Lapsena Monika ei koskaan kehdannut kutsua kavereita kylään kotiinsa, koska häntä ”nolotti aivan järkyttävästi” se, missä hänen perheensä asui.
Nyt 20-vuotiaana Helsingin yliopiston ensimmäisen vuoden elintarviketieteiden opiskelijana hän avaa minulle ja kuvaaja Sami Kerolle oven pieneen opiskelijayksiöönsä Helsingin Kaarelassa. Olemme saapuneet hänen luokseen, sillä Monika on yksi niistä opiskelijoista, jotka vastasivat Helsingin Sanomien opiskelijaköyhyyttä koskevaan kyselyyn.
”Kun opiskelijakaverini puhuvat ravintolaillallisista, perus kebab-paikkojen ’kuvottavista’ pitsoista tai viinistä, silloin koen olevani erilainen. Minä en tiedä viinistä mitään”, Monika sanoo.
Kyselyn tarkoitus oli kartoittaa nykyisen taloustilanteen vaikutusta opiskelijoiden toimeentuloon. Monikan kanssa puhuessa käy nopeasti ilmi, että tämä raami on keskustelulle liian kapea.
Opiskelijaköyhyydestä ei hänen kohdallaan voi puhua puhumatta köyhyydestä, joka on varjostanut hänen koko elämäänsä synnytyslaitokselta lähtien.
Monika ei esiinny tässä jutussa omalla nimellään, sillä hän kokee köyhyyden yhä olevan Suomessa tabu. Monika pelkää vanhempiensa joutuvan häpeämään.
Monikan yksiö sijaitsee poikkeuksellisesti rivitalossa rauhallisella omakotitaloalueella.
Tämä voi kuulostaa hulppealta, mutta asunto on yksiöksi hyvin edullinen: Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiöltä (Hoas) vuokratun 25 neliön kodin vuokra on 405 euroa kuussa. Hintaan kuuluvat vesi ja sähkö. Paljoa halvemmalla ei yksiötä Hoasilta saa.
Asunto on siisti. Siellä asuu Monikan lisäksi karvaton rescue-kissa Muša, joka tuotiin itänaapurista Suomeen Monikan venäläisen äidin tuttavaperheen kautta.
Karvaton rescue-kissa Muša päätyi Monikalle hänen venäläisen äitinsä tuttavaperheen kautta.
Mušaa on kuulemma lyöty ja pidetty kaltoin pentuna, mutta nyt kissa hyppää luottavaisesti kirjoituslehtiöni päälle ja tuijottaa kiinteästi smaragdinhohtoisilla silmillään.
”Olen muuttanut elämäni aikana yhteensä 19 kertaa. Kun olin lapsi, jouduimme aina muuttamaan edellistä edullisempaan asuntoon, ja kodit olivat kauheita röttelöitä. Niissä oli joko home- tai rottaongelma. Kaverisuhteiden luominen oli todella vaikeaa jatkuvan muuttamisen takia.”
Monika kertoo, että hänen molemmat vanhempansa ovat olleet työttöminä siitä lähtien, kun hän syntyi. Äiti ei ole koskaan löytänyt töitä, ja hän on kärsinyt masennuksesta. Isä on sairauseläkkeellä. Perhe on Monikan mukaan elänyt aina vuositasolla useita tuhansia euroja Suomen virallisen köyhyysrajan alapuolella.
Vanhemmilla ei ole päihdeongelmaa. Kotona on ollut turvallista, vaikka isä onkin jäänyt etäiseksi.
”Monella opiskelijalla on tiukkaa rahasta, mutta asenne on silti aika rento, sillä pahassa paikassa vanhemmat auttavat. Esimerkiksi valmistumisen ajankohdasta ei kanneta niin suurta huolta.”
Monet vastaajat toivat myös HS:n kyselyssä ilmi, että ilman vanhempiensa tai muiden sukulaisten ajoittaista tukea he olisivat pulassa. Moni kertoo joutuneensa käyttämään kaikki säästönsä, kaupanneensa tavaroitaan netissä tai myyneensä osakkeitaan.
