä sievistelemään. Yksityisellä rahalla museoita voidaan puolestani tehdä vaikka kuinka, mutta valtion tehtävä ei ole näitä rahoittaa.”
Guggenheim-säätiö yritti 2010-luvulla useampaan otteeseen tuoda museonsa Helsinkiin, mutta yritykset epäonnistuivat. Modernia- ja nykytaidetta esittelevää museota kaavailtiin Helsingin Etelärantaan ja sen vuosittaiseksi kävijämääräksi arvioitiin 550 000 kävijää.
Alkuperäisten suunnitelmien mukaan museon olisi pitänyt syntyä Helsingin kaupungin, valtion sekä yksityisen rahan yhdistelmällä. Silloiset ministerit Sanni Grahn-Laasonen (kok) ja Olli Rehn (kesk) olivat jo tehneet yhteisen esityksen, jossa opetus- ja kulttuuriministeriö olisi tukenut hanketta 25 miljoonalla eurolla ja työ- ja elinkeinoministeriö 15 miljoonalla eurolla.
Timo Soini kuitenkin torppasi ajatuksen siitä, että valtio osallistuisi museon rahoittamiseen.
”Guggenheimiin ei käytetä veronmaksajien rahaa. Yksityisellä rahalla sen saa mielihyvin rakentaa”, Soini kirjoitti tuolloin blogissaan.
Lokakuussa 2016 pääministeri Juha Sipilä ilmoitti, ettei valtio osallistu hankkeeseen.
Marraskuussa Helsingin kaupunginvaltuusto kaatoi hankkeen lopullisesti viisi ja puoli tuntia kestäneen tunteikkaan keskustelun jälkeen. Kaatuneessa ehdotuksessa kaupunki olisi osallistunut museon rakentamiseen 80 miljoonalla eurolla ja huolehtinut ylläpidosta.
Nyt Soini antaa pisteet silloiselle opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasoselle, joka sai hänen mukaansa ”vääntää” asian kanssa oikein tosissaan.
”Siinä on sitkeä nainen, jota ei voi yrityksen puutteesta syyttää. Mutta kyllä hän minulle lopulta siinä väännössä hävisi.”
Vaikka aika on häivyttänyt vuosien saatossa väännön poliittiset vivahteet, Tiktok-trendinä Guggenheim-kiista näyttää elävän taas.
Lue lisää: Timo Soini tyrmää: ”Guggenheimia ei ole tarvetta käsitellä budjettiriihessä”
Lue lisää: Nolla euroa taidemuseolle – kuinka kauan Guggenheim-hankkeen jahkailu voi jatkua?
Lue lisää: Guggenheimia edistetään sittenkin, vaikka Soini torppasi valtiontuen kesällä
Lue lisää: Helsingin kaupunginvaltuusto hylkäsi Guggenheimin taidemuseon äänin 53–32