Rautatieaseman eteen pysähtynee maanantaina kiireisempikin työmatkailija. Suurikokoinen nosturi on pysäköity aseman ovien eteen. Kännykkäkamerat osoittavat kivimiehiä, joille puetaan kiiltäviä vihreitä boleroita. Boleroiden kauloja koristavat mustat piikit.
Kaksi kivistä Suomen euroviisuedustaja Käärijän kaksoisolentoa valvoo junamatkailijoita aamuyhdeksältä maanantaina. Euroviisuhuuman voisi ehkä julistaa viimeistään nyt virallisesti alkaneeksi.
Käärijä esiintyy tiistaina Euroviisujen semifinaaleissa.
Pukemistyötä on seuraamassa patsaiden puvustaja Aija Nurminen.
”Teen aika kaikkea aika outoa, mutta onhan tämä erikoinen projekti.”
Nurminen kertoo, että suurin haaste kivimiesten pukemisessa on ollut niiden massiivinen koko. Miesten käsivarret ovat hänen mukaansa noin 3,5-metrisiä ja kaula kaksimetrinen. Tarkkoja mittoja patsaista ei kuitenkaan pystynyt etukäteen ottamaan.
Kimaltavaa vihreää kangasta tarvittiin 60 metriä. Sen saaminen ei ollut Nurmisen mukaan helppo homma, sillä kaikenlaisesta kankaasta on parhaillaan pulaa.
Kangas kuitenkin löytyi ja puvustaja on tyytyväinen työhön, vaikka projekti on ollut poikkeuksellisuudessaan haastava.
”Olen itse niin kova euroviisufani, että sen voimalla olen nämä tehnyt!”