Taloudellista tilannetta pyritään parantamaan käymällä töissä opintojen ohessa, vaikka opinnot tästä kärsivätkin.
Monika toimii toisin. Hän ei käy töissä ja nostaa tänä vuonna lainaa yli 5 000 euroa tilille kuukausittain kilahtavien 268 euron opintotuen ja 297 euron suuruisen asumistuen lisäksi.
”En halua lainata äidiltäni rahaa, sillä hänellä pitää olla varaa ruokaan. Aion valmistua määräajassa, sillä niin minulla on mahdollisuus saada opintolainahyvitystä Kelalta.”
Vuoden 2014 syksystä voimassa ollut opintolainahyvitys tarkoittaa, että Kela maksaa osan määräajassa valmistuneiden opintolainasta.
Lapsuus ja perheen taloudellinen tilanne ovat vaikuttaneet suoraan siihenkin, mitä alaa Monika on päätynyt opiskelemaan. Hän kertoo päättäneensä jo lukioikäisenä, että aikoo löytää hyväpalkkaisen työn, jossa ei tarvitse miettiä toimeentuloa tai työllisyysnäkymiä.
”Koska pidän yliopistolla laboratoriotyöstä, aion pyrkiä elintarvikealalla laatutarkastajaksi. Valmistuttuani haluaisin auttaa äitiäni.”
Monika on koristellut kotinsa seinät vanhoista tietokirjoista leikkaamillaan sivuilla, joita hän pitää todella kauniina. ”Olen aina pitänyt luonnontieteistä”, Monika sanoo.
Suomalaisten toimeentulo-ongelmat ovat olleet paljon esillä kiihtyneen inflaation, energian hinnan ja korkomenojen kasvun vuoksi.
Etenkin ruoan hinnan nousulla on ollut kyselyn perusteella suuri vaikutus myös opiskelijoiden elämään, sillä heillä on tyypillisesti käytössään huomattavasti vähemmän rahaa arkisiin menoihin kuin työssä käyvillä suomalaisilla.
Vastausten perusteella edullisen opiskelijaruoan merkitys on korostunut ja punalaputetut tuotteet sekä kilohintojen ja kauppojen vertailu ovat tulleet tutuiksi.
Eräs vastaaja kertoo pitävänsä yliopistolla mukanaan Keep Cup -kestomukia, johon hän laittaa kotona puurohiutaleita ja hakee kiehuvaa vettä Unicafesta. Toinen sanoo vierailevansa ruokajonossa mikäli luennoiltaan ehtii ja tekevänsä ruokapalkalla töitä opiskelijayhdistykselle.
Monika kertoo, että hän on tottunut lapsesta asti syömään halvinta mahdollista ruokaa. Opiskelijana ruokaan menee nyt noin 215 euroa kuussa.
”Välillä syön kaksi viikkoa putkeen samaa ruokaa: esimerkiksi burritoja ja paistinpannulasagnea. Nuudeleita ja penne-pastaa en kykene syömään, olen syönyt niitä aivan liikaa lapsuudessani.”
Monika näyttää meille jääkaappinsa. Sieltä löytyy esimerkiksi äidin hänelle tekemää borssikeittoa, jogurtteja ja paljon proteiinipirtelöitä. Kuten moni muukin HS:n kyselyyn vastannut, Monika pyrkii taloustilanteesta huolimatta käymään kuntosalilla.
”Yritän syödä terveellisesti. Hedelmät ovat vihanneksia halvempia, ja ostan paljon omenoita ja banaaneja, sillä ne ovat hedelmistä edullisimpia.”
Monika kertoo käyvänsä äitinsä kanssa isoilla ruokaostoksilla kerran kuussa. Silloin mennään Lidliin tai Prismaan.
”Kissanruoka ja karvattomalle kissalle sopiva pöllyämätön erikoishiekka täytyy ostaa Prismasta. Kissanruokaan menee noin 40 euroa kuussa.”
Opiskelijan jääkaappi. Monikan jääkaapista löytyy esimerkiksi hänen äitinsä tekemää borssikeittoa.
Monikan kodin seinät on miltei tapetoitu vanhoista tietokirjoista leikatuilla sivuilla. Moni kuvista on mustavalkoinen. Niissä näkyy esimerkiksi merten ihmeitä ja erilaisia kasveja.
”Ne ovat niin kauniita”, Monika sanoo ja katselee hymyillen seinää sängyllään makoillen.
”Olen aina pitänyt luonnontieteistä ja kemiasta.”
Monika kertoo äitinsä olevan taustaltaan humanisti. Äiti vannotti, ettei Monika saisi lähteä sille tielle.
”Mutta ei hän myöskään uskonut, että päätyisin ylipäätään akateemiselle polulle.”
Monikan mukaan hänellä oli koulussa suuria vaikeuksia ennen kuin hän yläasteikäisenä sai adhd-diagnoosin ja sitä varten lääkityksen sekä pääsi tapaamaan psykologia.
”Sen jälkeen arvosanani ovat olleet hyviä. Muutin jo lukioikäisenä pois vanhempieni luota, ja Kela myönsi minulle alaikäisenä perustoimeentulotuen.”
Vuokran, ruoan, kuntosalikortin, bussilipun, puhelinlaskun, lääkkeiden sekä kissanruoan ja -tarvikkeiden ohella Monikalla ei ole sanojensa mukaan muita suuria menoja.
Hän osoittaa harmaita trikoohousujaan.
”Nämä ostin yläasteella. Käytän vaatteita niin kauan, että ne ovat kuluneet rikki tai menneet pieniksi. Vaatteisiin menee puolessa vuodessa ehkä noin 70 euroa.”
Vaatteet löytyvät pääosin Kierrätyskeskuksesta, Punaisen Ristin Kontti -myymälöistä tai Pelastusarmeijan kirpputorilta.
”Ensi talvena pitää ostaa uusi talvitakki, sillä edellinen, vuonna 2018 ostettu, on jäänyt pieneksi.”
Monikan asunnossa keittiön pöydän vieressä seinällä on tietokirjasivujen lisäksi kiinnitettynä muutakin: vanha Lufthansan lentolippu.
”Olin 18-vuotiaana ensimmäistä kertaa elämässäni lentokoneessa, kun poikaystäväni maksoi matkan. Sitä ennen oli ollut muutamia risteilyjä.”
Viime kesänä Monikan äitikin pääsi istahtamaan lentokoneen penkille.
”57-vuotiaana. Hän oli säästänyt todella kauan sitä matkaa varten.”
Monika kertoo paikkailleensa urheilutossujaan kuumaliimalla.
HS:n kyselyyn tuli myös vastauksia, joissa opiskelijat kertoivat, ettei nykyinen taloudellinen tilanne ole vaikuttanut kielteisesti heidän rahatilanteeseensa.
Nämä opiskelijat korostivat oman tiukan taloudenpidon merkitystä, työssä käymisestä kertyneitä säästöjä, ”excelöintiä” ja esimerkiksi asumiskulujen minimointia: yksiön sijaan soluasunto tai kimppakämppä.
Hoasilta soluhuoneiston saa Helsingissä edullisimmillaan 196 eurolla.
Monika kertoo vähävaraisesta perheestä tulevana tottuneensa siihen, että häntä ja hänen perhettään ”on kuulusteltu” ostetuista asioista ja epäilty tuloasemaa.
”Jos ostimme sängyn, heti ihmeteltiin, olemmeko oikeasti köyhiä. Myös itsestään selvien vinkkien saaminen esimerkiksi budjetoinnissa voi olla todella loukkaavaa”, hän sanoo.
”Ja jos joku sanoo, että köyhät ja maahanmuuttajat ovat laiskoja, olen todella suorasanainen. Siivoojakin voi elää köyhyydessä, vaikka hänellä on työpaikka.”
Monika korostaa, että vaikka hän on tottunut olemaan rahaton, se masentaa häntä.
”Minua ahdistaa todella paljon se, miten kaikki on viime aikoina kallistunut. Käytännössä elän opintolainalla.”
